Turkispäällysteinen barometri

Sisäsiisteys on monien pennunottajien päällimmäinen huolenaihe, keskustelunaihe ja etenkin päämäärä. Selman kohdalla onnistuimme kuin oppikirjasta, se oli 16 viikkoisena täysin sisäsiisti. Olin siis ääreistään tyytyväinen onnistumiseeni, sillä olin kiikuttanut sitä ulos aina, kun se oli syönyt, herännyt, leikkinyt eli käytännössä tasaisin väliajoin odottamatta sitä, että siltä pääsisi vahinko. Ja näin ollen se on myös oppinut, että jos on hätä, se menee ovelle ja raapaisee kovaa isolla tassullaan ovea, mistä kielii siihen ajan myötä tulleet komeat jäljet.

Heran kohdalla opetus on mennyt perille, no, miten sen nyt sanoisi, vaihtelevasti. Ensinnäkin se kuseksi sisälle vielä lähemmäs vuoden ikäisenä. Aina silloin tällöin. Lähinnä näin tapahtui aamuisin, kun se heräsi yöuniltaan. Koetin olla tarkkana ja kuulostella, milloin kuului pienten tassujen tepsutusta, sännätä sängystä, napata koiran kainalooni, minkä jälkeen vaatetin sen mitä vaatetin ja koira pissille.

Hera sohvannurkassa

Mutta kun tämä parin kilon karvaleili oli niin hienotunteinen, ettei halunnut herättää meitä. Se hiipi hiljaa, tyhjensi rakon, minkä jälkeen oli kevyt olo pomppia makuuhuoneen ovella olevaa porttia vasten. Herätkää.

Onneksi se pikkuhiljaa jätti tämän tavan. Tai no joo…

Pari kertaa on käynyt niin, kun tällä terrierinperkeleellä on uhma päällä, että se tuijottaa haastavasti, minkä jälkeen se tassuttelee pari askelta jonkin maton luo, nostaa jalkaansa ja likistää pissat, keskelle mattoa. Puolustukseksi sanottakoon, että tätä tapahtui muistaakseni kahdesti ja toisella kerralla olin niin hereillä, että karjuin kaikki painokelvottomat sanat samalla kun se näin teki, minkä jälkeen uhmakuseskelua ei ole ollut.

Jotain hyötyäkin Heran mielenkiintoisesta vessakäyttäytymisestä on: meidän ei koskaan tarvitse katsoa ikkunasta tai lämpömittarista, onko ulkona kylmä tai sataako tai onko ylipäätään niin sanottu koiran ilma. Sen tietää siitä, että Hera on käynyt väkertämässä pienet kakat joko eteiseen tai työhuoneen nurkkaan. Uusimpana ilmiönä on juuri talvikelillä se, että se aamupalan jälkeen käy pissillä eteisessä, vaihvihkaa, minkä jälkeen se kiireen vilkkaa kipittää takaisin sohvan lämpimään, huovan alle ja katsoo sieltä hyvin hämmästyneenä, että miten niin pitää mennä ulos, mä kävin jo.

Ristiriipunta

Loppu hyvin kaikki hyvin. Hera lopetti sisälle kakkimisenkin ennen Selman tuloa, mikä oli helpotus, sillä ajattelin pennun ottavan mallia aikuisesta koirasta, eikä se ikinä oppisi sisäsiistiksi. Välillä mietin sitä aikaa ja pohdin, mitä tein eri tavoin kuin Selman kanssa, joka oppi sisäsiistiksi tuossa tuokiossa.

Koetin olla erityisen valpas, kun pentu tuli meille ja panostaa siisteyskasvatukseen oikein tosissani, Heran haastellisuuden ollessa tuoreessa muistissani. Joten joka kerta kun Selma heräsi, kannoin sen pihalle. Joka kerta sen syötyä, kannoin sen pihalle. Joka kerta kun oli tehty ihan mitä tahansa, se kannettiin pihalle. Ja melkeinpä joka kerta se teki tarpeensa.

