Suklaisia piparinmuruja

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, Selma oppi taitavasti sisäsiistiksi, eikä sille sattunut pissivahinkoja sisätiloissa sen täytettyä 4 kuukautta, mikä oli minusta uskomatona, kun Hera oli niin hitaasti kypsyvää sorttia.

Joinakin öinä sen ollessa alle viisikuinen, heräsimme siihen, että Selma tassutteli hereillä ja puuhasteli jotakin työhuoneessa. Välillä tuntui siltä, kuin nenään olisi leijailut vieno paskantuoksu, mutta kun aamulla ei löytynyt mitään todisteita hajun alkuperästä, ajattelin sen vain piereskelleen.

Seuraavana yönä heräsin johonkin outoon ääneen. Heristin korviani ja paikansin äänen työnhuoneen suunnalle. Aivan kuin joku olisi maiskuttanut. Koska ääni vaimeni enkä uniltani jaksanut kammertaa peiton alta, jatkoin nukkumistani. Aamulla työhuoneen lattialla oli outo tahra ja sen ympärillä suklaapikkuleivän murusia. Tai siis siltä ne näyttivät. Todellisuus paljastui kuitenkin lähtiessäni siivoamaan jälkiä. Selma ei todellakaan ollut herkutellut pikkuleivillä tai piparkakuilla, vaan se oli hipi hiljaa käynyt kakalla työhuoneessa, minkä jälkeen se oli tyytyväisesti maiskutellen pistellyt tuotoksensa parempiin suihin.

Selma mökin rannassa puolen vuoden ikäisenä

Tämä vaihe meni onneksi ohi muutamassa viikossa, eikä Selmalle ole sen jälkeen paska maistunut. Mikäli sille iskee yöllä hätä, mitä tapahtuu ainakin, jos se on syönyt luita, se raapaisee vakuuttavasti ulko-ovea. Silloin ei kannata jäädä odottelemaan, mikäli koira hiljenisi. Ensimmäisen kerran kun se pyysi ulos tassulla raapaisemalla, en tajunnut, että se todellakin oli tosissaan.

Heräsin raapaisuääneen, ja ennen kuin ehdin paikallistaa, mistä se kuului ja mikä sen aiheutti, kuulin uuden äänen: Selma ravasi päättäväisesti työhuoneeseen ja 15 sekunnin hiljaisuuden jälkeen nenään leijui vieno tuoksu. Kokemuksesta viisastuneena herään heti, kun kuulen sen raapaisevan ovea, tempaisen päälleni vuodenajan vaatiman määrän vaatteita ja kipitämme Selman kanssa lähimmän pensaan juurelle, jonne se kyyristyy, päkertää 4-6 kananmunan kokoista kovaa papanaa ja jolkottaa sitten sisälle. Koko toimitus on nopea ja tehokas, sillä pääsen palaaman unten maille alle viidessä minuutissa.

Enemmän kuin nainen

Aamuisin ulos tultuamme Selma istahtaa pitkäksi toviksi silmät nautinnollisesti sikkaralla ja kuono aamuilmaa nuuhkien. Hera odottaa vuoroaan, sillä sen täytyy aina käydä pissimässä Selman lätäkön päälle varmistaakseen sen, ettei Selman hajuja jää kenenkään haisteltavaksi. Pitemmällä lenkillä käydessämme Selma saattaa pissiä muutaman kerran ja joka kerta Hera odottaa, että pääsee kuittaamaan päivityksen.

Hera nuuhkii tarkasti, että osuu varmasti oikeaan kohtaan, minkä jälkeen se kyykistyy ja nostaa samalla oikean takatassunsa ilmaan. Kolmella tassulla tasapainotellen se likistää vaikka väkisin muutaman pisaran Selman hajujen peitoksi, minkä jälkeen Hera astuu pari askelta ja potkii pontevasti jaloillaan taaksepäin ryydittäen potkujaan tomerasti urahtelemalla. Ylipäätään se pissii aina toinen jalka ilmassa, mikä on saanut minut ajattelemaan, että Hera todellakin on enemmän kuin nainen.

Selma noin 10 viikkoa toukokuussa 2014

Sen naiseutta alleviivaa kuitenkin se, että se ei tee isoa numeroa siitä, että sillä on hätä, vaan se käy vaivihkaa kakkimassa johonkin nurkaan, jos sillä on hätä, eikä sitä huvita mennä ulos. Onneksi näin käy todella harvoin ja päiväsaikaan se pyytää ulos tomerasti ovea rapsuttamalla hädän iskiessä. Mutta yöllä tai aikaisin aamulla se on niin ajattelevainen, ettei tohdi meitä herättää, vaan hipi hiljaa päkertää kikkaran.

