Hera nauttii
mökillä olosta täysin karvoin. Se jahtaa rastaita, kaivaa rantamudasta esiin
kaikkea sanoinkuvaamatonta, tonkii kompostissa ja viettää aikaansa mökin alla
lautakasan päällä taiteillen. Varsin pienestä se äkkäsi, että talon alta pääsee
hienosti oikaisemaan ja sitä reittiä se hyödyntää kutakuinkin kaikkeen
siirtymiseen.
Tontilla löytyy
paljon puuhaa, eikä vähiten kätköillä käymistä. Heralla on tapana piilottaa
kaikki saamansa makupalat, purutikut ja muut. Ensiksi kaivetaan kuoppa, jonne
uusin aarre piilotetaan, minkä jälkeen se tuuppaa kuonollaan kuopan umpeen.
Tätä herkkujen piilottamista se harrastaa sisätiloissakin, surkuhupaisaa siinä
on se, että se saattaa pitkänkin tovin koettaa kaapia ilmaa piilotettavan välipalan
päälle. Aina siivotessa tulee löydettyä sen kätköjä, puruluun pätkiä on
pakastimen takana, television takana, verhojen takana, työpöydän alla,
matonreunan alla, kenkien sisällä.
Kun jokin aarre
on ollut piilossa määrätyn ajan, Hera käy hakemassa sen ja kiikuttaa sen
seuraavaan paikkaan, jonne se piilotetaan tai haudataan samoin menoin. Mökillä
se saattoi siirtää parhaimpia herkkujaan lukuisia kertoja, jottei vain kukaan
löytäisi niitä. Pisimmän piilotuskierroksen koki sen juhannuksesta grillihiilikasan
alta löytynyt hiiltynyt kyljyksenjämä, jota Hera kantoi edestakaisin monta
päivää.
Merkillisintä
tässä rituaalissa on se, että se todellakin löytää piilonsa ja mitä
todennäköisimmin mökillä ollessamme se ei kuolisi nälkään pariin viikkoon,
sillä aina jonkun puskan alla on jotain syötävää haudattuna. Käydessämme
myöhään syksyllä katsomassa, että paikat ovat kunnossa, se katoaa hetkeksi
mökin alle tai jonnekin ja ilmestyy hetken kuluttua suussaan multainen möhkäle,
joka tarkemmin katsottuna paljastuu kesällä haudatuksi koirankeksiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti