Niistä taudeista vielä

 

Tähän mennessä, koputa puuta, molemmat koirat ovat olleet harvinaisen terveitä eikä meitä ole kohdannut mitkään onnettomuudet tai muut haaverit. Eli kumpaakaan ei ole käyty paikkailemassa tai hoidattamassa eläinlääkärissä.

Lisää kuvateksti

Mutta ihan kommelluksitta ei meilläkään ole säilytty: ensimmäisistä madotuksista, johtuen joko koiran nuoresta iästä tai matolääkkeestä, ainakin Hera on ollut ripulilla noin vuorokauden. Onneksi sitä tavaraa ei ole tullut sisälle, sillä vaikka koirankakka ei koskaan haise kieloille ja ruusuille, on normaalit kovat papanat mahdollista noukkia maasta hajun leijailematta sieraimiin. Mutta koiran ripuli on ihan toista maata, sen lemu saa aikuisenkin miehen itkemään.

Koiran oksennus on vähän eri juttu, ellei se sitten ole syönyt juuri sitä ripulia. Se ei todellakaan haise, kuten ihmisen vastaava useasti tekee.

Hera ei itse asiassa ole oksentanut kuin jokusen kerran ja nekin on lähinnä ollut jotain kakomista, kun sillä on ollut jotain kurkussaan. Tai sen kerran kun meillä sairastettiin kennelyskä.

Kaikki alkoi siitä, kun koirat aloittivat pärskimisen ja ryystämisen. Epäilin heti nenäpunkkia, minkä vuoksi varasin ajan lääkäriin. Koska nenäpunkki on tavallinen ja tarttuva, koska se osalla koirista voi olla oireeton ja sitä voi olla vaikea havaita, on koirat diagnostisoitava ihan vain oireiden perusteella, kuten tehtiin myös meidän tapauksessamme. Eläinlääkäri totesi, että on syytä epäillä, ja hän määräsi järeät matolääkkeet, joilla hän sanoi nenäpunkin lähtevän. Itse punkkiin kun ei varsinaisesti ole omaa lääkitystä.

Pari päivää oletetusta nenäpunkista koirat alkoivat kakoa, ekaksi Selma ja sitten Hera. Tällä kertaa en lähtenyt lääkäriin, koska tiesin heti kyseessä olevan kennelyskä. Silloin on ihan turha lähteä ketään tartuttamaan, sillä ainakin meillä koirat yskivät kutakuinkin taukoamatta ja kakoivat limaa. Ja sitäpä ei tarvitse kummoisestikaan yskäistä sinne odotushuoneen lattialle, kun sillä tartuttaa ison joukon muista syistä lääkärin vastaanotolle tulevia koiria. Tautiinhan ei varsinaisesti ole hoitoa vaan oireita voi lievittää, joten me ajattelimme pärjätä omin avuin. Luin netistä, että kennelyskä kuulostaa pahemmalta kuin onkaan.

Pahin yskiminen laantui muutamassa päivässä ja viikon sisällä koirat eivät enää yskiskelleet. Pidimme pienen tauon puistoilussa, jotta emme tartuttaisi ketään. Ilmeisesti kyse oli tammikuisesta epidemiasta, kun kuulin kaikkien koirakavereiden saaneen tartunnan. Yskää liikkui myös muuallakin lähitienoolla.

