perjantai 27. tammikuuta 2017

Kesää odotellessa




Näin sydäntalven pimeässä on kiva fiilistellä kesämuistoissa ja haaveilla tulevasta kesästä. Kesien ehdottomiin kohokohtiin kuuluu totta kai veneily. Jollekulle tuo sana merkitsee kesää avomerellä purjehtien, toiselle vauhdin hurmaa moottoriveneen kyydissä. Meillä se ei ole kumpaakaan.
Meillä on vaatimaton alumiininen soutuvene, jossa on muutamaheppainen perämoottori. Useimmiten soutelemme kotilahdella ja nuohkaamme rantaruovikkoja, joista löytyy esimerkiksi ajopuita, jotka hinaamme rantaan kuivumaan. Löyly tuntuu, jos mahdollista, entistäkin makoisammalta löytöpuilla lämmitettynä ja kaupan päälle tulee tuoksu: ruovikosta rantamutaan hautatuneiden ajopuiden polttaminen vapauttaa ilmaan vienon mudan ja levän aromin.
Heran lempipaikka, veneen perätuhdolla odottamassa lähtöä
Jos halajamme kotivesiä pitemmälle nykäisemme käyntiin kiinalaisen perämoottorimme. Vakioajeluita on muutamia: ajamme jompaankumpaan kahdesta suunasta, jonne kotirannastamme pääsee, parikymmentä minuuttia yhteen suuntaan ja saman verran takaisin. Tai sitten ajamme lähellä olevan isohkon saaren ympäri, myötä- tai vastapäivään.
Vanhan sahan rantaviiva
Kerran kesässä täytyy myös vierailla muutaman kilometrin päässä olevalla vanhalla sahalla, jonka toiminnasta kielii enää rantaviivaa nuolevien vedenalaisten lautojen piikkimatto.
Hera nauttii veneilystä, se koettaa vihjailla haluavansa vesille viettämällä aikaansa rantaan vedetyssä veneessä. Eikä Selmaakaan tarvitse kahta kertaa houkutella, kun teemme lähtöä.
Hera ja Selma
Veneemme on kuitenkin sen verran pieni ja kahden aikuisen, kahden koiran, perämoottorin ja bensatankin painosta venee ui aika syvällä, joten vesille lähdetään vain aivan tyynellä. Vähäinenkin aallokko saa veden roiskumaan veneeseen ja kaikki tulevat kotiin litimärkinä. Tyynellä ilmalla, auringon paisteessa on kiva pöristellä lähivesillä, sillä merellä on aina vähän viileämpää, kun keskipäivän helle on pahimmillaan. Alumiinirungossa on vain se huono puoli, että se tuntuu välillä kuumalta kuin paistinpannu. Viime kesänä ei tätä ongelmaa kylläkään ollut, hellepäiviä oli vain muutama ja tuulisia päiviä niin paljon, että suunnittelemamme venereissut kutistuivat muutamaan.
Selma nuuhkii ruovikon hajuja
Heralla on pienet pelastusliivit yllään, kun lähdemme vesille, sillä sen on tapana tasapainoitella veneen laidoilla tai seistä kokassa, takatassujen varassa. Kertaakaan se ei ole pudonnut veneestä, vaikka sen touhu välillä uhkarohkealta näyttääkin. Ainoat kerrat, kun näin on käynyt on, kun vene on ollut laiturissa ja se on arvioinut etäisyyksiä väärin loikatessaan rantaan tai kun jalka on livennyt liukkalla metallipinnalla sen ponnistaessa veneestä.
Selmalla ei ole liivejä, sillä sen on niin kuuma, että merellä ollessamme joudun kastelemaan pyyhkeen, jonka laitan sen selkään ja pään päälle viilentämään oloa. Toinen kostea pyyhe on veneen lattialla, joka on ajan ja sään haalistama, mutta silti niin tumma, että se imee auringon säteiden lämmön itseensä. Selma nuuhkii ilmaa, puolelta toiselle silmät sirrillään ja nauttii matkasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti