Rukous

Toivoisin, että saisin lisää ruokaa

kun meillä annokset ovat pieniä ja niitä tarjoillaan liian harvoin

Mä pelkään ihan tosissani

Toivoisin, että saisin vielä enemmän rapsutuksia ja haleja

vaikka niitä saa usein ja kukkuramitalla

Jos olisin ihminen toivoisin

maailmanrauhaa

kaikille puhdasta vettä

viisautta päätöksentekoon

Tai edes sitä, ettei sodittaisi ihan jatkuvasti

kaikilla olisi puhdasta vettä edes joskus

että viisaita päätöksiä tehtäisiin edes välillä

Tai edes sitä, että naapurin kanssa oltaisiin sovussa

jakaisimme omastamme tasaisesti

emmekä tekisi tyhmyyksiä

ainakaan koko ajan

Mutta kun olen vain koira

en pyydä mahdottomia

paitsi silloin kun toivon

että edes yhden kerran

vuosi vaihtuisi ilman raketteja…

Hyvää uuttavuotta 2018 toivovat Selma ja Hera

Urhea sotilas

Heran ensimmäinen uudenvuoden aatto 2013 oli yhtä painajaista. Se tärisi ja oli ihan paniikissa. Kun yritimme saada sen ulos tarpeille, se kiskoi ja tempoi hihnan henkensä hädässä päästäkseen takaisin sisälle eikä suostunut tekemään mitään.

Muutamaa päivää aikaisemmin, kun raketteja oli alettu myydä, jotkut pikkunassikat pamauttivat paukun ihan meidän vieressämme ollessamme kävelyllä. Johtuiko sen pelko tuosta muistosta vai olisiko se joka tapauksessa ollut paukkuarka, mene ja tiedä.

Toinen uusivuosi jännitti, kun nyt meillä oli kaksi koiraa. Selma ei pamauksille korvaansa lotkauttanut, mutta Hera tärisi ja oli levoton. Se haki turvaa meistä ja kiipeili syliin, kaivautui kainaloon.

Jouluaattona 2014 oli sentään  lunta

Mitkään paukahdukset eivät ole Heran mieleen. Jos jossain paukahtaa pakoputki, se kyyristyy kuin sillä olisi hengenhätä ja alkaa täristä. Ukkonenkin saa sen levottomaksi, joskaan ei niin pahasti kuin kaikki pamaukset.

Tämän vuoksi emme olleet suunnitelleet mitään erityistä ohjelmaa eilisillaksi, sillä emme voisi jättää koiria yksin. Välipäivinä oli jo paukahdellut silloin tällöin, ja Hera oli selkeästi pelokas, minkä vuoksi aloin etsiä edes jotain lievennystä. netistä löysin ohjeen, jossa näytettiin, kuinka koiran ympärille voi sitoa liinan tai minkä tahansa kaistaleen. Tämän sanottiin rauhottavan koiraa.

No, tuumasta toimeen. Kaivoin kaapista vanhan ideaalisiteen, jonka sitten kiedoin ohjeen mukaan kuin pintelin Heran ympärille ja viimeistelin kiinnityksen isolla hakaneulalla. Se näytti haavoittuneelta sotilaalta beigenvärisine kääreineen.

Ihme ja kumma: iltakuudelta alkanut räiskintä näytti vaikuttavan Heraan vain vähän. Kyllä se haki turvaa ensimmäiset kuultuaan, mutta tämän jälkeen se rauhoittui ja pystyi jopa nukkumaan. Ulos se ei kyllä halunnut eikä siellä suostunut mitään toimittamaan, mutta sisällä se oli kutakuinkin levollinen.

Pahimman paukutuksen ajan panimme telkkaria kovemmalle ja leikitimme Heraa, jolloin se unohti keskittyä pelkäämiseen.

Ensimmäinen joulu

Heran ensimmäinen joulu alkoi siis toipilaana. Niihin päiviin mahtui kuitenkin myös monta valonpilkahdusta, joista parhaimpiin kuului se, kun kasvattaja tuli käymään muutamaa päivää ennen aattoa ja toi meille joulutervehdyksen: Heralle paketin ja meille oman lahjamme. Onneksi oli osannut ennakoida tämän ja olin ehtinyt saada valmiiksi Heran isoäidille Saralle neulomani villapaidan.

Kaikki eivät ole Heran pakertteja...

Hera avasi pakettinsa jouluaattona meidän muiden kanssa ja siitä kuoriutui karvainen pötkylä tai patukka, jolla oli leijonan pää. Kun sitä puristi, se päästi vinkuvan äänen. Aaton uuvuttamana Hera nukahti pitkin pituuttaan sohvaan, uusi lelu kainalossaan. Sen ensimmäinen joulu ja viimeinen joulu ainoana koirana oli kaikin puolin onnistunut.

Hera ja kasvattajalta saatu lelu

Joulu ei sinänsä tuottanut huolta eikä murhetta, sillä Hera jätti joulukuusenkin rauhaan, vaikka olimme pelänneet sen pahimmassa tapauksessa kaatavan koko komeuden. Muutaman pallon se tuhosi, mutta ne olivat sellaisia, jotka putosivat kuusesta omia aikojaan tai jonkun meidän ihmisen tönäistyä kuusen oksaa siten, että pallo pääsi putoamaan. Heran mielestä kuusenpalloilla olisi voinut leikkiä enemmänkin, mutta me otimme ne pois heti, kun se testasi hampaitaan niihin, sillä pallot olivat sellaista materiaalia, että ne hajosivat aika teräviksi sirpaleiksi.

Pahin huolenaiheemme oli edessä, sillä aikaisemmat kokemuksemme uudesta vuodesta koiran kanssa eivät olleet mitään mukavia. Merryn ensimmäinen uusivuosi oli täysi katastrofi, kun autuaan tietämättömänä siitä, että koirat voivat olla paukkuarkoja, jätin Merryn poikakaverini asuntoon. Hän palasi omista juhlistaan ennen minua ja joutui siivoamaan kauhuissaan olevan koiran ripuloimat matot. Sittemmin kävi ilmi, että Merry pelkäsi kuollakseen kaikkia kovia ääniä ja pamauksia, kuten ukkosta, raketteja, pakoputken paukahduksia ja vastaavia.

Tällä kertaa olimme onneksi tietoisia siitä, kuinka paha koiran pelko voi olla, emmekä suunnitelleet mitään ohjelmaa vuoden vaihteeseen. Olimme jopa valmistautuneita ajamaan autolla kauemmaksi sivistyksestä ja paukkeesta, mikäli Hera osoittautuisi yhtä pelokkaaksi, kuin Merry aikoinaan.