Kesäloman
koittaessa koko perhe ahtautui 22-jalkaiseen paattiin, jonka sisätiloissa vain
meillä pikkutytöllä oli mahdollisuus seistä suorassa. Äitini väkersi vanhojen
pelastusliivien kauluksesta Sirolle pelastusliivit, joissa olevaan lenkkiin
kiinnitettiin pitkä naru, jotta koiran voisi sen mereen pudottua hilata
takaisin veneeseen. Ainoa, joka kuitenkin teki tuttavuutta veden kanssa, oli äiti, jonka tehtävänä oli hypätä kiinnitysköysi kädessään
laiturille saapuessamme vierasvenesatamiin.
Hän arvioi etäisyyden väärin, eikä
hänen loikkansa yltänyt perille asti. Tilanne oli erittäin koominen, mutta
jostain kumman syystä ei saanut nauraa kuin vasta pitkän ajan kuluttua, kun
tuota tapausta muisteltiin. Tapahtumahetkellä kummankin vanhemmista äänissä oli
sen verran kireyttä, että ymmärsimme sisareni kanssa tehdä viisaasti
pysyttelemällä ihan hiirenhiljaa veneen sisätiloissa.
Matkassamme
meillä oli kumivene, jolla soutelimme suojaisissa poukamissa rannan
läheisyydessä maissa ollessamme. Tuo kumivene oli järeää tekoa, siinä oli kaksi
tuhtoa ja se kannatti leikiten kahden aikuisen painon. Koska se oli työläs
tyhjentää ja täyttää, se kulki mukanamme köyden jatkona vanavedessämme tai
veneen kannelle köytettynä.
Auringonottoa kumiveneessä |
Jännittävin
muistoni kumiveneilystä oli eräästä suojaisesta lahdesta, jossa soutelimme
sisareni kanssa pysytellen turvallisen välimatkan päässä veneestämme ja
rannasta. Yhtäkkiä isä käski meitä palaamaan veneelle mahdollisimman nopeasti.
Saarella oli runsas villiminkkikanta ja isäni oli havainnut yhden veijarin
uivan veneemme lähettyvillä. Hän pelkäsi, että se äkkäsi veneen ja silpaisisi
yhdessä hujauksessa airoa pitkin veneeseen. Niin suloiselta kuin se meistä
näyttikin, ei sellaisen pedon kanssa kannattanut tehdä lähempää tuttavuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti