Näin sydäntalven
pimeässä on kiva fiilistellä kesämuistoissa ja haaveilla tulevasta kesästä.
Kesien ehdottomiin kohokohtiin kuuluu totta kai veneily. Jollekulle tuo sana
merkitsee kesää avomerellä purjehtien, toiselle vauhdin hurmaa moottoriveneen
kyydissä. Meillä se ei ole kumpaakaan.
Meillä on
vaatimaton alumiininen soutuvene, jossa on muutamaheppainen perämoottori.
Useimmiten soutelemme kotilahdella ja nuohkaamme rantaruovikkoja, joista löytyy
esimerkiksi ajopuita, jotka hinaamme rantaan kuivumaan. Löyly tuntuu, jos
mahdollista, entistäkin makoisammalta löytöpuilla lämmitettynä ja kaupan päälle
tulee tuoksu: ruovikosta rantamutaan hautatuneiden ajopuiden polttaminen
vapauttaa ilmaan vienon mudan ja levän aromin.
 |
| Heran lempipaikka, veneen perätuhdolla odottamassa lähtöä |
Jos halajamme
kotivesiä pitemmälle nykäisemme käyntiin kiinalaisen perämoottorimme.
Vakioajeluita on muutamia: ajamme jompaankumpaan kahdesta suunasta, jonne
kotirannastamme pääsee, parikymmentä minuuttia yhteen suuntaan ja saman verran
takaisin. Tai sitten ajamme lähellä olevan isohkon saaren ympäri, myötä- tai
vastapäivään.
 |
| Vanhan sahan rantaviiva |
Kerran kesässä
täytyy myös vierailla muutaman kilometrin päässä olevalla vanhalla sahalla,
jonka toiminnasta kielii enää rantaviivaa nuolevien vedenalaisten lautojen
piikkimatto.
Hera nauttii
veneilystä, se koettaa vihjailla haluavansa vesille viettämällä aikaansa
rantaan vedetyssä veneessä. Eikä Selmaakaan tarvitse kahta kertaa houkutella,
kun teemme lähtöä.
 |
| Hera ja Selma |
Veneemme on
kuitenkin sen verran pieni ja kahden aikuisen, kahden koiran, perämoottorin ja bensatankin
painosta venee ui aika syvällä, joten vesille lähdetään vain aivan tyynellä.
Vähäinenkin aallokko saa veden roiskumaan veneeseen ja kaikki tulevat kotiin
litimärkinä. Tyynellä ilmalla, auringon paisteessa on kiva pöristellä
lähivesillä, sillä merellä on aina vähän viileämpää, kun keskipäivän helle on
pahimmillaan. Alumiinirungossa on vain se huono puoli, että se tuntuu välillä
kuumalta kuin paistinpannu. Viime kesänä ei tätä ongelmaa kylläkään ollut,
hellepäiviä oli vain muutama ja tuulisia päiviä niin paljon, että
suunnittelemamme venereissut kutistuivat muutamaan.
 |
| Selma nuuhkii ruovikon hajuja |
Heralla on pienet
pelastusliivit yllään, kun lähdemme vesille, sillä sen on tapana
tasapainoitella veneen laidoilla tai seistä kokassa, takatassujen varassa.
Kertaakaan se ei ole pudonnut veneestä, vaikka sen touhu välillä uhkarohkealta
näyttääkin. Ainoat kerrat, kun näin on käynyt on, kun vene on ollut laiturissa
ja se on arvioinut etäisyyksiä väärin loikatessaan rantaan tai kun jalka on
livennyt liukkalla metallipinnalla sen ponnistaessa veneestä.
Selmalla ei ole
liivejä, sillä sen on niin kuuma, että merellä ollessamme joudun kastelemaan
pyyhkeen, jonka laitan sen selkään ja pään päälle viilentämään oloa. Toinen
kostea pyyhe on veneen lattialla, joka on ajan ja sään haalistama, mutta silti
niin tumma, että se imee auringon säteiden lämmön itseensä. Selma nuuhkii
ilmaa, puolelta toiselle silmät sirrillään ja nauttii matkasta.
