Niistä marjoista vielä

Kuten jo aikaisemmin kerroin, Selma rakastaa marjoja, hedelmiä ja itse asiassa kaikkea syötävää. Raaka kurkku ei mene niin hanakasti ja selleri jäi syömättä. Mutta hedelmät ja marjat, ne ovat niitä parhaita. Tähän mennessä suurimmiksi herkuiksi on osoittautuneet mansikat ja vesimeloni.

Kesän jälkeen emme saaneet melkein lainkaan karviaissatoa talteen, sillä Selma tyhjensi pensaat hyvin järjestelmällisesti. Muutaman litran poimin häthätää talteen, nekin puoliraakoina, joten niistä ei sitten meille paljoa iloa ollutkaan.

Sohvassakin voi matkustaa

Kun karviaiset ja muut marjat oli tyhjennetty pensaista, kypsyi pihamme luumusato sopivasti. Selmaa piti vahtia todella tarkasti, ettei se lopsinut suuhunsa luumuja muutamaa enempää. En varsinaisesti pelännyt niiden vatsaa löystyttävää vaikutusta kuin sitä, että niiden kivet tukkisivat suolen.

Kaikkien herkkuvarastojen pikkuhiljaa tyrehdyttyä löytyi onneksi uusi runsaudensarvi. Kävelylenkkireittien varrella saattoi pysähdellä lukuisia kertoja tyhjentämään marja-aronioita, joiden sato oli runsas. Pensaassa nuokkuvat raskaat marjatertut on helppo riipiä suuhun, kun ei edes tarvitse vältellä piikkejä, joita karviaisissa on. Ja satoa on todellakin tarjolla, sillä monet kerrostaloyhtiöt käyttävät aronioita aidanteinaan.

Odottamaton takaisku aroniasadon kanssa oli kuitenkin se, että ne maistuivat myös linnuille. Selma oli todella hölmistyneen oloinen, kun lähdimme tavanomaiselle kävelyllemme. Se suuntasi totuttuun tapaansa katumme toisella puolella, viistosti talostamme olevalle kerrostalolle, jonka autotallien seinustoilla kasvoi aroniapensaita. Niistä pensaista se oli tottunut hakemaan lenkin alussa evästä ja sitten päätteeksi pientä huikopalaa. Nyt se tuhisi ja komusi pensaissa, joissa ei ollut marjan marjaa, vaikka ne edellisenä iltana olivat vielä olleet varsin täysiä. Mitä todennäköisimmin muuttopuuhissa ollut tilhiparvi, urpiaisparvi tai muu vastaava oli tyhjentänyt pensaat viimeistä marjaa myöten.

Selma ei antanut tilanteen kuitenkaan hämmentää itseään kovinkaan kauaa. Se nosti päänsä, nuuhki vasemmalle ja oikealle, minkä jälkeen se alkoi päättäväisesti puskea toisaalle. Osoite selvisi muutaman kymmenen metrin päässä, kun se onnellisena sukelsi ruusupensaikkoon, jossa se alkoi rouskutella ruusunmarjoja ja kiulukoita.

Herkuttelusesonki jatkui vielä pitkään, kun Selma tajusi, että pakkasen puremat pihlajanmarjat eivät olleet lainkaan pöllömmän makuisia.

Happamia, sanoi Hera

Älä luulekaan, etten mä tiedä, mitä sä ajattelet

Hedelmien ja mansikoiden lisäksi Selman suurta herkkua ovat muutkin marjat. Mustikoiden ja ahomansikoiden kypsyttyä se viihtyy pitkiä toveja mökin viereisellä kalliolla punaisia marjoja suuhunsa kielellä napaten. Mikäli mielii mustikkapiirakkaa, ei poimimisesta ei tule mitään, sillä Selma työntää kuononsa samaan varpuun, josta olen noukkimassa marjoja tai sitten se menee edeltä käsin ja lupsuttelee vähän sieltä, vähän täältä saaden isolla kielellään kaikki mustikat poimintakelvottomiksi.

Onnellisimmillaan Selma oli, kun se äkkäsi karviaiset. Meillä on puolisen tusinaa vanhaa pensasta, jotka parhaimmillaan kantavat satoa vähän liiankin kanssa. Karviaiset vaativat vähän malttia, sillä raakileina ne ovat aika ärhäkän makuisia, mutta kun ne saavat kypsyä pehmeiksi, auringon helliminä, ne ovat mitä parhainta herkkua.

Marjojen pullistuttua täyteen kokoonsa Selma oli usein nähty vieras pensaikossa. Aluksi se napsi karviaisen sieltä, toisen täältä, vähän tunnustellen, sillä pensaiden piikit tuottivat pienen haasteen. Varsin äkkiä sen taito kehittyi, tai kasvoiko sen sietokyky, mutta vauhtiin päästyään se olisi viihtynyt pensaissa aamusta iltaan. Koetimme välillä häätää sitä muihin puuhiin, sillä halusimme edes jonkun verran marjoja pakkaseen. Ja en oikein tiennyt, miten hyväksi puoliraakileet sen vatsalle olivat. Mutta kun silmä vältti, Selma suunnisti jälleen pensaikkoon, ja kun se oli syönyt kaikki uloimmat marjat, näkyi koirasta vain takapää, kun se lopsi marjoja suuhun kielellään. Pensaiden heiluminen kieli siitä, että marjat olivat aika raakoja, sillä ne istuivat napakasti kiinni oksissa. Jos seisoi kuuntelemassa aivan vieressä, rouskutuksen ja maiskutuksen lomassa kuului pieniä napsahduksia, kun Selma kiskoi marjoja pensaista. Se kehittyi varsin taitavaksi poimijaksi, kun se varovasti otti karviaisen suuhunsa, sulki hampaat ja kiskaisi.

Mää vaan makaan täs kun ei edes marjoja saa syödä

Välillä, kun koetin maanitella sitä pois pensaista, se nosti päätään pusikosta, ja näin kuinka sillä oli paksu vaahto suupielissä raakileiden rouskutuksen tuloksena. Ja koska sen vatsa ei ollut moksiskaan moisesta herkuttelusta, luovutimme ja annoimme sen syödä pensaat tyhjiksi. Ennätimme pelastaa pakkaseen noin puolitoista litraa marjoja, puoliraakoina, kun normaalisato on kymmenkertainen.