Makeita drinkkejä ja antiikin jumalia

Jäljellä oli vain nimestä päättäminen. Aikuiset poikamme ehdottivat ilkikurisesti, että sen nimeksi tulisi Karjala, mikä herättäisi varmasti hupia, kun huutaisi Karjalaa takaisin. En lämmennyt heidän muillekaan avuliaille ehdotuksilleen, jotka kaikki tavalla tai toisella assosioituivat alkoholipitoisiin juomiin. He kyllä olivat sitä mieltä, että minun pitäisi olla sen verran kuuliainen kasvattajan valitsemalle linjalle, pentue oli nimittäin Sweet drinks litter ja kullakin pennuista oli virallisena nimenään jonkin juomasekoitus. Meidän pentumme oli Golden Dream. Tuohon juomasekoitukseen tulee kermaa, appelsiinituoremehua, gallianoa ja cointreau-likööriä, kaikkia yhtä paljon.

Mieheni ja minä olimme hieman sivistyneemmällä kannalla ja lähdimme selailemaan mytologisia jumalten nimiä. Lopulta löysin etsimäni. Juno.

Heran isä Fyrre

Juno on roomalaisessa mytologiassa geniuksen eli neron vastine, naisten suojelija. Tuo jumala oli jupiterin puoliso ja avioelämän sekä äitiyden suojelija. Mieheni ei kommentoinut nimeä sen kummemmin, nyökkäili hyväksyvästi ja esitti vastaehdotuksen, Junon kreikkalaisen vastineen Hera, joka on Zeuksen sisar ja vaimo. Koska meillä oli kaksi tasaväkistä ehdotusta, oli meidän järjestettävä äänestys, johon saivat osallistua kaikki perheenjäsenet sekä keskimmäisen pojan tyttöystävä. Vanhin poikani sanoi karsastavansa Hera-nimeä, sillä hän assosioi sen maitoheraan ja herajuomaan. Tästäkin huolimatta me Junoa äänestäneet jäimme vähemmistöön ja niin asia oli päätetty.

kuva kasvattajalta

Ikkunanpesua ja uusiokäyttöä

Päivä sen jälkeen, kun olimme käyneet katsomassa pentuja, soitin kasvattajalle ja sanoin, että mikäli he meidät kelpuuttavat koiranpennun uusiksi ihmisiksi, ottaisimme sen. Sovimme, että tulisimme hakemaan sitä torstaina, joka oli vapaapäivä helatorstain osuessa sille viikolle.

Meillä oli vajaat kaksi vuorokautta aikaa valmistella koiran tuloa. Tamppasin kaikki matot ja rullasin ne pois. Jouduttaakseni ajan kulumista tein suursiivouksen, sillä eihän sitä sitten enää ennättäisi, kun koira tulisi taloon. Keskiviikkoiltaan mennessä olimme pesseet lattia ja ikkunat, mikä herätti suurta hilpeyttä perheen parissa, sillä koira varmaankaan ei arvostaisi tätä panostusta rahtustakaan. En lotkauttanut korvaani eri suunnilta sateleville hyväntahtoisille naljailuille vaan jatkoin valmistautumistani pennun tuloon.

Heran emä Nanni

Sain sähköpostiini kasvattajalta pentuoppaan, jossa lueteltiin, mitä kaikkea olisi hyvä olla hankittuna ennen pennun tuloa. Olin päättänyt selvitä mahdollisimman pienin kustannuksin, minkä vuoksi suuntasin läheisen ostosparatiisin halpahalliin.

Löysin edullisen pentupannan ja remmin, kynsisakset ja kuljetuslaatikon. Vintiltä kaivoin vanhan sijauspatjan ja puuvillaisen, tummanruskean torkkupeiton. Leikkelin patjasta kuljetuslaatikon pohjalle sopivan palan ja verhoilin sen peitosta leikkaamallani kankaalla. Loput patjasta taitoin paksuksi pediksi, joka myös sai verhokseen samaa kangasta. Nyt koiralla oli peti, eikä ollut maksanut euroakaan.

kuva kasvattajalta

Syitä syvempiä

Seuraavana päivänä kerroin töissä työkaverilleni, että olimme käyneet katsomassa pentuja. Hän innostui valtavasti, vaikka koetin toppuutella ja hyssytellä, ettei asiaa nyt ihan kaikille tarvitse kailottaa. En ollut hiiskunut sanaakaan koko koira-asiasta kenellekään.

Tämä työkaverini on koiraihminen. Hänellä oli ollut suloinen Ronja-koira, valkoinen länsiylämaanterrieri, jonka aivoituksia ja edesottamuksia hän kertoili meille aina silloin tällöin. Ronja-koira menehtyi kasvaimeen pari vuotta aikaisemmin ja vakaasti päätettyään olla ottamatta koiraa, oli hän pyörtänyt päätöksensä syksyn aikana ja kertoi tammikuussa varanneensa pennun, jonka hän kävisi hakemassa kotiinsa ylihuomenna. Kuiskutin hänelle, että kävimme katsomassa pentuja, jotka olivat aivan samanikäisiä, mutta että en usko, että siitä taitaa tulla yhtään mitään.

Äitini koira sylissään sekä pikkusisareni ja minä aikoja sitten

Töistä palattuamme istuuduimme tavanomaiseen tapaan päivällisen jälkeen kahvimuki kourassa olohuoneeseen. Hiljaisuuden katkaisi mieheni, joka kysyi, olinko jo soittanut kasvattajalle. Esitin vastakysymyksen muodossa, etten voi soittaa, sillä en tiedä, mitä sanoisin. Jatkoin, etten voisi ottaa koiraa, jos yksikään perheessä sitä vastustaisi, sillä kaikkien on voitava viihtyä kodissamme.

Mieheni vastasi, että vaikka hän ei ole asiasta aivan yhtä innoissaan kuin minä, on hän valmis panemaan omat mielipiteensä taka-alalle, sillä hän tietää, miten tärkeä asia minulle on. Kaukaa viisaana hän oli aistinut jo pitemmän aikaa, että hain sisältöä elämälleni lasten kasvaessa ulos kodista. Äitini äkillinen kuolema taisi olla se viimeinen tuuppaus koiran suuntaan.

Tohistessani koiran hankintaa, en ollut tullut tarkemmin pohtineeksi perimmäistä syytä sen hankintaan, olin vain vatvonut ja jauhanut sitä, osaisinko olla hyvä koiranomistaja ja kasvattaja.