Kuinkas sitten kävikään?

Puoliksi suunniteltu on hyvin, tehty, sanotaan. Meillä tämä sanonta ei Selman kohdalla aivan pitänyt paikkaansa. Olimme kyllä suunnitelleet toisen koiran ottamista enemmän kuin tarpeeksi ja valmistautuneet siihen mielestämme perusteellisesti. Ja kun osoittautui, että meille tulisi pentu jo huhtikuussa, eikä vasta kesälomien alettua, olimme jopa varautuneet siihenkin. Nuorempi tytär kykenisi kaitsemaan koiria päiväsaikaan, kun olisimme töissä, sillä hän valmentautui pääsykokeisiin.

Tässä kohtaa tämä suunnitelma sitten menikin metsään. Tyttäreni ovat molemmat nopeita käänteissään ja tekevät ratkaisuja, joita he kyllä pohtivat perusteellisesti, mutta joista ei aina keskustella äidin kanssa. Päätöksistä ilmoitetaan. Niin tälläkin kertaa.

Hera mökin rappusilla, takajalat vähän harittaa...

Tiesimme, että hän suunnitteli yhteen muuttamista poikaystävänsä kanssa, mutta ajattelimme sen konkretisoituvan aikaisintaan kesällä ja viimeisintään syksyn opintojen kynnyksellä. Niinhän me luulimme. Intoa uhkuva tytär kertoi heidän löytäneen unelma-asunnon ja että muuttokuorma siirtäisi hänen tavaransa lapsuudenkodista huhtikuun alussa.

Päivä kerrallaan, ajattelin. Ja niin me teimme. Haimme Selman pääsiäisviikolla maanantaina. Onni onnettomuudessa oli se, että olin kipeä, enkä kyennyt olemaan töissä, joten Selman ja Heran vahtiminen sen viikon päivien osalta ei olisi mikään ongelma.

Sairastin aina kiirastorstaihin asti ja onneksi oloni koheni niin paljon, että kykenimme lähtemään pääsiäiseksi mökille, kuten olimme suunnitelleet.

Selma ensimmäistä kertaa mökillä, rappuselle väsähtäneenä

Aivan kuten Heran kanssa, Selmakin viettäisi siis ensimmäisen viikonloppunsa perheessämme mökillä. Tällä kertaa olimme jo paljon viisaampia kuin vuosi aikaisemmin, kun helatorstaina suunnistimme 8 viikkoa vanhan Heran kanssa mökkeilemään. Tuolloin meillä oli mukana ruuan lisäksi sänky, peitto, leluja ja muuta härpäkettä. Joita yhtäkään ei olisi tarvittu. Asian hölmöyttä alleviivasi se, että raahasin tuon ylimääräisen tavaran mökillemme, jonne jo välttämättömien tavaroiden raahaaminen on haaste, sillä emme pääse autolla perille asti, vaan kaikki, juomavettä myöten, on konkattava polkua pitkin, alas jyrkkää mäkeä, satakunta metriä. Ja sitten kammerrettava takaisin kaikkine kimpsuineen ja kampsuineen ylös tuota rinnettä, mikä on raskaampaa kuin voisi kuvitella.

Koska Hera vähät välitti mukana tuomastamme pedistä ja löysi nukkumapaikan kumollaan olevasta Kontio-saappaasta, ajattelimme päästä helpommalla ja varasimme Selmaa varten mukaan vain ruokaa. Jätimme kotiin jopa sen oman lelun, jonka kasvattaja oli pannut mukaan pentureppuun. Tuon nallen tarkoitus oli lievittää koti-ikävää, sillä siinä oli sisarusparven ja emän tuttu haju. En tiedä, auttoiko se, sillä Hera omi tuon nallen heti kättelyssä ja piilotti sen visusti, pennun ulottumattomiin.

