Olen tässä
jatkokertomuksessani jakanut yhtä sun toista, mutta useimmat tekstit ovat
enemmän tai vähemmän olleet kertomuksia noin vuoden takaisista tapahtumista.
Välillä tuntuu, kuin pääsisin hipaisuetäisyydelle nykyaikaa, sitten taas
ajaudun sivupoluille ja aikajana livahtaa käsistäni jonnekin.
Tässä kuitenkin
on paikallaan kertoa aivan uunituore tapaus, joka sijoittuu edellisyöhön.
 |
| Orava-perkele hyppi meidän puussamme... |
Hera ja Selma
nukkuvat yleisesti ottaen varsin hyvin ja sikeästi, joskus ulkona rapisteleva
mörkö (lue: harakka, orava, öinen kulkija) saatta aiheuttaa yksittäisen
murahduksen tai haukahduksen. Olen monesti ihmetellyt, ettei
keskiviikkoaamuisin ennen kuutta pihassamme pyörähtävät roskakuski aiheuta
mitään urahduksia, käyväthän ne sentään varastamassa kaikki kovalla vaivalla
kokoamamme roskat.
Ainoat kerrat,
kun meillä öiseen aikaan heräillään, on, kuten jo olen moneen otteeseen
maininnut, kun Selma on syönyt luita ja aamuyöstä viimeistään tulee äkillinen
luukakkahätä.
 |
| Tänä jouluna ei syödäkään suklaata |
No, toissayönä
varttia yli neljä heräsimme siihen, kun Selma leikki ja loikki kuin hepulin
saanut kenguru. Kuulostelimme hetken ja totesin, että se on varmasti napannut
tiskipöydältä siinä olleen tyhjän muovipullon ja leikkii sillä, ainakin siltä
se kuulosti. Mieheni ei kuitenkaan oikein uskonut tätä vaan paikallisti äänen
joksikin muuksi muoviesineeksi, lisäksi huolta herätti veden latkutus.
Makuuhuoneen
ulkopuolella miestäni tervehti ylivilkas Selma, jolla oli leikkikalunaan
muovirasian kansi. Pahaa aavistaen mieheni asteli jouluvalojen kajossa keittiön
läpi työhuoneeseemme, jossa paljastui koko katastrofi. Normaalisti
poissaolessamme työhuoneen ovi on kiinni, sillä siellä on liikaa kaikkea
mukavaa tutkiskeltavaa. Kotona ollessamme ja öiseen aikaan ovi on auki, eikä
tähän mennessä kumpikaan koirista ole siellä sen kummemmin komunnut. Siis tähän
mennessä.
Nousin mieheni
huutamana sängystä ja totesimme, että Selma oli löytänyt jemmamme ja pistellyt
parempiin suihin puoli rasiallista suklaasuukkoja foliopapereineen (mansikan ja
vaniljan makuisia), koko levyn maitosuklaata (ilman kääreitä), puoli
rasiallista kookospalloja ja pussillisen englannin lakritsia.
Suklaahan on
koiralle myrkkyä, minkä Selma oli todennut jo aikaisemmin, sillä se joi, joi ja
joi. Luin pikaisesti ohjeita netistä ja ennen päivystykseen lähtöä päätimme
turvautua kotikonsteihin. Pyöritin vesitilkasta ja suolasta hernettä
kookkaamman pallon, jonka painoin koiran nielusta alas. Kolmen vartin kuluttua
se oksensi kerran, muutaman tunnin päästä toisen. Se, että siivo oli valtava
oli vähäpätöinen juttu siihen nähden, että selvisimme säikähdyksellä. Koko seuraavan
päivän Selma kävi ylikierroksilla, luultavasti sokerihumalassa.
Hera ei mitä
luultavimmin ollut syönyt mitään, mutta sai saman suolakäsittelyn (pienemmällä
määrällä) ihan varmuuden vuoksi. Se maiskutteli suutaan, kävi juomassa, ja
palasi nukkumaan sohvaan ilmeisen närkästyneenä siitä, että sen unia oli
häiritty.
