Heran
ruokintahistoriikki on mielenkiintoinen vaihtelevuudeltaan. Pentuna se ei
suostunut syömään turvotettuja nappuloita, vaikka niin sen ohjeiden mukaan piti
tehdä. Mutta kun Hera ei vieläkään osaa lukea, ei se pentunakaan ollut tutustunut
kaikkiin kirjallisiin ohjeisiin siitä, mitä pennulle pitää tarjota. Eli se
suostui syömään vain, jos se sai nakertaa nappulansa kovina ja sellaisinaan. Ai
niin, oikealla tavalla tarjoiltuina. Tämä tarkoitti sitä, että kun sille
tarjosi jotain kupista, se tuijotti sitä halveksien, sekä ruokaa että kuppia.
Mutta kun nappulat viskeli ympäri huonetta, ne kelpasivat. Joten välttääkseni
koiran nälkäkuoleman annoin sen metsästää oman ruokansa, mikä mitä ilmeisimmin
oli russelille sopivaa puuhaa.
Heran
aikuistuttua ruoka alkoi maistua ihan eri tavalla ja nyt, kun se tänään täyttää
kolme vuotta, olemme tilanteessa, jossa se söisi melkeinpä mitä vain ja todella
innolla.
Leikattu narttu
on herkkä lihomaan, mutta kun Hera oli niin nirso syömään, en ajatellut tuota
seikkaa sen kummemmin. Ja koska se myös oli tarkka tarjotusta ruuasta,
ajattelin, ettei se kuitenkaan pääse lihomaan. Jauheliha kelpasi paistettuna,
mutta raakana vain kädestä syötettynä. Kaikki mössöt ja muut herkut, joita
koetin sille valmistaa, saivat Heran katsastamaan kupin säälin sekaisen
halveksivan katseen siivittämänä.
 |
| Älä häiritse, mä nukun eteisessä takkien takana lelulaatikossa |
Mutta pikku hiljaa
se alkoi vaatia ruokaa ja sen sisäinen kellon on niin tarkasti kalibroitu, että
kun Heran itsensä määrittelemä ruoka-aika alkaa olla kohdilla, se todellakin
antaa koko lähiseudun tietää, että tarjoilu on myöhässä.
Aamulla se
herättää meidät sillä, että se pomppii makuuhuoneen ovella olevaa porttia
vasten. Portin kolistelun jälkeen alkaa piipitys. Hera vinkuu ja vinkuu, portti
kolisee, joten siinä metelissä ei kukaan saa nukuttua. Kun sitten joku kömpii
hereille, se pinkaisee keittiöön ja istuu tuijottamassa pää kallellaan kaappia, jossa sen
ruoka on. Katse siirtyy kuin tennisottelussa kaapinoven,
pöydällä olevan kupin ja keittiössä olevan ihmisen väliä niin kauan, kunnes
kupissa on ruokaa ja kuppi tarjoillaan.
Hera hotkii
nappulat muutamassa sekunnissa. Illalla on sama juttu. Kun kello lähenee
kuutta, Hera alkaa uikuttaa keittiössä. Useimmiten olen olohuoneen sohvassa.
Selma hyppää sohvaan ja alkaa tuijottaa. Sitten se tönäisee kuonollaan ja mikäli
en reagoi, se huitaisee isolla tassullaan. Mikäli olen huomaamatta tätä, se
lönkyttää olohuoneen ja keittiön väliin, kohtaan, josta on näköyhteys sekä
minuun että Heraan. Selma katsoo hetken minua, sitten merkitsevästi keittiön
suuntaan ja taas minua. Mikäli en vieläkään tajua, se tulee viereen, haukahtaa
(mitä se ei koskaan muuten tee) ja tuuppaisee tassullaan todella kovaa. Rauha
laskeutuu vasta, kun iltaruoka on tarjoiltu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti