Thelma ja Merry

Olin lähtenyt naapurikaupunkiin tapaamaan vanhaa luokkatoveriani. Tai vanhaa ja vanhaa, ylioppilaaksi tulosta oli kulunut vain kaksi vuotta, joten ikää ei meillä kellään ollut paljoa, mutta koulu oli taakse jäänyt luku elämän kirjassa. Kaverini työskenteli paikkakunnan sanomalehdessä ja ajelin puolentoista tunnin matkan elokuisena sunnuntaina häntä tapaamaan. Olimme aikoneet viettää pari päivää lekotellen ja vanhoja muistellen. Hänellä taisi olla pari päivää vapaata, sillä lehti ei ilmestynyt viikon jokaisena päivänä.

Merry

Maanantaina sain puhelun isosiskoltani, joka oli asunut omillaan jo varsin pitkään, ikäeroa meillä on kymmenisen vuotta. Enää en muista, miten hän oli ystäväni puhelinnumeron jäljittänyt ja onnistunut saamaan minut kiinni, sillä kännyköitä ei tuohon aikaan ollut kenelläkään. Naapurimaan Gorbatsov puhui maailmankuulun puhelunsa nokialaiseen vasta paria kuukautta myöhemmin.

Sisareni kertoi, että äiti oli soittanut ja että Merryn kanssa oli ongelma. Tuossa vaiheessa koira ei vielä ollut minun vastuullani, mutta tämän episodin jälkeen se taisi sitä olla, lopullisesti.

Itse olin lähtenyt reissuun uskossa, että äitini hoitaisi koiransa. Hänhän sen oli ottanut ja pakottanut minut luopumaan rakastamistani kissoista, sillä asuimme väliaikaisesti saman katon alla. Vilkkaassa leikki-iässä olevat kaksi kissaani eivät koskaan oikein sopineet hänen pirtaansa ja koska hän oli asunnon haltija ja minä siellä väliaikaisesti alivuokralaisena, oli minun taivuttava.

Äiti oli lähdössä koko viikoksi työmatkalle länsinaapuriin ja koiraa ulkoiluttaessaan se oli hänen sanojensa mukaan vetänyt remmissä tavanomaiseen tapaansa eikä hänen voimansa riittäneet sen hallitsemiseen, joten koira oli riistäytynyt karkuun, eikä suostunut palaamaan, vaikka hän kuinka sitä kutsui. Hänellä ei ollut aikaa jäädä sitä etsimään, sillä laiva lähti ja hän sen mukana. Juuri ennen lähtöään hän oli soittanut sisarelleni ja kertonut, mitä oli tapahtunut ja kehottanut häntä etsimään minut käsiinsä.

Puhelinsoitto kaupungin löytöeläinsuojaan paljasti, että joku ohikulkija oli ottanut Merryn kiinni, kun se oli tätä miekkosta iloisesti tervehtinyt, ja toimittanut koiran eläinsuojeluvalvojan hoteisiin. Sisareni ei kuitenkaan päässyt pienten lasten kanssa kotona ollessaan koiraa hakemaan, joten minä olin viimeinen oljenkorsi.

Ei siinä muu auttanut, hyppäsin autooni ja ajoin toistasataa kilometriä koiraa hakemaan. Perillä eläinsuojassa minua oli vastassa haukkuryöppy, ei koirien vaan valvojan toimesta. Olin kuulemma kelvoton eläintä pitämään, kun sen noin olin laskenut vapaaksi. Täysin ällistyneenä tästä tervetulotoivotuksesta en saanut sanaa suustani, pyysin vain päästä hakemaan Merryä.

Valvoja leppyi nopeasti nähdessään, kuinka onnellisena koira minua tervehti. Hän jatkoi, että se oli selkeästi hyvin hoidetun oloinen, iloinen ja terve ja koska se ei aristellut minut nähdessään, en oletettavastikaan kohdellut sitä kaltoin.

Palasin vielä samana iltana kaverini luo. Tällä kertaa etupenkillä matkaseuranani oli ohikiitäviä maisemia valppaasti seuraava iso musta koira, joka välillä pää kallellaan ihmetteli ulvomistani, kun lauloin täyttä kurkkua autoradiosta soivien kappaleiden tahdissa.