Äitini tiesi
lähtevänsä reissuun viikoksi eikä mitä todennäköisimmin ollut pohtinut Merryn
sijoittamista minnekään. Hän oletti, että minä olisin kotona ja hoitaisin
koiraa. Spontaani kesäreissuni kaverin luo sotki hänen suunnitelmansa ja hän
sen kummemmin ajattelematta antoi koiran lähteä karkuun. Tai jopa laski sen
vapaaksi.
Totuuden nimessä
voi myös olla niin, että se todellakin karkasi ja että äidilläni oli kiire
laivaan eikä hän ehtinyt jäädä koiraa metsästämään. En koskaan kerännyt
rohkeutta kysyä tätä ja nyt se on myöhäistä. Eikä hän varmaan sitä olisi enää
muistanutkaan.
Minä kuitenkaan en
koskaan unohtanut ja mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä selkeämmin asiat
piirtyvät mielessäni. Viimeisten kuukausien ajan, kun olen porautunut
vastuulliseen koiranomistajuuteen ja siihen, kuinka koiraa tulisi kouluttaa ja
kasvattaa, on monta asiaa saanut selityksensä.
Suurimpana
seikkana Merryn holtittomuuteen on se, että sen olisi pitänyt alusta asti saada
olla vapaana turvallisessa paikassa, jossa se olisi oppinut leimautumaan. Se
oli ollut päivät pitkät yksin kotona ja kävi ulkona vain remmissä, pienen lenkin
kerrallaan. Kun se sitten minun hoteissani pääsi juoksemaan vapaana, ei sillä
ollut mitään tarvetta palata ennen kuin siltä tuntui. Eikä minulla
parikymppisenä tytönhuitukkana ollut työkaluja ongelmakoiran panemisessa
ruotuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti