Näin satavuotiaan
itsenäisyytemme aattona voi viihdyttää itseään tai vaikkapa kysellä
kanssajuhlijoiltaan, osaavatko he nimetä kansallishenkisiä symboleitamme, kuten
eläimiä, lintuja, kasveja ja kukkia. Karhun ja laulujoutsenen moni osaa mainita
ja kansalliskalamme ahvenkin on monella hallussa. Kasvimaailmasta maatamme
edustavat kielo ja rauduskoivu, kivilajeista maatamme symboloi tietenkin
graniitti. Kotieläimemmekin ovat edustettuina, eikä arvaaminen ole vaikeaa,
sillä niiden nimessä on paljastava etuliite: suomenhevonen ja suomenpystykorva.
Sitten pääsemmekin haastavimpaan osioon, joka erottaa tietäjät meistä
tavallisista osaajista ja arvaajista. Tiesitkö, että meillä on myös
kansallishyönteinen ja –perhonen? Minä en ainakaan tiennyt, että tällaisetkin on
joskus nimetty, mikä asia varmaan saattaa närkästyttää sekä seistenpistepirkkoa
ja paatsamasinisiipeä.
Joutseneen
palatakseni. Myyttistä laulujoutsenta näkee harvemmin, vaikka sen kanta onkin
saatu elvytettyä melkein sukupuuton partaalta. Useimmin törmää sen lajitoveriin
kyhmyjoutseneen, joka ainakin minun silmissäni on yhtä uljas ja komea näky. Ja
varmaan myös yhtä kiukkuinen.
Mökkilahdelmassamme
pesii vuodesta toiseen kyhmyjoutsenpari. Ne uiskentelevat muutaman metrin päässä
rannasta ja syövät pohjasta vesikasvien juuria ja versoja, joita ne kiskovat
pitkän kaulan päässä olevalla vahvalla nokallaan. Loppukesästä niiden seurana
on vaihtelevan kokoinen poikue pörröisenharmaita poikasia, jotka opettelevat
joutsenten tavoille ennen syksyn muuttoa.
 |
| Ei kai ne vaan tuu tänne |
Mökille
tullessamme meillä on tapana laskea koirat auton takaluukusta ja ne kirmaavat
täyttä laukkaa edellämme, kun me raijaamme kottikärryllä tuomisiamme, jota aina
tuntuu olevan paljon. Etenkin kesäkuumalla Selmalla on tapana laukata pää
viidentenä kinttuna rantaan ja siitä veteen vilvoittelemaan.
Ihmettelimme
erään kerran, kun perässä tullessamme näimme koiran pysähtyvän rantaan kuin
jähmettyneenä, minkä jälkeen se pyörsi ympäri, luikki häntä koipien välissä piiloon
karviaispensaan taakse.
Heran rähinä
rannassa paljasti syyn: joutsenisä ärhenteli tunkeilijoille siivet tanassa.
Heraa ei paljoa pelottanut, vaan se seisoi mahaa myöten rantavedessä, häntä
pulloharjana pörhöllään. Joutsen sähisten kaula korkealla valmiina nokkaisemaan
russelia otsaan. Mutta kuitenkin juuri niin etäällä, että saattoi olla varma,
ettei Hera pääse yllättämään.
 |
| Hera uhoaa rannassa olevalle joutsenperheelle |
Tuon
välikohtauksen jälkeen meni päiviä, ettei Selma uskaltanut tontin puoliväliä
lähemmäs rantaa. Vähitellen se rohkaistui ja uskoi, etteivät ne siellä
jatkuvasti väijyneet. Siitä päivästä lähtien Selma kuitenkin joka kerta rantaan
jolkottaessaan pysähtyy, katsoo vasemmalle ja oikealle varmistaen, että reitti
on selvä. Ja jos jossain matkankin päässä näkyy joutsenia, se hakeutuu
hädissään piiloon.
 |
| Rannassamme uiva joutsen kesällä 2014 |