Tervetuloa

Kotimatka Selman kanssa sujui ongelmitta. Se nukkui jaloissani olevalla huovalla, eikä itkeskellyt, niin kuin Hera oli tehnyt, kun haimme sen kotiimme noin vuosi aikaisemmin.

Ennen kotiin tulemista teimme pienen pysähdyksen muutaman koiratarvikeliikkeeseen, joihin olimme saaneet pentupaketin mukana alennus- ja ilmaisnäytekuponkeja.

Nostimme Selman auton viereen nurmikolle, jotta se pissisi. Tytär vahti koiraa ja minä kipaisin pikapikaa liikkeeseen, vilautin saamiamme kuponkeja ja sain mukaani pussillisen pennuille tarkoitettuja raakaruokapullia. Lisäksi mukaan tarttui joitakin näytepakkauksia ja kylkiäisiä. Pääasia oli, että meillä olisi ruokaa muutamaksi päiväksi.

Alku vaikutti lupaavalta

Soitin matkan varrelta kotiin ainakin kolme kertaa ja kuvailin miehelleni, kuinka ihana pentu on samalla kun pidin hänet ajan tasalla siitä, milloin olisimme perillä, jotta he ehtisivät käyttää Heraa ulkona. Mitä lähemmäksi tulimme, sitä suuremmaksi jännitys kohosi. Miten Hera ottaisi pennun vastaan.? Olin lukenut, että koirat kannattaisi tutustuttaa toisiinsa neutraalilla maalla eli esimerkiksi pihalla. Nämä viisaat neuvot unohtuivat siinä innostuksen huumassa ja kannoimme pennun suorinta tietä sisälle. Selma oli sylissäni ja Hera loikki ympärilläni takatassuilla seisten koettaen saada kosketusta tuohon ihmeelliseen otukseen, jonka toimme sen reviirille.

Selma simahti ruokakipon viereen

Olohuoneen lattialla meni hyvin pari minuuttia, kunnes Hera ärähti.

Koko sen iltapäivän ja illan se kyöräsi Selmaa, vahti tavaroitaan ja hyökkäili, näykki ja oli kaikin puolin kärttyisä pelkästä pennun läsnäolosta. Selma ei saanut liikahtaa, puhumattakaan siitä, että se olisi saanut edes katsoa Heran leluja.

Nyt se nukkuu...ihme tyyppi

Selma vaikutti päällisin puolin varsin rauhalliselta, vaikka se oli varmaan aika hämmentynyt uudesta paikasta ja saamastaan kohtelusta. Saatuaan mahansa täyteen se nukahti ruokakipon viereen, uupuneena kaikesta uudesta. Hera hiipi sen viereen, nuuhki sitä epäluuloisesti ja pani makuulle vähän matkan päähän sopivasta tarkkailuasemiin, mikäli pentu heräisi. Meille oli laskeutunut kauhun tasapaino…

Paremman puutteessa

Määrätyssä iässä sitä haaveilee määrätyistä asioista. Kun lapset ovat ehtineet nuoriksi aikuisiksi, sitä väistämättäkin alkaa miettiä, millaista elämä on sitten, kun he saavat lapsia. Etenkin kuin ystäväpiirissä näitä lapsenlapsia on alkanut ilmestyä, ihan useita kappaleita.

Mä jään sisälle, jos sataa

Pienten jalkojen tepsutuksen korvaa toistaiseksi hyvin se pliplitys, joka kuuluu Heran tassuista, kun se sipsuttaa liian pitkine kynsineen paljaalla lattialla. Ja omaa puuhastelun tarvetta voi tyydyttää asustamalla koiraa.

Hera ei kylläkään pitänyt lainkaan omasta mielestäni loistavasta ideasta väkertää lapsilta pieneksi jääneestä sadetakista viitta. Sitä kokeiltiin kerran, mutta koira ei suostunut liikahtamaankaan se yllään. Sittemmin ostin alelaarista ihan oikean jokasääntakin, joka harmikseni on jäänyt vähän liian pieneksi. Hera on se yllään kuin kolmen kilon kalakukko kahden kilon pussissa.

