Kuinkas sitten kävikään?

Puoliksi suunniteltu on hyvin, tehty, sanotaan. Meillä tämä sanonta ei Selman kohdalla aivan pitänyt paikkaansa. Olimme kyllä suunnitelleet toisen koiran ottamista enemmän kuin tarpeeksi ja valmistautuneet siihen mielestämme perusteellisesti. Ja kun osoittautui, että meille tulisi pentu jo huhtikuussa, eikä vasta kesälomien alettua, olimme jopa varautuneet siihenkin. Nuorempi tytär kykenisi kaitsemaan koiria päiväsaikaan, kun olisimme töissä, sillä hän valmentautui pääsykokeisiin.

Tässä kohtaa tämä suunnitelma sitten menikin metsään. Tyttäreni ovat molemmat nopeita käänteissään ja tekevät ratkaisuja, joita he kyllä pohtivat perusteellisesti, mutta joista ei aina keskustella äidin kanssa. Päätöksistä ilmoitetaan. Niin tälläkin kertaa.

Hera mökin rappusilla, takajalat vähän harittaa...

Tiesimme, että hän suunnitteli yhteen muuttamista poikaystävänsä kanssa, mutta ajattelimme sen konkretisoituvan aikaisintaan kesällä ja viimeisintään syksyn opintojen kynnyksellä. Niinhän me luulimme. Intoa uhkuva tytär kertoi heidän löytäneen unelma-asunnon ja että muuttokuorma siirtäisi hänen tavaransa lapsuudenkodista huhtikuun alussa.

Päivä kerrallaan, ajattelin. Ja niin me teimme. Haimme Selman pääsiäisviikolla maanantaina. Onni onnettomuudessa oli se, että olin kipeä, enkä kyennyt olemaan töissä, joten Selman ja Heran vahtiminen sen viikon päivien osalta ei olisi mikään ongelma.

Sairastin aina kiirastorstaihin asti ja onneksi oloni koheni niin paljon, että kykenimme lähtemään pääsiäiseksi mökille, kuten olimme suunnitelleet.

Selma ensimmäistä kertaa mökillä, rappuselle väsähtäneenä

Aivan kuten Heran kanssa, Selmakin viettäisi siis ensimmäisen viikonloppunsa perheessämme mökillä. Tällä kertaa olimme jo paljon viisaampia kuin vuosi aikaisemmin, kun helatorstaina suunnistimme 8 viikkoa vanhan Heran kanssa mökkeilemään. Tuolloin meillä oli mukana ruuan lisäksi sänky, peitto, leluja ja muuta härpäkettä. Joita yhtäkään ei olisi tarvittu. Asian hölmöyttä alleviivasi se, että raahasin tuon ylimääräisen tavaran mökillemme, jonne jo välttämättömien tavaroiden raahaaminen on haaste, sillä emme pääse autolla perille asti, vaan kaikki, juomavettä myöten, on konkattava polkua pitkin, alas jyrkkää mäkeä, satakunta metriä. Ja sitten kammerrettava takaisin kaikkine kimpsuineen ja kampsuineen ylös tuota rinnettä, mikä on raskaampaa kuin voisi kuvitella.

Koska Hera vähät välitti mukana tuomastamme pedistä ja löysi nukkumapaikan kumollaan olevasta Kontio-saappaasta, ajattelimme päästä helpommalla ja varasimme Selmaa varten mukaan vain ruokaa. Jätimme kotiin jopa sen oman lelun, jonka kasvattaja oli pannut mukaan pentureppuun. Tuon nallen tarkoitus oli lievittää koti-ikävää, sillä siinä oli sisarusparven ja emän tuttu haju. En tiedä, auttoiko se, sillä Hera omi tuon nallen heti kättelyssä ja piilotti sen visusti, pennun ulottumattomiin.