Siitä oksentamisesta vielä piti sanomani: Olen aina antanut koirien juoda lätäköistä ja syödä kaikkea puoliällöttävää, mitä ne kaivavat esille, sillä uskon niiden elimistön puolustusjärjestelmän tarvitsevan vähän puuhaa, jottei tuo järjestelmä ala keksiä sitä omin päin ja näin ollen kehittää koirille allergioita. Ja koirathan ovat aikojen alusta olleet jätösten ja muun pilaantuneen syöjiä, joten niiden vatsapöpöt ihan varmasti sietävät vähän kuravettä, joka ei sinänsä ole pilaantunutta, vaan likaista. Toinen juttu, jonka olen sallinut, on mullan ja saven syönti. Selma kaivaa puiston hiekkaan kuopan, kunnes pääsee niin syvälle, että vastaan tulee ihanaa sinistä savea, jota se sitten syö ja natustaa antaumuksella. Männäviikolla se söi savea ihan tolkuttomasti, minun sitä estelemättä. Iltasella annoin sille ruuan, minkä jälkeen istuuduin sohvaan, tietokone sylissäni, töitä tekemään. Selma loikkasi syliini ja ennen kuin ehdin ajatella ajatusta loppuun, se aukaisi kitansa ja oksensi, olohuoneen matolle, valtavan läjän. Kuvittele mielessäsi iso, kohoamassa oleva ruislimppu. Sennäköisen kasan. Hera, joka siis on laihiksella ja kaiken syötävän perään, säntäsi lämpimänä höyryävän kasan kimppuun, sillä siinä oli vain viisi minuuttia sitten syötyjä koiranpapanoita.

 

Sinä iltana tietokonetyöskentely vaihtui luuttuhommiin.

Kaikki oravaa pienemmät

Hera on tyypilliseen terrierimäiseen tapaansa aina ollut epäluuloinen, etenkin kun kyse on jostain oudosta syötävästä. Laihiksen myötä sille on kuitenkin alkanut kelvata sellaiset syötävät, jotka aikaisemmin jätettiin kuppiin tai jotka Selma armeliaasti suostui Heran puolesta syömään. Hyvä esimerkki tästä on erilaiset hapatetut maitotuotteet, kuten piimä, raejuusto ja turkkilainen jukurtti. Nämä vatsalle niin mainiot tuotteet ovat saaneet Heran jättämään kaiken ruuan, johon ne vain hiemankin ovat koskettaneet.

Nyt on sitten ihan toinen ääni kellossa ja kupissa. Tänä aamuna Hera söi suurella tyytyväisyydellä purkin pohjalle jääneen maustamattoman jukurttikikkareen.

Pari viikkoa sitten ajattelin hyödyntää molempien heikkouksia, Selman sisäsyntyistä hölmöyttä ja Heran nälkäkurkimaista ahneutta. Oli aika madottaa koirat.

Itse asiassa olin unohtanut niiden madotuksen syksyllä, mutta en ole oikeastaan kantanut niin suurta huolta asiasta, sillä uusimpien tuulahduksien mukaan koiria ei pitäisikään madottaa säännöllisesti vaan ainoastaan tarveharkintaisesti. Yksinkertaisimmin tämä tarkoittaa siis sitä, että kakkanäyte eläinlääkäriin, joka tutkii ulosteen, onko siinä ylimääräisiä veijareita, minkä jälkeen madotetaan, jos on tarvis.

En kuitenkaan päässyt niin pitkälle, vaan hommasin apteekista matolääkettä tablettimuodossa. kahden tabletin pakkauksia mukaan lähti kaksi, toinen 35 kiloiselle koiralle ja yksi pienelle, enintään kymmenkiloiselle. Kummallekin oli tarkoitus antaa yksi tabletti ja toinen jäisi varastoon tulevaa tarvetta varten.



Selma ja Hera, tuolloin vielä melkein samankokoisina

Fiksuna likkana ajattelin aloittaa Selmasta, helposta kohteesta. Kun sille vain vakuuttaisi, että kyse on jostain herkkupalasta, käskee sen istua ja nakkaa tabletin sitä kohti, se nappaa sen ja nielaisee, ennen kuin se ehtii tajuta, ettei ilmassa liitänyt vaalea palanen ollutkaan juustokuutio.

Selma napsaisi tabletin suuhunsa, tajusi, ettei kyse ollutkaan juustosta, ja ennen kuin ennätin reagoida, se sylkäisi tabletin ulos. Näin vilaukselta, kun pilleri pyörähti keittiön lattialla, minkä jälkeen se oli poissa.

