tiistai 7. toukokuuta 2019

Rastaspiiras


Lapsuuden ihania lukumuistoja olivat Hanhiemon iloinen lipas ja Tiitiäisen satupuu. Osa runoista viehätti pelkällä kielellä leikkimisellä, osassa mielikuvitusta kutitteli sen tarina ja joissakin oli absurdi, jopa makaaberi sisältö tai joku kummallinen juonenkäänne. Huomasin yhden pelmahtavan muistini syövereistä Heran viimekesäisen metsästyksen innoittamana.
Alun perin englantilaisen lastenrunon Sing a Song of sixpence -tarinassa kerrotaan, kuinka piiraaseen leivotaan kaksi tusinaa mustarastaita, jotka piirakkaa avattaessa alkavat laulaa. Vaikka idea sinänsä kuulostaakin tuulesta temmatulta, eräässä italialaisessa vuodelta 1549 olevan keittokirjassa on resepti, jossa piirakkaan leivotut linnut saatiin pysymään elävinä ja kun piirakka avattiin, ne lehähtivät lentoon. Ruokalajin oli tarkoitus herättää ihastusta ja hämmennystä päivällisvieraissa, mikä tuolla keinolla varmaan onnistui.
Kuuden pennin laulusta löytyy muitakin käännöksiä, mutta itse pidän tästä Kirsi Kunnaksen versiosta:

Tää laulu maksaa killingin
ja kapallisen ruista.
Kaksikymmentäneljä rastasta
linnanpihan puista
kuninkaan kaakkuun leivottiin
ne lauloi herkkusuista,
                      ne mustat linnut lauloi niin,
                                            kun kakku avattiin.

Ja kuningas laski rahojaan
ja oli huolissaan
                      Ja kuningatar hunajaa
                                            maisteli nojatuolissaan
                      Ja piika takapihalla
                      pyykkinsä koriin koppasi,
                      ja silloin rastas viimeinen
                                            häneltä nenän noppasi.


No, miksi minä tätä tulin ajatelleeksi? Viime kesänä ajelimme tapamme mukaan perjantaina työpäivän päätteeksi mökille. Perillä purimme kassit ja pussit ja keitimme kahvit. Istuuduimme nauttimaan kahvista ja sen kylkeen tehdyistä voileivistä parvekkeelle, jossa koirat yleensä makoilevat auringon lämmössä puoliunessa. Välillä jompikumpi tai molemmat avaavat toista silmää tai loppasevat korvaansa merkiksi siitä, että ovat panneet merkille ohilentävän linnun tai naapurin puuhastelun.
No, Hera ei lainkaan ottanut asettuakseen vaan puhisi ja tuhisi kurkkien kaidelautojen välistä, nuuskutti lattialautojen väleistä ja yleisesti ottaen oli selkeästi taisteluvalmiudessa. Kun se ei siitä lainkaan rauhoittunut vaan pullistelullaan häiritsi meidän iltapäivän harrasta hetkeä, nousin tuolistani päästääkseni sen ulos pihalle, josko parvekkeen alla rapistellut sisilisko tai muu vastaava pakenisi ja saisimme kaipaamamme rauhan.
Hera säntäsi ovelta talon ympäri ja sinne parvekkeen alle. Painelin perässä, sillä ajattelin, että jos siellä kuitenkin on jotain. Niin olikin.
Hera: Mitä, kuoliko se? Annoinko luvan, en antanut.
Selma: Joko saa syödä vai miksi tää on tässä?
Säilytimme kiepillä kahden vanhan pyykkikepin väliin viritettyä lentopalloverkkoa, joka oli kyllä parhaat päivänsä nähnyt, sillä siinä oli enemmän reikää kuin reikiä ympäröivää nylonnarua, mutta myttyyn oli kuin olikin tarttunut räkättirastas eli tuttavallisemmin räksä. Hera oli aivan pöhinöissään ja innoissaan saaliistaan, ja minulla oli täysi työ pitää se loitolla, kun aloin varovasti irrottamaan verkkoon sotkeutunutta linturaukkaa. Komensin russelia malttamaan mielensä ja ajattelin, että kun saan viimeisenkin lenkin linnun ympäriltä pois, se pääsee lehahtamaan karkuun.
Laskin linnun kädestäni maahan nostaakseni sen siipeä, jolloin se olisi vapaa.
Vips. Samalla sekunnilla russeli tuli takavasemmalta kuin hauki kaislikosta ja pinkoi karkuun räksäparka suussaan. Ja minä kiljuen perässä. Hera pudotti saaliinsa suustaan päästyään turvallisen välimatkan päähän minusta. Lintu oli yhä elossa, vaikkakin henkihieverissä. Ei kun takaisin kantoon ja karkuun. Parin metrin päähän ja sama operaatio. Lintu suusta nurmikolle ja intensiivinen tuijotus. Tällä kertaa elonmerkkejä ei enää ollut vaan lintu oli heittänyt henkensä.
Hetki ennen kompostiin joutumista
Iltapäivän raukea rauha laskeutui, sillä kukapa sitä hiljalleen makoilevasta linnusta innostuisi, ei Hera ainakaan. Ja Selmalle riitti, kun kävi nuuhkaisemassa, että mikä taas oli syy tähän hirveään sirkukseen ja älämölöön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti