Takaisin koulunpenkille

Lomalla voi tehdä mitä vaan

Viime kesä ei ollut yhtä helteinen eikä töihin palaaminen tuntunut siltä osin mitenkään vastenmieliseltä, vaikka lomalla siirtynyt vuorokausirytmi ja yleinen aktiivisuustaso vaatisi jälleen kovalla kädellä tehtävän ryhtiliikkeen.

Ainoa asia, joka jännitti, oli se, miten Hera pärjää. Se oli viettänyt koko kesän meidän kanssamme vuoroin mökillä vuoroin kaupungissa saaden jakamatonta huomiota kaikkialta.

Ennen lomien alkua se oli joutunut harjoittelemaan yksinoloa, joten ihan yllättävänä juttuna yksin jääminen ei tulisi. Ja olimme luonnollisestikin harjoitelleet sitä tasaisin väliajoin kesälläkin: yksin kotona pari tuntia, kun me käymme asioilla, kaupassa…ihan missä vaan.

Mökillä nukutaan päivät pitkät

Opettajan työssä päiviini mahtuu hyppytunteja, jotka aikaisemmin tuli käytettyä tuntien valmisteluun ja muuhun vastaavaan. Nyt tunnin loputtua hyppäsin autoon, ajoin kotiin tuulispäänä, ulos koiran kanssa pienelle lenkille, takaisin autoon ja juuri ajoissa seuraavalle tunnille.

Ennen lomaa Heran ollessa aivan pikkuinen laskin myös sen varaan, että vielä kotona asuva nuorempi tytär voisi jakaa hoitovastuuta, sillä hänellä lukiolaisena oli viimeisessä jaksossa myös jonkin verran hyppytunteja.

Koulun alussa suurena apuna oli vanhin tyttäremme, joka ajoitti lomansa elokuulle. Koulun lähellä asuvana hän oli aamulla vastassa, kun kaarsin parkkipaikalle, otti Heran ja sen pienen repun, johon oli pakannut päivän aikana tarvittavat varusteet. Tilanne ja tunne oli pikkuisen kuin olisi vienyt taaperon hoitotädille.

Ai tää on sun kassi vai?

Iltapäivällä tapasimme jälleen auton luona ja tytär palautti minulle onnellisen koiran, joka oli saanut nukkua hänen sängyssään, syödä kylmiä nakkeja suoraan jääkaapista ja istuskella puistonpenkillä kaikkien ohikulkijoiden ihailtavana.

Heralla oli selvä näkemys työkassistani, jonka se mitä ilmeisimmin osasi yhdistää yksinoloon. Kun kassi oli poissa, minä olin poissa, kun kassi oli kotona, minäkin olin kotona. Hera ratkaisi ongelman loistavasti, sillä se varmaan tiesi, että kasvattajalta saadussa pentuohjeessa luki painokkaasti, että pentua ei saa herättää, mikäli se nukkuu.

Sorry, mua ei saa herättää, joten sä et voi lähteä töihin

Itsensä kokoista seuraa

Mökkinaapureinamme on ikäisemme pariskunta, joka osti naapurimökin tontteineen joitakin vuosia sitten kuolinpesältä. Sen lisäksi, ettemme voisi toivoa parempia naapureita, joista ei ole mitään vaivaa, vaikka tonttimme ovat kiinni toisissaan ja välillä tuntuu, kuin jakaisimme samaa kesäpaikkaa, he ovat koiraihmisiä. Hera viettää paljon aikaansa heidän puolellaan ja joskus minusta tuntuu, että se jumaloi naapurirouvaa, jolla vaikuttaa olevan luontainen kyky olla koirien kanssa. Hera saa juoksennella vapaana ja se yleensä pysyttelee meidän läheisyydessämme eikä kulu montakaan minuuttia, etteikö se kävisi katsomassa, missä me olemme, mikäli se on käynyt jossain vähän kauempana. Kunnes naapurit tulevat töistä tai ovat lomalla. Tällöin ei koiraa näy toviin, ja kun huutelen sitä, kuuluu pensasaidan takaa joko miehen tai useimmiten naisen ääni, joka iloisesti ilmoittaa, että Hera on täällä.

