Karvaleili

Sisäsiistiksi oppiminen on joko helppoa tai haasteellista. Heran alkutaival oli hieman kivikkoinen, vaikka koetin toimia aivan, kuten olin lukenut kaikista niistä kasvatusoppaista, joita lainasin kirjastosta Heran ollessa ihan pieni. Kaikkialla, niin kirjoissa kuin netissä, oli selkästi sama linja, mikäli koira ei opi sisäsiistiksi, on sen siisteyskasvatuksessa tehty virheitä, ja koko homma on aloitettava alusta. Hermoilin jo etukäteen sitä, että Hera ei oppisi ja koetin miettiä, miten estää tekemästä kaikkia niitä virheitä, joista netissä varoiteltiin.

Tavatessani nuorien koirien omistajia kyselin kaikilta, oliko heidän koiransa jo sisäsiistejä ja minkä ikäisinä heidän pentunsa olivat lakanneet kuseksimasta sisälle. Masennuin entisestään. Moni lausui ylpeys äänessään rinta rottingilla, että nelikuisena oli jo täysin oppinut. Mutisin jotain siitä, kuinka kyllä se Herakin, ja vaihdoin puheenaihetta.

Päivisin ei paljoa vahinkoja tapahtunut, mutta aamut olivat haasteellisia. Vaikka kuinka koetin olla valppaana ja kuulostella, milloin Hera heräsi, jotta voisin kaapata sen syliini ja rynnätä ulos, olin melkein aina myöhässä. Se osasi uskomattoman äänettömästi ensiksi käydä pissillä, paperin viereen, ja sitten kevein olemuksin aloittaa aamuriekkumisen, johon me heräsimme. Kuvittelin ja toivoin aina sen herättävän meidät ja että ennättäisin sen kanssa ulos. Mutta ei. Eteisen lattialla oli melkein aina valtava lammikko. Pissa oli vielä aivan lämmintä, kun ryntäsin sitä kuivaamaan, ettei se ehtisi valua lattialistojen alle, sillä vanha talomme on juuri sen verran vinossa, että pissalätäköt alkoivat vaeltaa välittömästi. Päivittelin joka aamu, kuinka voi olla mahdollista, että noin pieneen koiraan mahtuu niin paljon pissaa, olin aivan varma, että se oli tilavin karvaleili, mitä markkinoilla oli.

Välillä tuli kuitenkin aamuja, jolloin eteisen lattia oli kuiva. Onnesta hymyillen ryntäsin viemään Heraa ulos vain palatakseni pettyneenä sisälle. Sillä ei ollutkaan hätä. Koska se oli siirtynyt pissimään keittiön pöydän alle. Ja aikaisemmin aamuyöllä, joten pissa oli ehtinyt valua joka suuntaan. Joskus se pissi aamulla ulos, enkä näin ollen ollut lainkaan varautunut siihen, että istuutuessani aamiasipöytään sukkani kastuivat kylmään koiranpissaan.

Missään vaiheessa en kuitenkaan rankaissut tai torunut koiraa, sillä uskoin, ettei se tehnyt sitä tahallaan eikä kuonon uittaminen pissalätäkössä tuntunut oikealta kasvatusmenetelmältä, vaikka sitäkin netin lukuisilla keskustelupalstoilla osa kehui toimivana keinona. Palasin kasvatusopusten pariin, mutta en oikein saanut niistä mitään irti, sillä ne vaikuttivat painottavan sitä siisteyskasvatuksen epäonnistumista ja ainoana keinona koko homman alusta aloittamista, mikä jäi minulle pieneksi mysteeriksi, sillä olin mielestäni kehunut koiraa sen tehdessä tarpeet ulos, korjannut välittömästi sisälle tulleet vahingot tekemättä niistä sen kummempaa numeroa ja koettanut olla valppaana, kun se näytti siltä, että sillä oli hätä.