Vaikka kukaan ei kipeä halua ollakaan, tuon kerran kiitin kaikkia näkymättömiä voimia siitä, että satuin olemaan flunssainen ja poissa töistä, jolloin saimme todella reippaan alun ulkona asioimiseen. Johtuiko se siitä vai pelkästään koirin erilaisuudesta, Hera oli kuten osa ihmisistäkin hitaasti kehittyvä yökastelija ja Selma sattui olemaan isorakkoinen ja nopeasti kypsyvää sorttia. Niin tai näin, Selma oli täysin oppinut noin 12 viikon ikäisenä, mikä minusta vaikutti aika uskomattomalta. Pidin sanomalehtia lattialla varmuuden vuoksi enkä uskaltanut panna mattoja paikoilleen ennen kuin kesä oli ohi. Nämä varotoimenpiteet olivat turhia, sillä mitään vahinkoja ei Selmalle sattunut kesäkuun alun jälkeen, jolloin se oli reilut kolme kuukautta vanha.

Aina sut täytyy käydä herättämässä....

Koirat ovat oppineet hienon päivärytmin, joka pitää sisällään sen, että aamuisin en ehdi kuin kymmenisen metriä kotiovelta, kun molemmat kyykistyvät pissille, minkä jälkeen Selma alkaa vetää kuin höyryveturi pusikkoon tai ojaan, jonne se istuutuu kakalle. Hera tekee myös kaikki tarpeensa varsin nopeasti, joten jos on kiireinen aamu, ei niiden ulkoiluttamiseen mene kuin vajaa vartti. Pitkälle lenkille tai koirapuistoon mennään sitten ajan kanssa, iltapäivällä.

Illalla käymme vielä juuri ennen nukkumaanmenoa pikaisesti pisulla. Monesti Hera on sitä mieltä, että hänhän ei hyvin alkaneilta uniltaan mihinkään hievahda. Se käy kurkkaisemassa eteisessä ja kun näkee pannan kädessäni, se kääntyy ja palaa sohvaan, mikäli sieltä edes on viitsinyt eteiseen raahautua. Komennuksen syvällä rintaäänellä saan sen kuitenkin tulemaan eteiseen ja ulos. Pikaisesti pissattuaan Hera alkaa vetää sisälle, takaisin sohvan lämpöön kun taas Selma jäisi mieluusti ulos syömään kostelta nurmikolta löytyviä rusakonpapanoita. Onneksi illat Suomessa ovat pääsääntöisesti pimeitä, sillä tunnen itseni hölmöksi seisoessani kädet levällään kuin ristiriipunnassa

yksi koira remmin päässä vetämässä sisälle ja toinen toiseen suuntaan, lisää herkkuja suuhunsa lurppaamassa.

Pikku piski kakki kalliolle, kalliolle, kalliolle

Ensimmäisinä viikkoina Hera ei millään meinannut kakata ulos. Kun näin, että sillä oli hätä, nappasin sen kainalooni ja riensimme ulos. Se kiersi levottomana sinne, tänne, kiskoi ja tempoi remmin päässä ja uikutti lohduttomasti. Jostain kumman syystä se ilmaisi, että nyt on iso hätä ja tosi lähellä siten, että se seisoi talon kivijalkaa vasten takatassujen varassa. Välillä luulin, että se halusi sisälle koettamalla kiivetä seiniä pitkin. Kivijalan juuressa oli nyrkinkokoisia pyöreitä kiviä, joiden päällä Hera taiteili ja lopulta antoi periksi, kyykistyi ja väkersi pienen kikkaran kivien lomaan.

Syksyn ja talven tultua Hera ei olisi millään halunnut kyykistellä ulkona, etekin jos satoi tai tuuli vähänkään. Se saattoi ottaa kakkamisasennon, mutta jos pienikin tuulenvire osui sen peräpäähän, se loikkasi pystyyn ja päätti olla kakkaamatta. Joka kerta, kun se köyristi selkäänsä häntä tanassa pidin etusormiani ristissä ja toivoin, ettei mikään häiritsisi sen keskittymistä. Tuulisella säällä koetin jopa asettua seisomaan tuulen yläpuolelle, kuin suojaksi.