Tämä päähän ja keskiaikaisille markkinoille

Yhtenä iltana kaivoin langat ja virkkukoukun esiin ja siinä aikani virkattuani lopputuloksena oli kypärämyssy, jota ei itse asiassa tarvitse yhtikäs mihinkään.

Piilottakaa ton langat ja puikot, pliis

Totesin, että voisin kanavoida tekemisintoni johonkin käyttökelpoiseen, ja aloin tehtailla villapaitoja. Ensimmäinen oli melko ok, mutta istuvuudeltaan liian löysä ja alkoi lörpöttää vatsan alla, kunnes vähän myöhemmin neuloin siihen napakan resorin ja paransin paitaa jonkin verran.

Tuon retrovärisen villapaidan kutomisen aloitin kaulasta häntää kohti. Koska lopputulos ei tyydyttänyt, ajattelin kokeilla päinvastaista lähestymistapaa, ja aloitin paidan neulomisen alareunasta kohti päätä.

Soutaen olisit jo perillä

Meillä on alumiininen soutuvene, jolla soutelemme silloin tällöin pienellä lahdella, mökkirannan edessä. Lahden pohjukka on joskus taannoin ollut kapea kanava, jota pitkin on voinut kulkea vesiteitse monen kilometrin päässä olevalle toiselle lahdelle. Vuosikymmenten saatossa tuo kanava on kasvanut umpeen, edesauttamassa tätä valitettavaa kehitystä on sen molemmilla puolilla olevat pellot, josta valuu ravinteita veteen. Vettä tuossa pienessä ojantapaisessa on noin metrin verran, matalimmillaan vain niin vähän, että soutuveneellä pääsee etenemään juuri ja juuri. Airon lapa kuopsasee joka kiskaisulla pohjamutaan. Kahta puolen kasvaa monen metrin korkuinen ruovikko tai kansanomaisesti kaislikko. Kaislarannat ovat lähentyneet toisiaan niin paljon, että loppukesästä soutaminen on mahdotonta, sillä airot ottavat molemmin puolin kiinni kaisloihin.

Hera rakastaa veneilyä. Sillä on pienet pelastusliivit, sillä se kuikkii laidan yli niin innoissaan ja nuuhkii pohjasta nousevaa mudan hajua haltioissaan, eikä ole takeita, etteikö se jonkun päähänpiston innoitamana voisi loikata laidan yli. Luonnollisestikin koira osaa uida, mutta jos se säikähtää ja lähtee kauhomaan veneestä poispäin, voi sen kalastaminen vedestä osoittautui vaikeaksi.Tuon umpeenkasvaneen lahdenpohjukan kaislikon suojissa pesii paljon lintuja, lisäksi siellä asuu piisami ja iso määrä vesimyyriä, joiden tuoksu Heran nenässä on vastustamaton.
Kauempana, veneilyn ulottumattomissa, pesii harmaahaikara, joka iltahämärissä lentelee lahden suuntaisesti kauemmas avoimemmille vesille ruokailemaan. Tuo komea lintu on joitakin kertoja laskeutunut aivan mökkirantaamme. Sen lentoa on hieno katsella, kun se kaula mutkalla liitelee edes takaisin. Yksi hienoimmista kokemuksista oli pari kesää sitten, kun havahduimme taivaalta kuuluvaan kahinaan. Aivan päämme yläpuolella, korkeuksissa, liiteli kolme merikotkaa, joiden voimakkaat siiveniskut kantautuivat aina maan pinnalle saakka. Seisoimme mykistyneinä katsomassa, kun nuo taivaan kuninkaat kaarsivat yllämme ja liitelivät tiehensä avomerta kohti.

Sissielämää

Vietämme kesät mökillä, joka sijaitsee kolmen vartin ajomatkan päässä kotoamme. Mökki ei ole talviasuttava, mutta mikäli omaa sopivassa määrin sissihenkeä ja nauttii alkeellisista oloista, voi siellä viettää viikonloppuja keväästä pitkälle syksyyn.

