Tuleeko tästä mitään?

Parin ensimmäisen päivän ajan Hera oli epäluuloinen Selmaa kohtaan. Vaikkakin jatkuva kyräily väheni ja Hera mitä ilmeisimmin oli tajunnut, että tuo jää tänne, se jatkoi hyökkäilyjä. Kun me ajattelimme tilanteen rauhoittuneen, Selma kulki liian läheltä Heraa tai muuten vain rikkoi sen henkilökohtaista ilmatilaa, jolloin Hera ärähti ikävän oloisesti.

Hera-riiviö

Eikä kiusanteko rajoittunut vain noihin tilanteisiin. Kun Selma nukkui, mitä se luonnollisestikin teki pitkiä toveja useamman kerran päivässä, Hera kävi tuuppimassa sitä kuonollaan. Ja jos Selma ei herännyt, Hera otti napakan otteen sen niskanahasta tai kyljestä ja alkoi nyhtää ja nujuuttaa. Kieltäminen ei auttanut, Hera teki pienen kunniakierroksen ja palasi tuijottamaan nukkuvaa pentua.

Rauhallisimmat hetket olivat ne, kun lähdin Heran kanssa ulos, lenkille tai puistoon, jolloin se sai purkaa energiaansa ja Selma sai nukkua hetken kenenkään häiritsemättä.

Hereillä ollessaan Selma hakeutui ensimmäisenä päivänä löytämäänsä turvasatamaan, kirjahyllyn alimmalle hyllylle, jonka olimme tyhjentäneet ennen sen tuloa.

Selma kirjahyllyssä

Kolmannen päivän kääntyessä iltaan mieheni puki sanoiksi sen, mitä olin hiljaa mielessäni pelännyt, entäpä jos nämä ei tulisikaan toimeen. Jos Hera ei suvaitsisi pentua ja tilanne vain pahenisi? Ikuisena optimistina sanoin miehelleni, että ei ollut kulunut kuin pari päivää, kyllä tilanne ajan kanssa muuttuisi. Vakuuttelin, että kaikki kääntyisi parhain päin, vaikka sisimmässäni pelkäsin, mitä tuleman pitäisi. Tunsin voimattomuutta ja toivottomuutta. Syyttelin itseäni siitä, että olin ollut niin malttamaton ja ottanut toisen koiran, kun Hera oli vain vähän yli vuoden ikäinen.

Istuskelimme olohuoneen sohvassa ja katsoimme televisiota. Selma nukkui muutaman metrin päässä lattialla, siinä kohdassa, jota Hera ei kokenut omakseen. Kaikki muut paikat, johon Selma yritti, Hera omi juoksemalla niihin ennen Selmaa.

Selma nukkuu tuolin alla

Hera tassutteli tavoilleen uskollisena nukkuvaa Selmaa kohti. Olin juuri komentamaisillani sitä napakasti, mutta maltoin hetken ja katsoin, mitä se aikoi. Hera pysähtyi ja nuuhki nukkuvaa Selmaa. Sitten se kiersi toiselle puolelle ja nuuhki varovasti. Ajattelin sen seuraavaksi aloittavan tavanomaisen herättämisoperaation, mutta se peruutti, kääntyi ympäri ja kipitti määrätietoisin askelein eteiseen.

Parin sekunnin päästä Hera palasi suussaan sen lempilelu, punainen vinkulelu, jota se oli hoitanut pentunaan ekojen juoksujen yhteydessä olleen valeraskauden aikana. Se askelsi Selman luo ja laski lelun varovaisesti suustaan aivan nukkuvan Selman viereen, minkä jälkeen Hera hyppäsi vieressä olevaan nojatuoliin, kiepahti muutaman kerran ja pani maate.

Tuuppasin miestäni kylkeen, sillä en kyennyt sanomaan mitään, ettei ääneni olisi paljastanut kyyneleiden nousseen silmiini. Katsoimme ääneti nukkuvia koiriamme, eikä minun tarvinnut pukea sanoiksi sitä, kuinka helpottuneeksi itseni tunsin. Ja hölmöksi, sillä kukapa sitä nyt koiriensa takia liikuttuisi…

Tervetuloa

Kotimatka Selman kanssa sujui ongelmitta. Se nukkui jaloissani olevalla huovalla, eikä itkeskellyt, niin kuin Hera oli tehnyt, kun haimme sen kotiimme noin vuosi aikaisemmin.

Ennen kotiin tulemista teimme pienen pysähdyksen muutaman koiratarvikeliikkeeseen, joihin olimme saaneet pentupaketin mukana alennus- ja ilmaisnäytekuponkeja.