Hera oli sännännyt kuin kärppä kolostaan, oletettavasti kuvitellut, että nyt on jotain herkkuja tarjolla, ja koska se on russeli, joka ei jaa mitään kenenkään kanssa, se napsaisi Selman matolääkkeen suuhunsa. Nappasin Heran leuoista kiinni ja longistin sen kidan auki, mutta tabletti oli jo löytänyt tiensä parempaan paikkaan. En voinut kuin todeta, että sinne meni. Hera tuhahti närkästyneenä, kun sen koskemattomuutta oli loukattu näin karkeasti osin siten, että se oli huijattu nielemään iso tabletti, osin siten, että olin koettanut kaivaa sen ulos.

Ei auttanut kuin ottaa toinen ison koiran tabletti, jonka sain puoliväkisin pakotettua Selman nieluun ja alas.

Jännityksellä odotin, mitä tuleman pitää, sillä Hera oli saanut moninkertaisen annoksen kokoonsa nähden ja aikaisemmin matolääkkeestä on koirilla mennyt vatsat löysälle. Mitään ei onneksi tapahtunut ja uskon, että sillä annoksella taisi kupsahtaa kaikki oravaa pienemmät seuralaiset.

Seuraavaan madotukseen ei siis jäänyt yhtään tablettia Selmaa varten, mutta sen sijaan minulla on kaapissani kaksi pikkukoiran tablettia.

Lähti laakista

Hera laihtui ja oli kiukkuinen. Muutamassa viikossa alkoivat koirapuistokaverit kysellä, onko se laihtunut, vai valehtelevatko heidän silmänsä. Olin tyytyväinen tulokseen. En ole käynyt punnitsemassa sitä, mutta uskaltaisin nyt neljän kuukauden laihiksen jälkeen sanoa, että painoa on varmasti lähtenyt puolisen kiloa. Vyötärö on hoikistunut ja sen kylkiluut tuntuvat nahan alla.

On tästä ollut muutakin seurausta: Hera varastaa kaiken syötävän ja on ruuastaan erittäin kiukkuinen. Mutta kukapa ei olisi, jos kalorimäärä puolitetaan noin vain.

Anna karkki!

Välillä minun käy sitä sääliksi, kun se syö oman ruokansa ennen kuin Selma on tyhjentänyt kupin, mitä ei koskaan aikaisemmin käynyt. Toisaalta minua säälittää Selma, joka koettaa hotkia ruokansa mahdollisimman nopeasti, sillä Hera tempaisee oman annoksensa hetkessä, minkä jälkeen se äristen ja päristen syöksyy Selman kupille, työntää kuononsa sen kuppiin ja varastaa minkä kerkeää. Selma tästä hermostuneena alkaa hotkia niin että nappulat vain sinkoilevat kupista, mikä tietenkin palvelee ruokavarasta, joka säntäilee sinne tänne kupin ympärillä koettaen saada mahdollisimman monta parempiin suihin.

Välttääkseni tämän annan Selman ensiksi aloittaa oman annoksensa, minkä jälkeen nakkelen Heran papanat keittiön pöydän alle, jossa sillä menee tovi niiden pyydystämiseen. Pöydän alle siksi, että Selman on vaikeampi sinne mahtua, joten Hera saa rauhassa syödä omansa eikä Selma tule apajille, mikäli se olisi syönyt jo oman annoksensa.

Ja koska kaikki herkut ovat pannassa, Selmakin on hoikistunut hieman, vaikka se ei nyt laihtumisen tarpeessa ollutkaan. Mutta toisaalta, herkästi lihoavaa sorttia oleva leikattu labradori on varmaan ruokaremontin tarpeessa ennen kuin se alkaa pullistua holtittomasti.

Muitakin muutoksia ruokamääriin on tullut kuin vain nappuloiden tarkka mittaaminen: aikaisemmin annoin raakoja luita ekstrana, ruuan lisäksi, nyt luut korvaavat yhden ruoka-annoksen. Eli iltapalaksi nurskutetaan lihaisia luita rustoineen. Lisäksi olen hankkinut merileväjauhetta ja lohiöljyä, joita lisään ruokaan. Aikaisemmin olin käyttänyt kasvisperäistä öljyä, kun ajattelin, että öljy kuin öljy, mutta kasvattajalta sain kuulla, että koiran elimistö vaatii eläinperäisen, animaalisen öljyn eikä se voi hyödyntää kasviöljyä.