Selma on ihan toista maata. Jos sille iskee hätä, se raapaisee isolla tassullaan ovea niin, ettei ole epäilystäkään siitä, että se haluaa ulos. Paha vain, että näin tapahtuu vain ja ainoastaan öiseen aikaan. Siis ei joka yö vaan silloin, kun se on syönyt luita.

Selma rakastaa raakoja luita, joita se nakertaisi vaikka kuinka paljon. Antaisin mieluusti sille puuhasteltavaa päiviksi, kun olemme poissa. Mutta tällä luiden nakertamisella on varjopuolensa. Aina, kun Selma on nakertanut luita, sille iskee kakkahätä yöllä. Herään siihen, kun se raapaisee ulko-ovea, nousen ylös ja hyppään joihinkin vaatteisiin, remmi koiran kaulaan ja ulos. Selma vetää lähimmän puskan juurelle ja päkistää 3-5 pienen kananmunan kokoista ja näköistä kovaa papanaa, luukakkaa. Tähänastinen ennätys on kolmet kakat, yöllä.

Joka kerta, kun olen antamassa sille luita, vaakakupissa on puntaroitava sitä, haluaako nousta yöllä Selmaa kakattamaan vaiko jännittää työpäivän ajan sitä, mitä muuta Selma mahdollisesti keksii nakertaa meidän poissaollessamme.

Ristiriipunta

Loppu hyvin kaikki hyvin. Hera lopetti sisälle kakkimisenkin ennen Selman tuloa, mikä oli helpotus, sillä ajattelin pennun ottavan mallia aikuisesta koirasta, eikä se ikinä oppisi sisäsiistiksi. Välillä mietin sitä aikaa ja pohdin, mitä tein eri tavoin kuin Selman kanssa, joka oppi sisäsiistiksi tuossa tuokiossa.

Koetin olla erityisen valpas, kun pentu tuli meille ja panostaa siisteyskasvatukseen oikein tosissani, Heran haastellisuuden ollessa tuoreessa muistissani. Joten joka kerta kun Selma heräsi, kannoin sen pihalle. Joka kerta sen syötyä, kannoin sen pihalle. Joka kerta kun oli tehty ihan mitä tahansa, se kannettiin pihalle. Ja melkeinpä joka kerta se teki tarpeensa.

Vaikka kukaan ei kipeä halua ollakaan, tuon kerran kiitin kaikkia näkymättömiä voimia siitä, että satuin olemaan flunssainen ja poissa töistä, jolloin saimme todella reippaan alun ulkona asioimiseen. Johtuiko se siitä vai pelkästään koirin erilaisuudesta, Hera oli kuten osa ihmisistäkin hitaasti kehittyvä yökastelija ja Selma sattui olemaan isorakkoinen ja nopeasti kypsyvää sorttia. Niin tai näin, Selma oli täysin oppinut noin 12 viikon ikäisenä, mikä minusta vaikutti aika uskomattomalta. Pidin sanomalehtia lattialla varmuuden vuoksi enkä uskaltanut panna mattoja paikoilleen ennen kuin kesä oli ohi. Nämä varotoimenpiteet olivat turhia, sillä mitään vahinkoja ei Selmalle sattunut kesäkuun alun jälkeen, jolloin se oli reilut kolme kuukautta vanha.

Aina sut täytyy käydä herättämässä....

Koirat ovat oppineet hienon päivärytmin, joka pitää sisällään sen, että aamuisin en ehdi kuin kymmenisen metriä kotiovelta, kun molemmat kyykistyvät pissille, minkä jälkeen Selma alkaa vetää kuin höyryveturi pusikkoon tai ojaan, jonne se istuutuu kakalle. Hera tekee myös kaikki tarpeensa varsin nopeasti, joten jos on kiireinen aamu, ei niiden ulkoiluttamiseen mene kuin vajaa vartti. Pitkälle lenkille tai koirapuistoon mennään sitten ajan kanssa, iltapäivällä.

Illalla käymme vielä juuri ennen nukkumaanmenoa pikaisesti pisulla. Monesti Hera on sitä mieltä, että hänhän ei hyvin alkaneilta uniltaan mihinkään hievahda. Se käy kurkkaisemassa eteisessä ja kun näkee pannan kädessäni, se kääntyy ja palaa sohvaan, mikäli sieltä edes on viitsinyt eteiseen raahautua. Komennuksen syvällä rintaäänellä saan sen kuitenkin tulemaan eteiseen ja ulos. Pikaisesti pissattuaan Hera alkaa vetää sisälle, takaisin sohvan lämpöön kun taas Selma jäisi mieluusti ulos syömään kostelta nurmikolta löytyviä rusakonpapanoita. Onneksi illat Suomessa ovat pääsääntöisesti pimeitä, sillä tunnen itseni hölmöksi seisoessani kädet levällään kuin ristiriipunnassa

yksi koira remmin päässä vetämässä sisälle ja toinen toiseen suuntaan, lisää herkkuja suuhunsa lurppaamassa.