Hera 4 kuukauden ikäisenä

Ja jos ei tuullut, toivoin, ettei ohi ajaisi pyörää, mopoa, autoa tai muuta kulkupeliä. Ettei ohi kulkisi ihmistä ilman koiraa tai koiran kanssa. Ja ettei mistään kuluisi paloauton, poliisin tai ambulanssin sireenin ääntä. Koska, jos jokin edellämainituista sattui ajallisesti osumaan samaan kohtaan Heran keskittymisen kanssa, saattoi olla varma, että se ojentautui, laski häntänsä normaaliasentoon ja päätti säästää koko paketin myöhäisemmäksi, mikä usein tarkoitti sitä, että se päätti kakata vasta sisälle palattuamme.

Yksi suosikkipaikka oli verannan nurkka. Paikka oli ovelasti valittu, sillä sen tummakuvioinen matto antoi hyvän suojavärin ja kikkareet maastoutuivat siihen niin hyvin, että joskus meni hyvinkin päivä, ennen kuin sattumalta joku astui päälle ja totesi Heran jälleen kakkineen sisälle.

Joulun tienoilla kikkareita ei enää ilmestynyt ja olin aivan haltioissani. Nyt koira vihdoinkin oli sisäsiisti. Nuorin poikani oli lähtenyt välipäiviksi sukuloimaan, eikä näin ollen kukaan ollut yläkerrassa muutamaan päivään. Kävin hakemassa pyykkikorin ja totesin Heran löytäneen uuden käymälän. Yläkerran käytävän matolla oli eri kuivumisasteisia kikkaroita siistissä rivissä.

Mitä sitä turhaan ulkona käymään kun sisällekin voi…

En istu pissillä vaikka siltä näyttääkin....

Pikkuhiljaa Hera kuitenkin oppi ja vahinkoja sattui yhä harvemmin. Mutta se oli yli puolivuotias, joten minusta oli jo aikakin. Sen verran vainoharhainen olin, että laitoin matot lattialle vasta jouluksi, Heran ollessa 9 kuukauden ikäinen. Vuodenvaihteen jälkeen Heran oltua sisäsiisti jo hyvän aikaa, se pissi eteisen lattialle kahtena peräkkäisenä yönä. Minulla oli teoria siitä, että kyse saattoi olla jollain tapaa sen juoksuihin liittyvä tiheentyvä virtsaamistarve. Vaikkakin Hera oli leikattu joulukuussa, ajattelin sen elimistön muistavan jollain tapaa sen hormonikierron. Tai oliko kyseessä jokin tulehdus vai oliko se jostain syystä sattumalta juonut tavallista runsaammin. Mikä siihen loppujen lopuksi oli syynä, mene ja tiedä, mutta niiden kahden kerran jälkeen vahinkoja ei ole sattunut.

Paitsi kerran mökillä, kun ulkona satoi, eikä Hera siedä sadetta. Ja oltuamme pitemmän rupeaman mökillä se luultavasti kuvitteli, että kaupunkiasunto on otettava uudelleen haltuun, ja merkkasi olohuoneen lattian mökiltä palattuamme. Ja sen kerran, kun se oli uppiniskaisella päällä, se kipitti perässä kellarikerrokseen meidän ollessa menossa saunaan. Se pysähtyi keskelle käytävää, tuijotti meitä uhmakkaasti, istahti ja kusaisi pienen lätäkön, minkä jälkeen se pinkoi pakoon hippulat vinkuen. Ai niin, ja se kerta, kun se oli nuoremman tyttären luona hoidossa. Heidän makuuhuoneensa matto taisi haista poikaystävän äidin koirille, sillä sekin oli merkattava. Ja sitten syksyinen aamu mökillä, kun ylipitkä nurmikko oli aamukasteesta märkä. Hera jatkoi sikeitä uniaan, kun hätyytin koiria aamupissille. Ihmettelin, kun sillä ei ollut hätä, kunnes näin eteisen räsymatolla tumman läiskän.

