Käärme paratiisissa

Hera teki välittömästi tuttavuutta paikalliseen eläimistöön, sillä mökin edessä olevalla ruohomatolla paistatteli päivää toukokuisen auringon lämmössä iso käärme. Pentu suuntasi reippaasti jolkottaen suoraan sitä kohti, tajuamatta, mikä sitä odotti. Onneksi ennätimme napata koiran syliin, ja käärme luikersi piiloon rantakivien väliin. Näimme siitä sen verran, että totesimme sen olevan vaaraton. Olemme tottuneet yhteiseloon rantakäärmeiden kanssa, mutta joka kerta sitä säikähtää, etenkin, kun tontillamme vierailee myös kyitä, jotka, häpeän tunnustaa, listin surutta, mikäli kiinni saan. Tarha- ja rantakäärmeet ovat rauhoitettuja, eikä niistä ole muuta haittaa kuin satunnaiset sydämentykytykset, kun ne yhtäkkiä lähtevät luikertelemaan editsesi tassutellessasi kaikessa rauhassa huussille.

Pari kesää sitten koetimme rauhaomaisin keinon päästä eroon liiallisista luikertelijoista, sillä ne alkoivat käydä liian tuttavallisiksi. Joka kerta, kun oven avasi, portaalla oli sievä kieppi, joka paistatteli auringossa. Kellarin kivijalan seinusta sekä puupino olivat myös suosittuja paikkoja.

Kehityin varsin taitavaksi käärmeiden pyydystäjäksi. Aseina minulla oli hanskat, Fiskarsin oranssilapainen harava ja kannellinen ämpäri.

Tanssin kuin matadori käärmeen ympärillä estäen haravalla sen karkaamisen. Kun sitä oli väsyttänyt pari minuuttia, oli se helppo ohjata ämpäriin haravan avulla. Äkkiä kansi päälle. Sitten autoon ja ajoimme viitisen kilometriä eräälle metsäaukiolle, jossa laskimme ne vapaaksi. Sen verran ekalla kerralla jännitti, etten uskaltanut pitää ämpäriä autossa, vaan roikotin sitä kädessäni avonaisesta ikkunasta.

Kaiken kaikkiaan kuskasimme pois neljä käärmettä, mutta hetken päästä tontille jäänyt yksinäinen kävi hakemassa uuden puolison itselleen. Ne munivat kompostiin ja nauttivat olostaan, joten totesimme pelin hävityksi. Sittemmin niihin on tottunut, kun tietää, missä ne oleskelevat, niin ei tarvitse säikähtää. Lähemmin tarkastelemalla ne ovat varsin kauniita ja sympaattisia otuksia.