Sallittu hedelmä

Perinteisen koiranruuan lisäksi Selmalle maistuvat mitä eriskummallisemmat herkut, näistä suurimpana marjat ja hedelmät. Ensimmäinen kosketus hedelmien valloittavaan maailmaan tuli, kun se istui vieressäni, tuijottaen herkeämättä minun kuoriessani omenaa. Annoin sille pienen palan, minkä se söi uteliaan makustellen. Tämän jälkeen se on aina saanut omenan karan, vaikka siementen väitetään olevan haitallisia koiralle. Ja vaikka ne kotioloissa poistaisinkin, se popsii loppukesästä ja syksyllä puista pudonneita omenoita, joten eivät ne varmaankaan hirmuisen myrkyllisiä ole.

Onnistuneen omenakokeilun jälkeen vuorossa on ollut mango, ananas, päärynä ja banaani. Minusta on aika hellyttävää, kun kuorin banaanin puoliväliin, minkä jälkeen ojennan sitä Selmalle. Se haukkaisee päästä palan, minä vedän kuoria alemmas, se haukkaa taas palan ja niin me jatkamme, kunnes jäljellä on vain kuoret.

Heralle eivät hedelmät maistu, vaikkakin se rakastaa niillä leikkimistä. Parhaita ovat kirsikkatomaatit, oliivit ja viinirypäleet. Viimemainittuja ei myöskään suositella koirille, joidekin lähteiden mukaan ne ovat hyvinkin vaarallisia koirille, mutta Hera ei niitä syö vaan ottaa ne suuhun, sylkäisee ulos, jotta ne pomppivat lattialla. Se leikkii ja pallottelee niitä tassuillaan ja tanssii niiden ympärillä hauskan piirileikin. Mikäli en korjaa niitä pois, löytyvät ne ennemmin tai myöhemmin, joko sukanpohjasta tai joulusiivouksessa pölyisinä muumioina kirjahyllen alta, perimmäisestä nurkasta.

Selman ensimmäisenä kesänä maistoimme tietenkin mansikoita. Tai siis me söimme mansikat ja Selma niiden trontit. Jotain taianomaista niissä marjoissa oli, sillä joka kerta, kun se haistoi mansikoita, sen suusta alkoi valua solkenaan. Armahdimme sitä kesän mittaan lukuisia kertoja ja herkuttelimme yhdellä jos toisella mansikkalitralla, saimmehan hyvän syyn ostaa niitä varsin tiuhaan. Ja tietenkin se sai myös kokonaisia marjoja eikä pelkkiä perkeitä. Mansikoiden lumovoima oli niin voimakas, että kun kerran iltakävelyllä ostimme mansikkapehmikset, Selma kulki silmät melkein ummessa, kuono ilmaa nuuhkien meidän perässämme jättäen jälkeensä sellaisen kuolavanan kuin jalkakäytävää olisi madellut valtaisa jättietana.