Lupaukset on pidettävä

Aloittaessani tämän blogin kirjoittamisen tarkoitukseni oli kirjoittaa siitä, kun meille tuli koira. Ensimmäinen oma koira. Ajattelin vain antaa hieman taustoja sille, miksi halusimme koiran ja miksi toisaalta odotimme näinkin kauan. Varsin pian huomasin, että lähdin vaeltelemaan muistojeni ullakolla ja tajusin, kuinka paljon asioita vaikuttaa siihen, millaisia me olemme, juuri nyt.

GIni ja minä

Pelästyin, että joku kokee itsensä harhaan johdetuksi, enhän kerro mitään koiramme hankinnasta ja millaiseksi elämäni muuttui. Lohduttaudun sillä, että ihan lööperiä en ole puhunut, sillä taitaa se koira jossain rivien välissä luurata ja lupaan, että pääsemme tähän päivään ja Hera-russeliin aikanaan.

Hera 3 kk

Koska nyt lähdin vaeltelemaan tuota polkua, en kykene ottamaan oikotietä ja aloittamaan kulkematta koko matkaa, joka mutkitteli ja kiemurteli, jota kulkiessa joutui väistämään kantoja ja kiviä, varomaan juurakoita, hyppäämään kaatuneen puunrungon yli, etsimään parhaan paikan polkua halkoneen puron ylittämiseksi.

Huomasin yksityiskohtia, joita en ennen ole tullut ajatelleeksi tai joihin en ole kiinnittänyt huomiota ennen kuin aloin pohdiskella koiran hankkimista. Nuo pienet palaset muodostavat mosaiikin, josta pikkuhiljaa piirtyy kokonaisuus. Näitä tarinoita on kaikilla meillä kerrottavanaan ja mikäli jaksatte, minulla on muutama palanen löytämättä ja paikoilleen panematta