Jos pissiminen oli alussa haasteellista ja vielä ajankin kuluttua vähän sattumanvaraista, oli kakkiminen sitäkin mielenkiintoisempi projekti.

Karvaleili

Sisäsiistiksi oppiminen on joko helppoa tai haasteellista. Heran alkutaival oli hieman kivikkoinen, vaikka koetin toimia aivan, kuten olin lukenut kaikista niistä kasvatusoppaista, joita lainasin kirjastosta Heran ollessa ihan pieni. Kaikkialla, niin kirjoissa kuin netissä, oli selkästi sama linja, mikäli koira ei opi sisäsiistiksi, on sen siisteyskasvatuksessa tehty virheitä, ja koko homma on aloitettava alusta. Hermoilin jo etukäteen sitä, että Hera ei oppisi ja koetin miettiä, miten estää tekemästä kaikkia niitä virheitä, joista netissä varoiteltiin.

Tavatessani nuorien koirien omistajia kyselin kaikilta, oliko heidän koiransa jo sisäsiistejä ja minkä ikäisinä heidän pentunsa olivat lakanneet kuseksimasta sisälle. Masennuin entisestään. Moni lausui ylpeys äänessään rinta rottingilla, että nelikuisena oli jo täysin oppinut. Mutisin jotain siitä, kuinka kyllä se Herakin, ja vaihdoin puheenaihetta.

Päivisin ei paljoa vahinkoja tapahtunut, mutta aamut olivat haasteellisia. Vaikka kuinka koetin olla valppaana ja kuulostella, milloin Hera heräsi, jotta voisin kaapata sen syliini ja rynnätä ulos, olin melkein aina myöhässä. Se osasi uskomattoman äänettömästi ensiksi käydä pissillä, paperin viereen, ja sitten kevein olemuksin aloittaa aamuriekkumisen, johon me heräsimme. Kuvittelin ja toivoin aina sen herättävän meidät ja että ennättäisin sen kanssa ulos. Mutta ei. Eteisen lattialla oli melkein aina valtava lammikko. Pissa oli vielä aivan lämmintä, kun ryntäsin sitä kuivaamaan, ettei se ehtisi valua lattialistojen alle, sillä vanha talomme on juuri sen verran vinossa, että pissalätäköt alkoivat vaeltaa välittömästi. Päivittelin joka aamu, kuinka voi olla mahdollista, että noin pieneen koiraan mahtuu niin paljon pissaa, olin aivan varma, että se oli tilavin karvaleili, mitä markkinoilla oli.

Välillä tuli kuitenkin aamuja, jolloin eteisen lattia oli kuiva. Onnesta hymyillen ryntäsin viemään Heraa ulos vain palatakseni pettyneenä sisälle. Sillä ei ollutkaan hätä. Koska se oli siirtynyt pissimään keittiön pöydän alle. Ja aikaisemmin aamuyöllä, joten pissa oli ehtinyt valua joka suuntaan. Joskus se pissi aamulla ulos, enkä näin ollen ollut lainkaan varautunut siihen, että istuutuessani aamiasipöytään sukkani kastuivat kylmään koiranpissaan.

Missään vaiheessa en kuitenkaan rankaissut tai torunut koiraa, sillä uskoin, ettei se tehnyt sitä tahallaan eikä kuonon uittaminen pissalätäkössä tuntunut oikealta kasvatusmenetelmältä, vaikka sitäkin netin lukuisilla keskustelupalstoilla osa kehui toimivana keinona. Palasin kasvatusopusten pariin, mutta en oikein saanut niistä mitään irti, sillä ne vaikuttivat painottavan sitä siisteyskasvatuksen epäonnistumista ja ainoana keinona koko homman alusta aloittamista, mikä jäi minulle pieneksi mysteeriksi, sillä olin mielestäni kehunut koiraa sen tehdessä tarpeet ulos, korjannut välittömästi sisälle tulleet vahingot tekemättä niistä sen kummempaa numeroa ja koettanut olla valppaana, kun se näytti siltä, että sillä oli hätä.