Nostimme Selman auton viereen nurmikolle, jotta se pissisi. Tytär vahti koiraa ja minä kipaisin pikapikaa liikkeeseen, vilautin saamiamme kuponkeja ja sain mukaani pussillisen pennuille tarkoitettuja raakaruokapullia. Lisäksi mukaan tarttui joitakin näytepakkauksia ja kylkiäisiä. Pääasia oli, että meillä olisi ruokaa muutamaksi päiväksi.

Alku vaikutti lupaavalta

Soitin matkan varrelta kotiin ainakin kolme kertaa ja kuvailin miehelleni, kuinka ihana pentu on samalla kun pidin hänet ajan tasalla siitä, milloin olisimme perillä, jotta he ehtisivät käyttää Heraa ulkona. Mitä lähemmäksi tulimme, sitä suuremmaksi jännitys kohosi. Miten Hera ottaisi pennun vastaan.? Olin lukenut, että koirat kannattaisi tutustuttaa toisiinsa neutraalilla maalla eli esimerkiksi pihalla. Nämä viisaat neuvot unohtuivat siinä innostuksen huumassa ja kannoimme pennun suorinta tietä sisälle. Selma oli sylissäni ja Hera loikki ympärilläni takatassuilla seisten koettaen saada kosketusta tuohon ihmeelliseen otukseen, jonka toimme sen reviirille.

Selma simahti ruokakipon viereen

Olohuoneen lattialla meni hyvin pari minuuttia, kunnes Hera ärähti.

Koko sen iltapäivän ja illan se kyöräsi Selmaa, vahti tavaroitaan ja hyökkäili, näykki ja oli kaikin puolin kärttyisä pelkästä pennun läsnäolosta. Selma ei saanut liikahtaa, puhumattakaan siitä, että se olisi saanut edes katsoa Heran leluja.

Nyt se nukkuu...ihme tyyppi

Selma vaikutti päällisin puolin varsin rauhalliselta, vaikka se oli varmaan aika hämmentynyt uudesta paikasta ja saamastaan kohtelusta. Saatuaan mahansa täyteen se nukahti ruokakipon viereen, uupuneena kaikesta uudesta. Hera hiipi sen viereen, nuuhki sitä epäluuloisesti ja pani makuulle vähän matkan päähän sopivasta tarkkailuasemiin, mikäli pentu heräisi. Meille oli laskeutunut kauhun tasapaino…

Vihdoinkin

Lopultakin koitti se päivä, kun saisimme hakea Selman kotiin. Itse asiassa olimme sopineet hakevamme sen pääsiäisenä, tarkemmin kiirastorstaina 17.4.2014. Mutta kun kasvattaja oli siellä käydessämme sanonut, että pentuja alettaisiin luovuttamaan jo edeltävästä lauantaista ja että pääsiäinen tulisi olemaan nonstoppina pentujen luovutuksia, sovimme, että hakisimme Selman kotiin maanantaina 14.4.

Sunnuntaina tunsin, kuinka kurkkuni alkoi särkeä, nenä oli tukossa ja olo oli kaikin puolin ikävä. Illalla nousi kuume. Pelästyin, että olisin niin huonossa kunnossa, että en pääsisi hakemaan Selmaa. Mieheni lohdutti, että kyllä me se haetaan sovittuna päivänä, tavalla tai toisella.

Oloni oli aamulla aika surkea, nenä vuoti, korvat soivat ja räkä valui. Aikeissamme oli hakea koiranpentu töiden jälkeen, mutta koska en voinut mennä töihin, muutimme suunnitelmia. Nuorempi tyttäremme oli vapaalla, sillä kirjoitukset olivat päättyneet ja hän voisi pitää tauon pääsykokeisiin lukemisessa. Nappasin yhden särkylääkkeen, otin paikallisesti sieraimet aukaisevaa ainetta ja koin länsimaisen lääketieteen kaikkivoipaisuuden. Oloni parani kuin taikaiskusta. Ei kolottanut eikä pakottanut, ainoastaan ääni oli poissa ja nenä punoitti kuin puolukka.

Pakkasimme autoon itsemme, kahvitermoksen ja pentua varten huovan, vesipullon ja sanomalehteä hädän varalta ja otimme suunnan kohti Muistojoen Kenneliä, jonne meillä olisi reilun tunnin ajomatka.

