Tähtiin kirjoitettu

Ja niin lopulta koitti päivä, jolloin kuvat ilmestyivät kasvattajan kotisivuille. Tiesin, että meille tulisi lila—tyttö, joten avasin pentukuvagallerian ja aloin selata kuvia. Ensiksi esiteltiin urospennut, joilla oli P-kirjaimella alkavia miehekkäitä nimiä kuten Pehtori ja Patruuna. Narttupentujen nimet edustivat selkeästi tyttömäistä linjaa: Priscilla, Prunelle, Penelope, Pandora ja Pernilla. Kunkin nimen lisäksi kuvan vieressä oli myös värikoodi, jolla pentu oli tunnistettu. Koetin olla katsomatta värikoodia ja miettiä kuvien perusteella, mikä oli minusta suloisin. Uroksista silmääni miellyttivät Patruuna ja Patriootti, tytöistä Pernilla oli ehdoton ykkönen. Ja miten ihmeissäni olinkaan, kun juuri yksi ja ainoa valitsemani tyttö oli juuri se narttu, jota meille oli kaavailtu.

Muistojoen Pernilla (lila tyttö)

No, sattumiahan aina tapahtuu, joten huusin mieheni katsomaan pentujen kuvia. En ollut paljastanut hänelle edes pennun värikoodia, jotta hän ei millään tapaa voisi ennakkoon tietää, mikä pennuista oli meidän. Hän myös katsoi ensimmäiseksi uroksien kuvat ja totesi, että meillä oli sama maku, sillä hän olisi valinnut juuri ne kaksi, jotka minua miellyttivät.

No, siirryimme narttupentuihin. Hän tiiraili niitä aikansa ja sanoi, että valinta on vaikea, mutta yksi on ehdottomasti yli muiden: lila.

Mielestäni kyse ei enää ollut sattumasta, vaan siitä, että juuri oikea pentu valikoitui meidän koiraksemme.  Kun hehkutin tätä uskomatonta etiäistä ja olin jo kallistumassa johdatuksen ja taivaankappaleiden tienneen tämän ennestään, mieheni toppuutteli minua ja sanoi, että kyse on vain ja ainoastaan sattumasta. Ei muusta. Ja että minä olin tiennyt pennun värin entuudestaan, enkä näin ollen voinut olla puolueeton. Ja että kaikista paras olisi, jos en missään nimessä mainitsisi kenellekään siitä, miten jo ennalta oli päätetty, että juuri tämä koira tulee meille. Että se tiesi jo etukäteen, mikä koti sitä tarvitsisi. Täydellisestä aasinleiman saamisesta ei puuttuisi kuin se, että julkisesti toitottaisin uskovani horoskooppehin ja joulupukkiin.

Luonnollisestikin kyse ei ollut kuin sattumasta, kasvattaja oli valinnut meille pennun, jonka kuva vaikutti meistä kaikista suloisimmalta. Piste. Mutta en halunnut myöntää tätä ääneen, sillä olisin joutunut samalla myöntämään puheeni siitä, että tuo koira tiesi, mihin perheeseen sen piti tulla, hölmöläisien höpinöiksi. Sen sijaan sanoin, että nyt olisi pikapikaa keksittävä kutsumanimi Muistojoen Pernillalle.

kuva kasvattajan kotisivulta