Happamia, sanoi Hera

Älä luulekaan, etten mä tiedä, mitä sä ajattelet

Hedelmien ja mansikoiden lisäksi Selman suurta herkkua ovat muutkin marjat. Mustikoiden ja ahomansikoiden kypsyttyä se viihtyy pitkiä toveja mökin viereisellä kalliolla punaisia marjoja suuhunsa kielellä napaten. Mikäli mielii mustikkapiirakkaa, ei poimimisesta ei tule mitään, sillä Selma työntää kuononsa samaan varpuun, josta olen noukkimassa marjoja tai sitten se menee edeltä käsin ja lupsuttelee vähän sieltä, vähän täältä saaden isolla kielellään kaikki mustikat poimintakelvottomiksi.

Onnellisimmillaan Selma oli, kun se äkkäsi karviaiset. Meillä on puolisen tusinaa vanhaa pensasta, jotka parhaimmillaan kantavat satoa vähän liiankin kanssa. Karviaiset vaativat vähän malttia, sillä raakileina ne ovat aika ärhäkän makuisia, mutta kun ne saavat kypsyä pehmeiksi, auringon helliminä, ne ovat mitä parhainta herkkua.

Marjojen pullistuttua täyteen kokoonsa Selma oli usein nähty vieras pensaikossa. Aluksi se napsi karviaisen sieltä, toisen täältä, vähän tunnustellen, sillä pensaiden piikit tuottivat pienen haasteen. Varsin äkkiä sen taito kehittyi, tai kasvoiko sen sietokyky, mutta vauhtiin päästyään se olisi viihtynyt pensaissa aamusta iltaan. Koetimme välillä häätää sitä muihin puuhiin, sillä halusimme edes jonkun verran marjoja pakkaseen. Ja en oikein tiennyt, miten hyväksi puoliraakileet sen vatsalle olivat. Mutta kun silmä vältti, Selma suunnisti jälleen pensaikkoon, ja kun se oli syönyt kaikki uloimmat marjat, näkyi koirasta vain takapää, kun se lopsi marjoja suuhun kielellään. Pensaiden heiluminen kieli siitä, että marjat olivat aika raakoja, sillä ne istuivat napakasti kiinni oksissa. Jos seisoi kuuntelemassa aivan vieressä, rouskutuksen ja maiskutuksen lomassa kuului pieniä napsahduksia, kun Selma kiskoi marjoja pensaista. Se kehittyi varsin taitavaksi poimijaksi, kun se varovasti otti karviaisen suuhunsa, sulki hampaat ja kiskaisi.

Mää vaan makaan täs kun ei edes marjoja saa syödä

Välillä, kun koetin maanitella sitä pois pensaista, se nosti päätään pusikosta, ja näin kuinka sillä oli paksu vaahto suupielissä raakileiden rouskutuksen tuloksena. Ja koska sen vatsa ei ollut moksiskaan moisesta herkuttelusta, luovutimme ja annoimme sen syödä pensaat tyhjiksi. Ennätimme pelastaa pakkaseen noin puolitoista litraa marjoja, puoliraakoina, kun normaalisato on kymmenkertainen.

Veden riemut

Hera ei omin päin kahlaa rantaa edemmäs, joten ajattelimme kokeilla, osaako se uida. Kahlasin koira sylissäni syvemmälle ja laskin se varovaisesti veden varaan. Tassujen koskiessa vettä ne alkoivat kauhoa, kuin ikänsä uineena. Kannattelin koiraa hetken ja annoin sen uida rantaan.

Mitään uimaria Herasta ei ole ainakaan vielä kehittynyt, se ui vain, mikäli putoaa vahingossa veteen, kuten on käynyt muutaman kerran.
Soutuveneemme on useimmiten laiturin vieressä niin matalassa vedessä, että se makaa pohjassa, mikä pitää veneen pohjan puhtaana merirokosta. Heralla on välillä tapana hypätä veneeseen, siinä toivossa, että lähtisimme soutelemaan. Se seisoo veneen vieressä olevalla kivellä ja panee tunnustellen etutassunsa sen laidalle. Kun se tuntee otteensa pitävän, se ponnistaa takajaloilla ja loikkaa veneeseen.

Vesi oli normaalia korkeammalla ja soutuveneemme poikkeuksellisesti kellui, jolloin se lähti liukumaan etäämmäs Heran nojattua tassuillaan sen reunaan. Hämmentynyt koira venyi venymistään, kun takajalat varpistelivat kivellä ja etutassut ylettyivät juuri ja juuri veneen laitaan sen livuttua hiljaa etäämmäksi, kunnes ote ei enää pitänyt ja koira teki mahalaskun veteen. Hera kapusi vedestä kivelle, siitä rantaruohikolle ja alkoi juosta kahdeksikkoa maata viistäen, häntä koipien välissä.
Aina ollessaan märkä, oli se sitten kastunut sateessa, suihkussa tai muuten, Hera saa hepulin. Mikäli hepuli tapahtuu sisällä, se juoksee edestakaisin rutaten kaikki matot. Ulkona se painelee jonkin aikaa, minkä jälkeen se hyppää johonkin aurinkotuoliin tai muuhun istuimeen, kaivaa etutassuilla vimmatusti sen tyynyä, tekee maanisesti pesää ja panee tuhahtaen maate.