Etelän kukkuloilta pohjoiseen

Misu lähti isosiskoni matkaan, kun hän muutti kotoa meidän lähtiessämme vuodeksi Ruotsiin, ja akvaario tyhjennettiin odottamaan paluutamme. Asuimme Malmössä betonilähiössä, jossa meidän muutaman suomalaisen lisäksi oli ainakin kreikkalaisia ja silloisesta Jugoslaviasta tulleita siirtotyöläisiä.

Lähiö Malmössä

Alue oli kerrostaloistaan huolimatta varsin viihtyisä, sitä muun muassa reunusti virkistyskäytössä oleva laaja viheralue. Sinne oli rakennettu keinotekoisia ruohokukkuloita, joilla ihmisten oli tapana kiipeillä ja antaa koiriensa juosta vapaana.

Yksi kukkuloista lähiön kupeessa

Ruotsiksi kukkula on ’en kulle’ ja useampi on ’kullar’. Opimme ruotsia koulussa ja pihalla kavereilta. Vanhempien kanssa puhuessamme sekoitimme paikallisiin asioihin viittaavia termejä suomen kieleen, ja käytimme noista kukkuloista sanaa ’kullit’, emmekä ymmärtäneet pikkusisareni kanssa, miksi vanhempiamme se joka kerta nauratti yhtä makeasti. Kun kotiinpaluu läheni, he painottivat meille, että jos joku kysyy, millaisessa paikassa asuimme ja mitä teimme, emme saaneet kertoa vapaa-aikanamme kiipeilleemme ja leikkineemme ’kulleilla’. Syytä tähän vanhempamme eivät lähteneet sen tarkemmin valottamaan ja kiltteinä tyttöinä me sisareni kanssa tyydyimme tottelemaan. Jossain vaiheessa koitti valaistumisen hetki, kun vuosia myöhemmin ymmärsin, mikä vanhempiani nauratti.

Keiron 'Siro' ja minä

Muuttokuormassa kotimaahan palatessamme mukanamme oli ämpärillinen hienoa valkoista hiekkaa etelä-Ruotsin dyyneiltä. Se oli paljon hienompaa, kuin mitä akvaarioliikkeestä hankkimamme oli. Hiekka oli niin hienojakoista, että se pöllysi akvaariossa hapettimen pulputuksen voimasta ja tukki vedensuodattimen, joten ehkä karkeampi hiekka sittenkin olisi ollut parempi valinta.

Muutaman vuoden päästä edessä oli uusi muutto, tällä kertaa päinvastaiseen ilmansuuntaan, kun suuntasimme kohti Savon sydäntä, jonne uuteen kotiin tuli sekä akvaario että Ruotsin-vuoden uusien tuttavuuksien innoittamana tuo pieni maltankoiranpentu.