Perillä kirjoitimme asiankuuluvat paperit, tutustuimme pentukansioon ja saimme perusteellisen perehdytyksen ruokintaan. Selma oli otettu muiden seurasta ja se sai lyllertää meidän jaloissamme, kun istuimme pöydän ääressä juttelemassa. Tehdessämme lähtöä kasvattaja sanoi, että antaisimme sille ruuan heti kun tulisimme kotiin. Hämmennyin hetkeksi, sillä se oli ainoa seikka, jota en ollut tullut ajatelleeksi, meillä oli jopa mukana koiran lelu, jossa oli Heran hajua, jotta Selma saisi ensikosketuksen tulevaan koirakaveriinsa. Mutta ruuan olin unohtanut. En ollut edes tullut ajatelleeksi ottaa etukäteen selvää, mitä pennulle ensimmäisien viikkojen aikana syötetään, jotta olisin voinut ostaa sitä valmiiksi kotiin.

Sopersin jotain hämmennystä peittääkseni ja kysäisin, mitä sille pitäisi heti antaa ja jatkoin, että pysähdymme sen verran matkan varrella, että ostamme sitä samaa ruokaa.

Mietin jo, että annoinko niin vastuuttoman kuvan itsestäni, että pentu ei lähtisikään meidän matkaamme. Onneksi näin ei ollut, kasvattaja avasi pakastimen, jossa heillä oli valtavasti koiranruokaa, poimi sieltä muutaman jäisen raakalihapullan ja sanoi, että noilla pääsette alkuun.

Niine hyvinemme pakkauduimme autoon ja otimme suunnan kotiin. Tyttäreni ajoi ja pentu nukkui sylissäni koko matkan. Sydämeni oli pakahtua.

Ei nimi naista pahenna

Muistojoen Pernillalle olisi siis keksittävä nimi. Russelistamme Herasta piti alun perin tulla Juno, joka on roomalaisen mytologian ylin jumalatar. Mutta nimi ei miellyttänyt kaikkia perheenjäseniä, minkä vuoksi mieheni ehdotti Heraa, joka on ylin jumalatar kreikkalaisessa jumaltarustossa. Hera oli Zeuksen sisar ja vaimo, kostonhimoinen ja rankaiseva jumalatar, jonka suurin harmin aihe oli aviorikokset, etenkin oman puolison tekemät.

Koska oma suosikkini Juno jäi perheen äänestyksessä täpärästi kakkostilalle, aloimme pohtia, mikäli se olisi sopiva nimi tulevalle labradorillemme. Jotenkin se ei vain istunut suuhun, kun kokeilin, miltä sennimisen koiran kutsuminen tuntuisi. Pitäsikö huutaa ’Juunoo’ vai painottaa vain jälkimäistä tavua ’Junooo’. Oli siis keksittävä jokin muu nimi.

Selma 5 kk

Jotta saisimme mahdollisimman paljon valinnanvaraa, päätin kysäistä myös kavereiltani ehdotuksia nimeksi. Facebookissa heittämäni nimenehdotuskysely saikin paljon vastauksia, jotka kaikki olivat mukavia, kuten Hilda, Milla, Bella ja kennelnimestä lyhennetty Nilla. Suurimmalle osalle ehdotuksista tunnusomaista oli niiden pehmeys ja lempeys. Yksi kekseliäimmistä oli erään ystäväni ehdottama Andra, joka on kreikkalainen naisennimi. Nerokasta tässä ehdotuksessa oli se, että Herahan on kreikkalainen jumala ja se, että Andra tarkoittaa toisella kotimaisella ’toinen’ eli kuvastaisi siltäkin osalta hienosti tulevaa koiraa.

Aikaisemmin olin vakaasti sitä mieltä, että koiralle ei pitäisi antaa ihmisen nimeä. Mieleni on alkanut vähitellen muuttua, oletettavasti ihan siitäkin syystä, että olen tavannut paljon koiria, joilla on ihmisten nimiä. Eli kaikkeen tottuu. Hauskimpia tapauksia ovat olleet poikakoirat Esko, Paavo, Teppo ja Pentti. Niitä kantamassa on ollut veikeitä koiruleita, joille nimet todellakin ovat sopineet.

Yksikään mieheni kanssa pohtimistamme nimistä ei kuitenkaan tuntunut ihan täysosumalta, vaikkakin moni oli tosi kiva. Aloin jo tuskastua, sillä koiran luovutuspäivä läheni, eikä meillä ollut nimeä. Kunnes minulla välähti. Selma.

Ensimmäinen nimi, joka sai varauksettoman kannatuksen. Ainoa huono puoli siinä oli se, että se oli ihmisen nimi. Ehkäpä minun olisi luovuttava periaatteestani, sillä Selma tuntui ainoalta oikealta vaihtoehdolta.

Sieluni silmin näen edessäni pyylevän tädin, jolla on kasvoissa luomi, josta kasvaa kolme karvaa. Labradorimme saisi siis mitä osuvimman nimen, kun se aikuiseksi kasvettuaan olisi samanlainen pyylevä arvokas täti, jonka leuassa olevasta myhkyrästä törröttäisi muutama musta jouhi.