Se nukkuu heidän laiturillaan rouvan aurinkotuolin alla, juoksentelee iloisesti karkuun varastettuaan naapurin rantasandaalin tai saunan verannalle unohtuneen työrukkasen.

Yksi viikonloppu oli ikimuistoinen. Naapureille oli tulossa vieraita ja he olivat kertoneet meille etukäteen, että vierailla oli koira, mikä meistä oli hienoa, Hera saisi seuraa. Iltapäivällä Hera oli tapansa mukaan nuohkaamassa naapurin laiturin juuressa, kun parkkipaikalta laukkasi iso, musta portugalinvesikoirauros. Hera rääkäisi, peruutti kauhuissaan ja putosi laiturilta mereen, ihan rannan tuntumaan.

Koko sen viikonlopun tienoolla kaikui koiran kimeä ulina ja vinkaisut. Joka kerta kun Nani-koira lähestyi Heraa, se huusi jo etukäteen kuin varoittaakseen, että muista, minä olen pienempi kuin sinä. Kun Nani jatkoi matkaansa, Hera pinkaisi sen perään. Nani kääntyi nuuhkiakseen tai leikkiäkseen, jolloin Hera jähmettyi ja huusi kimeästi.

Tätä jatkui kaksi vuorokautta, kunnes naapureiden vieraat lähtivät. Merkillisintä tässä on se, että koskaan tämän jälkeen Hera ei ole kiljunut ja parkunut, vaikka meno vaikkapa koirapuistossa on välillä äitynyt varsin railakkaaksi.

Veden riemut

Hera ei omin päin kahlaa rantaa edemmäs, joten ajattelimme kokeilla, osaako se uida. Kahlasin koira sylissäni syvemmälle ja laskin se varovaisesti veden varaan. Tassujen koskiessa vettä ne alkoivat kauhoa, kuin ikänsä uineena. Kannattelin koiraa hetken ja annoin sen uida rantaan.

Mitään uimaria Herasta ei ole ainakaan vielä kehittynyt, se ui vain, mikäli putoaa vahingossa veteen, kuten on käynyt muutaman kerran.
Soutuveneemme on useimmiten laiturin vieressä niin matalassa vedessä, että se makaa pohjassa, mikä pitää veneen pohjan puhtaana merirokosta. Heralla on välillä tapana hypätä veneeseen, siinä toivossa, että lähtisimme soutelemaan. Se seisoo veneen vieressä olevalla kivellä ja panee tunnustellen etutassunsa sen laidalle. Kun se tuntee otteensa pitävän, se ponnistaa takajaloilla ja loikkaa veneeseen.

Vesi oli normaalia korkeammalla ja soutuveneemme poikkeuksellisesti kellui, jolloin se lähti liukumaan etäämmäs Heran nojattua tassuillaan sen reunaan. Hämmentynyt koira venyi venymistään, kun takajalat varpistelivat kivellä ja etutassut ylettyivät juuri ja juuri veneen laitaan sen livuttua hiljaa etäämmäksi, kunnes ote ei enää pitänyt ja koira teki mahalaskun veteen. Hera kapusi vedestä kivelle, siitä rantaruohikolle ja alkoi juosta kahdeksikkoa maata viistäen, häntä koipien välissä.
Aina ollessaan märkä, oli se sitten kastunut sateessa, suihkussa tai muuten, Hera saa hepulin. Mikäli hepuli tapahtuu sisällä, se juoksee edestakaisin rutaten kaikki matot. Ulkona se painelee jonkin aikaa, minkä jälkeen se hyppää johonkin aurinkotuoliin tai muuhun istuimeen, kaivaa etutassuilla vimmatusti sen tyynyä, tekee maanisesti pesää ja panee tuhahtaen maate.