Kissa kuumalla lampulla

Elämääni on koirien ohella mahtunut muitakin nelijalkaisia sekä jalattomia. Lapsuudenkodissani meillä oli akvaario, jossa oli ainakin miljoonakaloja, pari lehtikalaa, neontetroja ja platyja. Akvaarion päällä oleva neonputki oli kissamme lempipaikka. Tämä tiikerijuovainen katti oli tullut luoksemme puolivahingossa. Tai ainakin hetken mielijohteesta. Perheemme asui tuolloin meren läheisyydessä ja harrastimme veneilyä. Varhaisimmat muistot ovat moottoriveneestä, jonka kanssa kiersimme saaristoa ja vierailimme kesällä joidenkin lomaviikkojen aikana tuttujen mökeillä.

Ensimmäinen moottoriveneemme

Moottoriveneellä matkat taittuivat varsin sujuvasti, mutta tuulen yltyessä matkanteko ei ollut mukavaa. Jos lisäsi kierroksia, vene alkoi hakata niin, että sisuskaluista tuli hakkelusta. Jos vauhtia hidastettiin, alkoi vene lullata aaltoja myötäillen ylös, alas niin, että tulin pahoinvoivaksi. Isäni oli puun ja kuoren välissä joutuessaan päättämään, kuunteliko lapsia vai vaimoaan. Äiti halusi, että ajamme hiljempaa, sillä aallokossa hakkaaminen ei ollut hänen mieleensä, me lapset taas toivoimme, että matkanteko olisi joutuisaa, vaikkakin töksähtelevää, sillä vuoristorataa ei kukaan kestänyt varttia pitempää. Olisi siis valittava kahdesta pahasta se pienempi.

Joltain näistä venereissuista mukaan tarttui kissa. Itse en ollut mukana, kun vanhempani olivat viikonloppuna veneilemässä. Muistan, kun he tulivat kotiin ja äitini keltaisen sadetakin taskusta, läpän alta, pilkotti kissanpennun pää. He olivat käyneet jossain saaressa, jossa kalastajan hiirenpyydykselle oli syntynyt iso poikue. Äitini ei voinut vastustaa noita suloisia pikkumisuja ja niin luoksemme tuli elämäni ensimmäinen kissa. Sen vaaleanruskeassa turkissa oli tumman okran värisiä raitoja, jotka piirsivät sen otsaan ison M-kirjaimen, mistä innostuneena me pikkutytöt kekseliäästi päätimme, että siitä tulee Misu.