Puttin’ on the Ritz

Maalle muutto tarkoitti perheemme osalta sitä, että mikään ei varsinaisesti eronnut kaupunkiasumisesta muuten kuin siinä, että kaikkialle oli yhtäkkiä pitkä matka ja linja-auto kaupunkiin kulki aamun koitteessa, heti lypsyn jälkeen ja takaisin pääsi alkuillasta, vaikka matkaa keskustaan ei ollut kuin parikymmentä kilometriä.

Vanhempani ostivat muutaman maatilan välissä olleen parin hehtaarin peltoniityn, joka sijaitsi korkeahkon mäen päällä. Tontin laelle rakennettiin yksikerroksinen talo, jonka päädyssä oli autotalli.

Kävimme sisareni kanssa ratsastamassa lähellä olevilla talleilla, jonka omistajan oli luovuttava yhdestä hevosestaan, sillä sen selkävaivat estivät sen käyttämisen ratsastuskouluhevosena. Äiti päätti ostaa Ritz-ruunan meidän käyttöömme, sillä hevonen oli säyseä ja lempeä ja kaikkea, mitä hevoselta toivoa saattoi.

Nyt talon päädyn tallissa asusti nelipyöräisen sijaan nelijalkainen menopeli, jonka seurana loikki kanimme Vokki ja Pimpula. Liikkuessaan karsinassa hevonen nosteli jalkojaan varovasti ja tarkisti aina, ettei kaneista kumpikaan jäänyt sen tallomaksi.

Maalaisromantiikkamme täydensi isäni unelma lammasfarmista. Kesäisin tuota rinteessä olevaa niittyä laidunsi lammaslauma, jota paimensi musta Eetu-pässi, joka oli niin ihmisrakas ja kesy, että se kulki perässämme sisällekin. Sille ei kuitenkaan parannut kääntää selkäänsä, sillä sen käsitys leikkimisestä oli kovaa vauhtia pukkaaminen sen komeilla, käyrillä sarvilla.

Lampaat kerittiin käsin ja minusta kehittyi taitava keritsijä, ja käyttelin sekä konetta että vanhanaikaisia keritsimiä vallan mainiosti. Villat lähetettiin kehräämöön ja paluupostissa saimme voimakkaasti lampaalle tuoksuvia lankavyyhtejä. Osa lampaista meni teuraaksi ja pakkanen täytyi lihasta ja lattiaa sekä tuoleja lämmittivät omien lampaiden taljat.

Lampaat olivat talven läheisen tilan navetassa ja kevättalvella oli karitsoimisen aika. Yksi uuhista sai kolmoset, joita se ei jaksanut hoitaa, jolloin nuo vastasyntyneet karitsat piti ottaa vierihoitoon.

Kylpyhuoneen lattialle levitettiin puhtaita olkia ja nuo kolme pientä määkijää viihtyivät hyvin lattalämmön sylissä. Ensimmäiset yöt vietin niiden seurana ruokkien niitä tuttipullolla muutaman tunnin välein. Niiden nimiksi tuli Otto, Wille ja Hertta, menneiden aikojen poliitikon Kuusisen ja hänen myös politiikassa kunnostautuneen tyttärensä innoittamina. Oliko kyse näiden henkilöiden ihailusta vai vanhempieni merkillisestä huumorintajusta, mene ja tiedä. 

kuva: creative commons flickr