Aloitetaan helpolla ja kasvatetaan haastetta

Kahden nartun yhteiselosta varoiteltiin netin eri palstoilla niin suurin kirjaimin, että minua alkoi arveluttaa koko toisen koiran ottaminen. Kaksi narttua tappelisi jatkuvasti ja pahimmassa tapauksessa toinen pääsisi hengestään. Ihmettelin näitä kirjoituksia, sillä tuttavapiirissä oli useita kahden koiran talouksia, joissa oli kaksi narttua. Ja koska olin tutustunut moniin kahden nartun omistajiin koirapuistossa, päätin olla vaivaamatta päätäni kaikella sillä, mitä netistä saa lukea.

Ohimenevän hetken mietimme, jos silti ottaisimme uroksen, mutta kun muistelimme Merryä, palasimme takaisin alkuperäiseen suunnitelmaan, tyttökoira tai ei mitään.

Hera lymyilee kalliolla

Merry oli kaikessa ihanuudessaan uros, ja vaikka se ei kuseskellut sinne, tänne eikä ollut nylkyttämässä kaikkea mahdollista, oli se ainoa kokemukseni uroskoirasta. Vaikkakin sen kielteiset puolet eli vetäminen, karkailu ja hetkittäinen tottelemattomuus johtuivat koulutuksen puutteesta, se kuitenkin edusti uroskoirien klaania. Ja entäpä jos se olisi ollut sellainen koulutuksesta huolimatta? Silloinhan olisi olemassa se riski, että seuraavakin uroskoiramme kiskoisi remmilenkeillä kuin viimeistä päivää.

Hera vaanii lintuja

Jo ennen Heran hankintaa olimme välillä leikitelleet ajatuksella, että mikäli joskus ylipäätään ottaisimme koiran, olisi se labradorinnoutaja. Kun koirapäätös alkoi kypsyä, ajatus isosta koirasta ei tuntunut oikeimmalta. Iso koira vaatisi paljon liikuntaa ja aktiviteettejä. Ja koska varsinaiset jättirodut eivät puhuttele, aloitin rodun etsinnän karsimalla kaikki isot ja keskikokoiset mahdollisen tulevan koiran listalta. Mieheni ei taas pitänyt pienistä koirista enkä itsekään syttynyt kääpiöroduille, joten rotujen määrä rajautui entisestään. Koira ei saisi olla metsästykseen ajateltu, mutta ei pelkkä sylikoirakaan. Sen turkki ei saisi olla työläshoitoinen, toisaalta ihan karvaton koira tuntui vieraalta ajatukselta.

Ekana kesänä 2013

Koin olevani ruosteessa ja aloittelija koirankasvatuksen suhteen, joten ehkä olisi parempi aloittaa vähän helpommasta rodusta ja kasvattaa haastetta vähitellen. Päädyimme siis Jack Russell -terrieriin.

Kun minulta kysyttiin rotuvalinnasta ja perusteluista, vastauksen kuultuaan kysyjät joko remahtivat nauruun tai hienotunteisimmat koettivat olla vaiti, mutta pään puistelusta huomasi heidän ajattelevan, että ihmispolo hourii, sillä raukka tiedä, mitä suustaan päästää.

Hera on itsepäinen, vaativa ja paljon liikuntaa ja aktiviteetteja vaativa koira. Onneksi en tiennyt tätä etukäteen, vaikka olin lukenut rodusta paljon ja tiesin, että se on älykäs ja omapäinen, kuten terrierin kuuluukin. Vasta kun olin maksanut pennun ja Heran tuloon oli vuorokausi, tajusin, mitä oli tullut tehtyä, olin hankkinut erittäin paljon haasteita ja aktiviteetteja kaipaavan metsästyskoiran.