Veden riemut

Hera ei omin päin kahlaa rantaa edemmäs, joten ajattelimme kokeilla, osaako se uida. Kahlasin koira sylissäni syvemmälle ja laskin se varovaisesti veden varaan. Tassujen koskiessa vettä ne alkoivat kauhoa, kuin ikänsä uineena. Kannattelin koiraa hetken ja annoin sen uida rantaan.

Mitään uimaria Herasta ei ole ainakaan vielä kehittynyt, se ui vain, mikäli putoaa vahingossa veteen, kuten on käynyt muutaman kerran.
Soutuveneemme on useimmiten laiturin vieressä niin matalassa vedessä, että se makaa pohjassa, mikä pitää veneen pohjan puhtaana merirokosta. Heralla on välillä tapana hypätä veneeseen, siinä toivossa, että lähtisimme soutelemaan. Se seisoo veneen vieressä olevalla kivellä ja panee tunnustellen etutassunsa sen laidalle. Kun se tuntee otteensa pitävän, se ponnistaa takajaloilla ja loikkaa veneeseen.

Vesi oli normaalia korkeammalla ja soutuveneemme poikkeuksellisesti kellui, jolloin se lähti liukumaan etäämmäs Heran nojattua tassuillaan sen reunaan. Hämmentynyt koira venyi venymistään, kun takajalat varpistelivat kivellä ja etutassut ylettyivät juuri ja juuri veneen laitaan sen livuttua hiljaa etäämmäksi, kunnes ote ei enää pitänyt ja koira teki mahalaskun veteen. Hera kapusi vedestä kivelle, siitä rantaruohikolle ja alkoi juosta kahdeksikkoa maata viistäen, häntä koipien välissä.
Aina ollessaan märkä, oli se sitten kastunut sateessa, suihkussa tai muuten, Hera saa hepulin. Mikäli hepuli tapahtuu sisällä, se juoksee edestakaisin rutaten kaikki matot. Ulkona se painelee jonkin aikaa, minkä jälkeen se hyppää johonkin aurinkotuoliin tai muuhun istuimeen, kaivaa etutassuilla vimmatusti sen tyynyä, tekee maanisesti pesää ja panee tuhahtaen maate.