Tulenliekkinä saavuit kerran

Kesän taittuessa syksyyn mökkeilymme rajoittuu viikonloppuihin. Viimeistään lokakuun alussa olemme todenneet, että varhain pimenevät illat ja sateen ryydittämät harmaat päivät eivät houkuttele viettämään viikonloppuja mökillä. Toisaalta, jos lämpötila ei painu montaa astetta pakkasen puolelle ja on kuulasta ja aurinkoista, ei lehtien haravoiminen ole mitenkään vastenmielistä puuhaa, etenkin kun palkinnoksi saa nauttia puusaunan löylyistä hiljaisessa pimeydessä myrskylyhtyjen valossa.

Tänä syksynä olosuhteet eivät ole olleet otolliset, sade on kastellut pimeässä huussiin hapuilevan, nurmikot ovat liestyneet mutalälliksi, johon saunaan lipokkaat jalassa tassutellessaan liukastuu, ellei ole varuillaan. Vaahterasta pudonneet lehdet ovat liiskautuneet painavaksi, tiiviiksi matoksi, johon tavallinen harava ei pure. Silti vietimme lokakuun viikonloput mökillä, sillä kaikesta huolimatta se voitti kotiolot. Kaupunkiasuntomme oli vallannut kolme aikuista poikaamme, heidän jokaisen purkamaton muuttokuormansa ja meidän puoliksi pakattu vastaava, sillä olimme muuttamassa uuteen kotiin marraskuun puolessa välissä. Joten kaikkien mielenterveyden säilyttämiseksi mökillä evakossa viikonloppujen viettäminen oli viisain – ja ainoa – ratkaisu.

Viihdymme parhaiten isoksi taloksi kutsumassamme talossa, joka ei kuitenkaan ole talviasuttava. Saunan yhteydessä oleva rantamökissä pärjäisi talvipakkasillakin, mutta koirien kanssa se on aika ahdas. Joten koetamme pärjätä talossa, jossa seinissä olevat vanhat purut ovat pakkautuneet vuosikymmenten saatossa niin, että puolet seinästä on tyhjää täynnä. Yksinkertaisten ikkunoiden vanhojen pokien raoista ulisee tuuli ja syksyn hyhmäinen iltausva hiipii sisälle lattianraoista. Muutaman sähköpatterin ja pienen takan avulla pärjäämme kuitenkin jotenkuten. Ja illalla, kun sytytämme kymmenittäin tuikkuja ja kynttilöitä, lämpötilan saa kohoamaan mukavaksi.

Takkamme ei ole kovinkaan varaava etenkin kun sen kapea piippu on lekaharkkoja, eli sitä pitää lämmittää maltilla, ettei piipussa kiinni oleva seinä lämpene liiaksi. Ei kuitenkaan käy kiistäminen, etteikö takka lämmittäisi, kun siinä on valkea ja lasiluukkujen läpi on mukava katsella liekkien tanssia polttopuiden kyljissä.

Mökki oli kylmän kostea, kun tulimme perjantaina iltapäivällä, sillä emme olleet edellisenä päivänä käyneet napsaisemassa pattereita päälle. Tunnissa saimme kuitenkin lämpötilan siedettäviin 15 asteeseen. Touhusimme ulkosalla ja tulimme sisälle juomaan kahvit. Olohuoneessa istuessamme nostimme molemmat katseemme samanaikaisesti kirjasta, jota kumpikin tahollaan luki. Katsoimme koiraa, toisiamme, koiraa, minkä jälkeen kumpikin kuin yhdestä suusta: Ei voi olla totta.

Hyvää joulua kaikille!

Hera oli vaellellut tovin levottoman ympäriinsä, minkä jälkeen se istahti takan eteen. Se tuijotti sitä hetken, sitten se vilkaisi puukoriin, takaisin takkaa, puukoria, takkaa, puukoria. Kun katseen voimalla ei saanut tulta tehtyä, se käänsi katseensa mieheeni, joka yleensä takan sytyttää ja lisää sinne puita. Jälleen tuijotus takkaan, puukoriin, mieheeni.

Heralla oli kylmä – enkä yhtään ihmettele – ja se oli tajunnut, että takkatuli lämmittää. Olin kyllä tiennyt, että koirat ovat älykkäitä, silti Hera löi meidät ällikällä, jälleen kerran.

I have a dream - a Golden Dream

Maaliskuun 11. päivänä syntyi Ballbreaker's kennelissä pentue, jossa oli kaksi urospentua ja kaksi narttua. Urokset löysivät omat kotinsa jo varhain ja yksi narttu oli tarkoitus antaa sijoitukseen. Jäljellä oli yksi pentu, Golden Dream.
Tuona ajankohtana meillä ei ollut aavistustakaan siitä, että paria kuukautta myöhemmin tuo pikkuinen muutaisi meille ja muuttaisi meidän elämämme.
Helmikuu 2013 oli tapahtumarikas, neljäs lapsemme viidestä tanssi vanhojen tanssit juuri ennen hiihtoloman alkua torstaina ja perjantaina. Huokaisimme onnesta, kun perjantai-iltana pääsimme lomatunnelmaan. Reilu viikko tuntuisi ihanalta katkokselta kiireiseen talveen, etenkin kun leningin ompeluprojekti oli vienyt monta iltaa.

Hiihtoloma ei tuntunutkaan lomalta, sillä lähipiirissä tapahtui odottamaton ikävä asia, joka vei huomion lomailusta. Töihin paluu tuntui työläältä ja jäimme odottamaan seuraavaa lomaa, pääsiäistä.
Pitkäperjantaina juttelin puhelimessa äitini kanssa, joka kuulosti väsyneeltä. Vaihdoimme kuulumisia ja juttelimme toukokuusta, jolloin näkisimme jälleen. Edellisestä tapaamisesta oli kulunut puolisen vuotta, sillä välimatkaa oli niin paljon. Puhelun jälkeen äitini meni levolle, eikä enää herännyt. Illalla sain tiedon, että hän oli poissa.

Meillä oli ollut koira joskus kauan sitten. Sitten tulivat lapset, opiskelut, kiireet. Koirahaave nousi pintaan aina aika ajoin, mutta joka kerta totesimme, että ei siihen vielä ollut aikaa eikä voimia panostaa. Yhtäkkiä kaikki oli muuttunut: vanhimmat lapset olivat muuttaneet kotoa omilleen ja nuorimmat kotonaolijat pärjäsivät ilman jatkuvaa huolenpitoa.
Kävimme sattumalta tuttujen luona, jossa oli ihastuttava cottoni. Tämä kokemus jäi pyörimään mieleeni, eikä ajatus koirasta tahtunut enää jättää minua rauhaan. Aloin etsiä tietoa ja vierailin päivittäin kennelliiton sivuilla katsomassa tietoja myytävistä pennuista....