Karkuun!



Kukkulan kuningatar

Hera alkoi varsin nuorella iällä tutkia lähiympäristöään ja nopeasti se laajensi reviiriään mökkitontiltamme naapuriin, sitten seuraavaan ja lopulta kylille. Tai, no, ei ihan samana kesänä. Ensimmäisen kesän alussa, toukokuussa 2013, se tutkaili ympäristöään ja pysytteli meidän lähellämme. Pari kuukautta myöhemmin sen ollessa vain vajaat puolivuotias, oli pienestä pennusta kehittynyt uhmaikäinen riiviö. Päiväsaikaan halutessaan päiväunille se uikutti surkeana mökin oven takana, katsoi välillä anellen olkansa yli, että tulisiko joku avaamaan, minkä jälkeen se jatkoi oven tuijottamista, aivan kuin sen saisi auki katseen voimalla. Sisälle päästyään se veti hirsiä tuntitolkulla nauttien mökin hiljaisuudesta. Ulkona se ei saanut nukuttua, kun tuulenvire heilutti hännänpäätä tai kärpänen surisi lähistöllä.

Illan hämärtyessä kesäyöksi se halusi päästä ulos, ja tein muutaman kerran sen virheen, että laskin sen ovesta iltapissalle kuvitellen sen tulevan äkkiä takaisin. Muutaman kerran tehtyäni sen erheen tajusin, että sitä ei voisi laskea vapaana iltahämärään vaan viimeiset pissitykset täytyi tehdä remmissä, jotta sen saisi takaisin sisälle.

Jos sen erehtyi laskemaan vapaana, se singahti kuin ohjus hämärtyvään iltaan, juoksi ympäri tonttia, haukkui taukoamatta, jahtasi hädissään pakoon yrittäviä räkättirastaita ja loikki omenapuiden runkoa vasten koettaessaan päästä lintujen perään.

Vaikka kuinka huusi ja maanitteli, se ei korvaansa lotkauttanut. Eikä valoisassa kesäyössä halunnut kamalasti kiljua koiran perään, sillä ääni kantoi tyyntä vettä pitkin koko naapurustoon. Riitti, että russelinperkele haukkui villiintyneenä mahtavasta räksäjahdista.

Jos menimme sisälle ja panimme oven kiinni, kuului verannan lattialaudoilla kipitystä. Hera tassutti oven taakse, ja kun avasimme oven laskeaksemme sen sisään, se lähti häntä viidentenä jalkana karkuun. Välillä se pysähtyi pari metriä ovesta, heittäytyi haastavaan asentoon etujalat maahan ja pylly pystyyn. Ja jos liikahdinkaan, se pinkaisi yöhön.

Ainoa tapa huijata se sisälle oli, että antoi sen kuvitella meidän olevan sisällä, jotta se ilmestyisi oven taakse. Toinen meistä olikin salaa hiipinyt ulos takaovesta ja kun Hera oli verannalla, oli sen pakotie helppo sulkea.

Onneksi linnut hiljenivät loppukesästä, sillä naapurimme eivät varmaankaan nauttineet, kun avoimesta ikkunasta kantautui puoli kolmelta yöllä Heran haukkuminen ja ulvonta, kun se nautti täysin siemauksin Suomen yöttömien öiden ohjelmatarjonnasta.