maanantai 20. kesäkuuta 2016

Ei mennyt kuin siinä yhdessä ruotsinkielisessä kotoiluohjelmassa


Aina välillä tulee juttua koiranomistajien välillä siitä, mitä kunkin koira tekee ja jättää tekemättä. Moni on siitä ylpeä, ettei koira ole tehnyt mitään tuhojaan. Toiset taas hypettävät sillä, kuinka paljon koira on tuhonnut. Vähän niin kuin armeijajutut: mitä kamalampi ilma oli, mitä v-mäisemmät kapiaiset ja mitä kivuliaammat rakot ja hiertymät, sitä hienompaa leirillä oli, vaikkei se silloin paljoa naurattanut.
Alaportaan kulma, jonka Hera nakersi, Selma levyttää
Minultakin on kysytty, onko meillä tuhottu mitään, sillä russelit voivat olla touhutätejä yksin ollen ja labradorit ovat tunnetusti täystuhoja, jos sellainen yksilö kohdalle sattuu. Yleensä sanon, että ei mitään suurempaa, sillä ei niitä oikeastaan ole paljoa ollut. Paitsi kun rupeaa ihan tarkasti miettimään, niin itse asiassa meillä on syöty muutama dvd-levy, tai siis niiden kuoret ja pari kirjaa on maistunut. Etenkin vanhemmat niteet, joiden paperi tai joku sodanaikainen liima on ollut Selmasta vastustamatonta. Hera teroitti hampaitaan niiden vaihtuessa, jolloin kaikkialla oli nakerruksen jälkiä, kuten esimerkiksi alaportaan kulmassa. Pahin vahinko taisi olla se, kun se napsaisi poikki tietokoneen laturin johdon. Jäi viimeiseksi nakerretuksi johdoksi, sillä se tärskäisi sen verran, että sen jälkeen ovat johdot saaneet olla rauhassa.
Selma harrasti muuta jännää: se saattoi olla kotona työpäivän ajan tekemättä mitään, mutta auta armias, jos käväisin kotona, pissitin koirat ja ajattelin piipahtaa vajaan vartin lähikaupassa. Tuona aikana se söi minun lempimokkasiinini. Ja yhdet avokkaat. Omaa tyhmyyttäni, kun jätin kengät esille. Vain hetkeksi.
Selman koko on tietenkin ollut edesauttamassa tuhoja: koska se takajaloille nousemalla yltää pöydälle, on kotiin tultuamme lattialta löytynyt muun muassa pianon päällä ollut käsityökori lankoineen, lipaston päällä ollut häälahjaksi saatu iso hedelmäkulho pirstaleina (6 banaania kuorineen Selman vatsassa), kaikki mökille mukaan ajatellut sämpylät, koiranruuat jne. Eniten taisin säikähtää, kun Selma oli komunnut hyllystä purkin, jossa oli varmaan tuhat kumilenksua ja toisen kerran saanut ompelukorista neulatyynyn. Ei siinä vielä mitään, jos kakka tulee kuminauhan jatkeena kuin benji-hyppääjä, mutta ne neulat. Ja tietenkin meidän joulusuklaat, joita Selma onnistui mutustamaan aikamoisen määrän, ennen kuin yöllä tajusimme, mikä ihmeen meteli kämpässä on.
Selman kaluama tuolin käsinoja
Aineellisesti suurimpina yksittäisinä tuhoina mainittakoon ostohetkellä varsin hintavat nojatuolimme, joiden puisiin käsinojiin Selma pienenä teroitti hampaitaan. Se nukkui tuolissa ja kalusi niitä unien lomassa.
Ai niin, ja se kerta, kun lähdin käväisemään postissa. Sinne kävellessäni (matkaa kotiovelta 150 metriä) vanhin poikani soitti ja kertoi, että hänen pyöränsä oli varastettu. Ehdin hädin tuskin lopettaa puhelun, kun kännykkä soi uudelleen. Keskimmäinen poika soitti kertoakseen, että autostani, jota hän lainasi, oli pettänyt käsijarru. Hän oli pysäköinyt sen tyttöystävän vanhempien talon eteen kadulle, jyrkähköön mäkeen. Naapuri tuli keskeyttämään heidän kahvituksensa kertomalla, että auto oli valunut koko mäen heidän pihalleen ja pysähtynyt puuhun. Käännyin kannoillani ja palasin kotiin, lähteäkseni paikan päälle. Kotiovella vastassa oli iloinen Selma suussaan se vähä, mikä silmälaseistani oli jäljellä. Aurinkoisen kelin sokaisemana olin lähtenyt matkaan aurinkolaseissani ja ajattelemattomuuttani jättänyt lasini eteisen pöydälle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti