Tuleeko tästä mitään?

Parin ensimmäisen päivän ajan Hera oli epäluuloinen Selmaa kohtaan. Vaikkakin jatkuva kyräily väheni ja Hera mitä ilmeisimmin oli tajunnut, että tuo jää tänne, se jatkoi hyökkäilyjä. Kun me ajattelimme tilanteen rauhoittuneen, Selma kulki liian läheltä Heraa tai muuten vain rikkoi sen henkilökohtaista ilmatilaa, jolloin Hera ärähti ikävän oloisesti.

Hera-riiviö

Eikä kiusanteko rajoittunut vain noihin tilanteisiin. Kun Selma nukkui, mitä se luonnollisestikin teki pitkiä toveja useamman kerran päivässä, Hera kävi tuuppimassa sitä kuonollaan. Ja jos Selma ei herännyt, Hera otti napakan otteen sen niskanahasta tai kyljestä ja alkoi nyhtää ja nujuuttaa. Kieltäminen ei auttanut, Hera teki pienen kunniakierroksen ja palasi tuijottamaan nukkuvaa pentua.

Rauhallisimmat hetket olivat ne, kun lähdin Heran kanssa ulos, lenkille tai puistoon, jolloin se sai purkaa energiaansa ja Selma sai nukkua hetken kenenkään häiritsemättä.

Hereillä ollessaan Selma hakeutui ensimmäisenä päivänä löytämäänsä turvasatamaan, kirjahyllyn alimmalle hyllylle, jonka olimme tyhjentäneet ennen sen tuloa.

Selma kirjahyllyssä

Kolmannen päivän kääntyessä iltaan mieheni puki sanoiksi sen, mitä olin hiljaa mielessäni pelännyt, entäpä jos nämä ei tulisikaan toimeen. Jos Hera ei suvaitsisi pentua ja tilanne vain pahenisi? Ikuisena optimistina sanoin miehelleni, että ei ollut kulunut kuin pari päivää, kyllä tilanne ajan kanssa muuttuisi. Vakuuttelin, että kaikki kääntyisi parhain päin, vaikka sisimmässäni pelkäsin, mitä tuleman pitäisi. Tunsin voimattomuutta ja toivottomuutta. Syyttelin itseäni siitä, että olin ollut niin malttamaton ja ottanut toisen koiran, kun Hera oli vain vähän yli vuoden ikäinen.

Istuskelimme olohuoneen sohvassa ja katsoimme televisiota. Selma nukkui muutaman metrin päässä lattialla, siinä kohdassa, jota Hera ei kokenut omakseen. Kaikki muut paikat, johon Selma yritti, Hera omi juoksemalla niihin ennen Selmaa.

Selma nukkuu tuolin alla

Hera tassutteli tavoilleen uskollisena nukkuvaa Selmaa kohti. Olin juuri komentamaisillani sitä napakasti, mutta maltoin hetken ja katsoin, mitä se aikoi. Hera pysähtyi ja nuuhki nukkuvaa Selmaa. Sitten se kiersi toiselle puolelle ja nuuhki varovasti. Ajattelin sen seuraavaksi aloittavan tavanomaisen herättämisoperaation, mutta se peruutti, kääntyi ympäri ja kipitti määrätietoisin askelein eteiseen.

Parin sekunnin päästä Hera palasi suussaan sen lempilelu, punainen vinkulelu, jota se oli hoitanut pentunaan ekojen juoksujen yhteydessä olleen valeraskauden aikana. Se askelsi Selman luo ja laski lelun varovaisesti suustaan aivan nukkuvan Selman viereen, minkä jälkeen Hera hyppäsi vieressä olevaan nojatuoliin, kiepahti muutaman kerran ja pani maate.

Tuuppasin miestäni kylkeen, sillä en kyennyt sanomaan mitään, ettei ääneni olisi paljastanut kyyneleiden nousseen silmiini. Katsoimme ääneti nukkuvia koiriamme, eikä minun tarvinnut pukea sanoiksi sitä, kuinka helpottuneeksi itseni tunsin. Ja hölmöksi, sillä kukapa sitä nyt koiriensa takia liikuttuisi…