Lähdimme pennun kanssa heti seuraavana päivänä viikonlopuksi mökille perjantaisen työpäivän jälkeen. Koko ikänsä koiria kasvattanut työkaverini sanoi, että hän ei yleensä jakele neuvoja, ellei joku niitä pyydä, sillä näkemyksiä ja koulukuntia koirien hoitamisessa on yhtä monta kuin on neuvojen antajia. Mutta yhden neuvon hän halusi antaa: pitäkää pentu vapaana, jotta sen leimautuminen alkaisi heti, sillä myöhemmin on liian myöhäistä. Luoksetulokasvatus alkaisi siis ensimmäisestä päivästä. Kuuntelin näitä viisaita sanoja, sillä halusin välttää kaikki mahdolliset Merryn kanssa tehdyt virheet.

Verannan maton reuna purkautuu mukavasti kun oikein yrittää

Viikonlopuksi tarvitsee uskomattomat määrät tavaraa, kun kaikki pitää tuoda kaupungista, juomavettä myöten. Tällä kertaa tavaraa oli vieläkin enemmän, sillä pakkasimme mukaan koiralle sen pedin, ruokaa, kipot ja muut vermeet.

Omasta pedistään se ei välittänyt tippakaan, vaan väsähdettyään se hakeutui ulko-oven lähellä olevan naulakon alla olevien kenkien ja saappaiden metsään. Jalkineiden joukkoon oli pudonnut henkarilla roikkunut hupparini. Se nukahti hupparini päälle, puoli koiraa kumolleen kaatuneen ison Kontio-kumisaappaan varren sisälle. Merkillisintä oli, että se ei edes yöllä tullut itkemään sänkymme viereen, vaan nukkui koko yön samassa paikassa.

Ikkunanpesua ja uusiokäyttöä

Päivä sen jälkeen, kun olimme käyneet katsomassa pentuja, soitin kasvattajalle ja sanoin, että mikäli he meidät kelpuuttavat koiranpennun uusiksi ihmisiksi, ottaisimme sen. Sovimme, että tulisimme hakemaan sitä torstaina, joka oli vapaapäivä helatorstain osuessa sille viikolle.

Meillä oli vajaat kaksi vuorokautta aikaa valmistella koiran tuloa. Tamppasin kaikki matot ja rullasin ne pois. Jouduttaakseni ajan kulumista tein suursiivouksen, sillä eihän sitä sitten enää ennättäisi, kun koira tulisi taloon. Keskiviikkoiltaan mennessä olimme pesseet lattia ja ikkunat, mikä herätti suurta hilpeyttä perheen parissa, sillä koira varmaankaan ei arvostaisi tätä panostusta rahtustakaan. En lotkauttanut korvaani eri suunnilta sateleville hyväntahtoisille naljailuille vaan jatkoin valmistautumistani pennun tuloon.

Heran emä Nanni

Sain sähköpostiini kasvattajalta pentuoppaan, jossa lueteltiin, mitä kaikkea olisi hyvä olla hankittuna ennen pennun tuloa. Olin päättänyt selvitä mahdollisimman pienin kustannuksin, minkä vuoksi suuntasin läheisen ostosparatiisin halpahalliin.

Löysin edullisen pentupannan ja remmin, kynsisakset ja kuljetuslaatikon. Vintiltä kaivoin vanhan sijauspatjan ja puuvillaisen, tummanruskean torkkupeiton. Leikkelin patjasta kuljetuslaatikon pohjalle sopivan palan ja verhoilin sen peitosta leikkaamallani kankaalla. Loput patjasta taitoin paksuksi pediksi, joka myös sai verhokseen samaa kangasta. Nyt koiralla oli peti, eikä ollut maksanut euroakaan.

kuva kasvattajalta