Ikkunanpesua ja uusiokäyttöä

Päivä sen jälkeen, kun olimme käyneet katsomassa pentuja, soitin kasvattajalle ja sanoin, että mikäli he meidät kelpuuttavat koiranpennun uusiksi ihmisiksi, ottaisimme sen. Sovimme, että tulisimme hakemaan sitä torstaina, joka oli vapaapäivä helatorstain osuessa sille viikolle.

Meillä oli vajaat kaksi vuorokautta aikaa valmistella koiran tuloa. Tamppasin kaikki matot ja rullasin ne pois. Jouduttaakseni ajan kulumista tein suursiivouksen, sillä eihän sitä sitten enää ennättäisi, kun koira tulisi taloon. Keskiviikkoiltaan mennessä olimme pesseet lattia ja ikkunat, mikä herätti suurta hilpeyttä perheen parissa, sillä koira varmaankaan ei arvostaisi tätä panostusta rahtustakaan. En lotkauttanut korvaani eri suunnilta sateleville hyväntahtoisille naljailuille vaan jatkoin valmistautumistani pennun tuloon.

Heran emä Nanni

Sain sähköpostiini kasvattajalta pentuoppaan, jossa lueteltiin, mitä kaikkea olisi hyvä olla hankittuna ennen pennun tuloa. Olin päättänyt selvitä mahdollisimman pienin kustannuksin, minkä vuoksi suuntasin läheisen ostosparatiisin halpahalliin.

Löysin edullisen pentupannan ja remmin, kynsisakset ja kuljetuslaatikon. Vintiltä kaivoin vanhan sijauspatjan ja puuvillaisen, tummanruskean torkkupeiton. Leikkelin patjasta kuljetuslaatikon pohjalle sopivan palan ja verhoilin sen peitosta leikkaamallani kankaalla. Loput patjasta taitoin paksuksi pediksi, joka myös sai verhokseen samaa kangasta. Nyt koiralla oli peti, eikä ollut maksanut euroakaan.

kuva kasvattajalta

Syitä syvempiä

Seuraavana päivänä kerroin töissä työkaverilleni, että olimme käyneet katsomassa pentuja. Hän innostui valtavasti, vaikka koetin toppuutella ja hyssytellä, ettei asiaa nyt ihan kaikille tarvitse kailottaa. En ollut hiiskunut sanaakaan koko koira-asiasta kenellekään.

Tämä työkaverini on koiraihminen. Hänellä oli ollut suloinen Ronja-koira, valkoinen länsiylämaanterrieri, jonka aivoituksia ja edesottamuksia hän kertoili meille aina silloin tällöin. Ronja-koira menehtyi kasvaimeen pari vuotta aikaisemmin ja vakaasti päätettyään olla ottamatta koiraa, oli hän pyörtänyt päätöksensä syksyn aikana ja kertoi tammikuussa varanneensa pennun, jonka hän kävisi hakemassa kotiinsa ylihuomenna. Kuiskutin hänelle, että kävimme katsomassa pentuja, jotka olivat aivan samanikäisiä, mutta että en usko, että siitä taitaa tulla yhtään mitään.

Äitini koira sylissään sekä pikkusisareni ja minä aikoja sitten

Töistä palattuamme istuuduimme tavanomaiseen tapaan päivällisen jälkeen kahvimuki kourassa olohuoneeseen. Hiljaisuuden katkaisi mieheni, joka kysyi, olinko jo soittanut kasvattajalle. Esitin vastakysymyksen muodossa, etten voi soittaa, sillä en tiedä, mitä sanoisin. Jatkoin, etten voisi ottaa koiraa, jos yksikään perheessä sitä vastustaisi, sillä kaikkien on voitava viihtyä kodissamme.

Mieheni vastasi, että vaikka hän ei ole asiasta aivan yhtä innoissaan kuin minä, on hän valmis panemaan omat mielipiteensä taka-alalle, sillä hän tietää, miten tärkeä asia minulle on. Kaukaa viisaana hän oli aistinut jo pitemmän aikaa, että hain sisältöä elämälleni lasten kasvaessa ulos kodista. Äitini äkillinen kuolema taisi olla se viimeinen tuuppaus koiran suuntaan.

Tohistessani koiran hankintaa, en ollut tullut tarkemmin pohtineeksi perimmäistä syytä sen hankintaan, olin vain vatvonut ja jauhanut sitä, osaisinko olla hyvä koiranomistaja ja kasvattaja.

Se toiseksi kaunein tyttö

Keskellä olohuoneen lattiaa oli pentuhäkki ja sen laitaa vasten seisoi innosta kiljuen kolme pentua, yksi kookkaampi uros ja kaksi narttua. Hetken jutusteltuamme kysyin, saako niitä nostaa syliin ja totta kai sai.

Nostin toisen nartun mieheni laimeista vastusteluista huolimatta hänen syliinsä ja toisen omaan syliini. Urospennun tiesimme odottavan uuteen kotiin lähtöä, joten ajattelin keskittyä narttupentuihin. Kasvattajat Heidi ja Markus kertoivat, että yksi uroksista oli jo lähtenyt ja toinen matkaisi ulkomaille, minkä vuoksi se olisi heillä siihen asti, että se saataisiin rokotettua ensimmäistä kertaa. Rokottaminen oli ehtona koiran matkustusasiakirjojen kuntoon saamiseksi.

Koko Sweet Drinks -pentue

Toinen nartuista oli mitä kaunein, mustavalkoinen tyttö. He kertoivat, että sitä he eivät myy vaan ovat ajatelleet joko pitää sen itsellään tai sitten antavansa sen sijoitukseen.

Jäljellä olisi siis vain yksi pentu, sisarusparven ainoa päätä lukuun ottamatta kokonaan valkoinen ja ainoa, jolla oli mustavalkoisen värityksen lisäksi ruskeaa leuassaan ja kulmakarvoissaan.

Lähdimme parinkymmenen minuutin päästä kotiin mietteliäinä ja hämmentyneinä. Vartin ajomatka oli tavallista hiljaisempi, molemmat odottivat, että toinen sanoisi jotain. Kotonakaan emme oikein osanneet puhua asiasta, ihan kuin olisimme vältelleet koko aihetta. Ehkäpä yön yli nukkuminen olisi ainoa oikea ratkaisu. Jollain tapaa minusta tuntui myös siltä, että mikäli soittaisimme heti ja sanoisimme ottavamme pennun, vaikuttaisimme liian innokkailta ja kasvattajasta tuntuisi, ettemme olisi harkinneet päätöstä riittävästi ja näin ollen he olisivat voineet kieltäytyä myymästä pentua liian heppoisin perustein.

Huomasin, etten ollut päässyt pitkälle asian liiallisesta analysoimisesta ja pähkäilystä….en muista pohtineeni edes lasten hankkimista yhtä ongelmakeskeisesti.

kuva kasvattajalta