Veljekset kuin ilvekset

Misun ja Pirskatin jälkeen olin päässyt puoliväliin elämäni kissoja, sillä seuraavaksi niitä tuli tuplaten. Tuolloisen työpaikkani lähistöllä oli jättömaata, jossa joku ohikulkija oli havainnut kissaemon poikueineen. Pennut olivat jo varttuneita, sillä ne leikkivät loppukesän auringon lämmössä jahdaten milloin mitäkin. Ilmeistä oli, että ne jäisivät talven armoille, joten puskaradion avulla niille koetettiin löytää koteja. Vaikka en ollut ajatellut uuden kissan ottamista, sydämeni heltyi, kun näin nuo villiviikarit ja ajattelin, miten ne palelisivat syksyn tullen.

Boogie ja Zappa olivat kumpikin pikimustia, ne erotti toisistaan vain siten, että Boogie oli hieman kookkaampi ja tukevampi ja Zappa sirompi, vaikka molemmat olivatkin kolleja.

Ne leimautuivat minuun kuin hanhiemoon ja annoin niiden seurata itseäni kaikkialle. Ne olivat mukanani autossakin, jossa toinen nukkui sylissäni ja toinen niskani ja niskatuen välisessä tilassa, kuin elävä turkiskaulus.

En antanut niiden kulkea ulkona, sillä pelkäsin niille samaa kohtaloa kuin Pirskatille. Olin lisäksi muuttanut alivuokralaiseksi äitini asuntoon kaupungin keskustaan, jossa kissoja ei edes saanut pitää vapaana.

Niillä oli tapana vaellella avonaisesta ikkunasta pientä uloketta pitkin naapurin puolelle ilahduttamaan keski-ikäistä pariskuntaa. Joutuessani luopumaan niistä äitini hankittua koiranpennun, ei niiden sijoittaminen näin ollen osoittautunut ongelmaksi.

kuva: www.flikr.com

Kissa kuumalla lampulla

Elämääni on koirien ohella mahtunut muitakin nelijalkaisia sekä jalattomia. Lapsuudenkodissani meillä oli akvaario, jossa oli ainakin miljoonakaloja, pari lehtikalaa, neontetroja ja platyja. Akvaarion päällä oleva neonputki oli kissamme lempipaikka. Tämä tiikerijuovainen katti oli tullut luoksemme puolivahingossa. Tai ainakin hetken mielijohteesta. Perheemme asui tuolloin meren läheisyydessä ja harrastimme veneilyä. Varhaisimmat muistot ovat moottoriveneestä, jonka kanssa kiersimme saaristoa ja vierailimme kesällä joidenkin lomaviikkojen aikana tuttujen mökeillä.

Ensimmäinen moottoriveneemme

Moottoriveneellä matkat taittuivat varsin sujuvasti, mutta tuulen yltyessä matkanteko ei ollut mukavaa. Jos lisäsi kierroksia, vene alkoi hakata niin, että sisuskaluista tuli hakkelusta. Jos vauhtia hidastettiin, alkoi vene lullata aaltoja myötäillen ylös, alas niin, että tulin pahoinvoivaksi. Isäni oli puun ja kuoren välissä joutuessaan päättämään, kuunteliko lapsia vai vaimoaan. Äiti halusi, että ajamme hiljempaa, sillä aallokossa hakkaaminen ei ollut hänen mieleensä, me lapset taas toivoimme, että matkanteko olisi joutuisaa, vaikkakin töksähtelevää, sillä vuoristorataa ei kukaan kestänyt varttia pitempää. Olisi siis valittava kahdesta pahasta se pienempi.

Joltain näistä venereissuista mukaan tarttui kissa. Itse en ollut mukana, kun vanhempani olivat viikonloppuna veneilemässä. Muistan, kun he tulivat kotiin ja äitini keltaisen sadetakin taskusta, läpän alta, pilkotti kissanpennun pää. He olivat käyneet jossain saaressa, jossa kalastajan hiirenpyydykselle oli syntynyt iso poikue. Äitini ei voinut vastustaa noita suloisia pikkumisuja ja niin luoksemme tuli elämäni ensimmäinen kissa. Sen vaaleanruskeassa turkissa oli tumman okran värisiä raitoja, jotka piirsivät sen otsaan ison M-kirjaimen, mistä innostuneena me pikkutytöt kekseliäästi päätimme, että siitä tulee Misu.