Joulupukki lahjan jo toi

Heran kasvattajalla on ihana tapa muistaa kasvattejaan perheineen jouluksi. Olin ihan hämmentynyt ensimmäisenä jouluna (2013), kun he ilmoittivat tulevansa käymään tuomaan joululahjan. Muistaakseni minulla ei ollut heille mitään, mikä tuntui nololta, vaikka eihän he mitään vastalahjaa odottaneet. Hera sai pehmolelun, sellaisen leijonapäisen pötkylän, josta lähti vinkuääni sitä puristaessa.

Seuraavana jouluna olin paremmin varautunut: olin neulonut hyvissä ajoin Heran isoäidille Saralle samanlaisen villapaidan, joka Heralla oli. Heran saaman lahjan kanssa ongelmaksi muodostui se, että Selma, joka tuolloin oli 10 kk ikäinen, ei oikein ymmärtänyt, että lahja on todellakin vain Heralle. Ja Hera taas ei ymmärtänyt, että sen vanhempana olisi ehkä pitänyt jakaa lelujaan. Meitä ihmisiä kasvattaja muisti isolla lasipurkillisella sydämenmuotoisia suklaakonvehteja. Lasipurkkia koristi tarra, johon oli tulostettu Heran pentunaama.

Tuona jouluna muistimme myös koiria lahjoin: olin ostanut kaksi tennispalloa, pienen ja ison. Ne olivat koirille tarkoitetut, sillä mikäli niitä puristi kunnolla, niistä pääsi ääni. Toinen taisi kestää muutaman tunnin, toinen pari päivää. Sitten ne oli purtu riekaleiksi ja paloiksi.

Heralla on aina ollut itsepäinen tapa leikkiä tullimiestä. Kun mikä tahansa uusi tavara tai esine ylittää kynnyksemme, on se näytettävä Heralle. Se nuuhkii tavaraa hetken, minkä jälkeen se yrittää omia sen nappaamalla sen suuhunsa koettaen pinkoa karkuun.

Eräänä päivänä Hera istui keittiössä laatikoston luona ja vinkui. Kun piipitystä oli jatkunut vartin, oli minun mentävä katsomaan, mitä ihmettä se halusi. Se tuijotti herkeämättä laatikoita, vilkaisi minuun ja palasi tuijotusasentoon. Mietin kuumeisesti, mitä se oikein halusi, kunnes tajusin: olin aikaisemmin päivällä tullut kaupasta ruokakassit pullollaan. ostosten joukossa oli uusi paistinlasta, jonka olin laittanut laatikkoon.

Avasin laatikon, näytin lastaa Heralle, joka hetken sitä nuuhkittuaan kipitti tyytyväisenä sohvaan. Tehtävä suoritettu, uusi tavara oli hyväksytty.

Joululahjoja ei kuitenkaan voinut näyttää etukäteen, hyvänen aika sentään. Joku järjestys se olla pitää. Kaupasta tultuani kiiruhdin työhuoneeseen, paketoin pallot hätäisesti, kirjoitin kumpaankin pakettikortin, vaikka tunnistin ne koon perusteella, ja piilotin ne kirjahyllyyn. Tai siis en piilottanut, vaan panin ne kirjojen päälle kohtalaisen korkealle.

Meni puoli tuntia, minkä jälkeen ihmettelimme meteliä huoneesta, Hera vinkui ja pomppi kirjahyllyn edessä koettaen päästä kiipeämään hyllytikasta ylemmäs, kaiken kukkuraksi vielä siitä reunasta, jossa sen lahja oli, ei siitä päästä, jonne olin Selman paketin pannut. Onneksi olin ostanut koirien lahjat vain pari päivää ennen aattoa, sillä kukaan ei olisi jaksanut sitä vinkunaa päivääkään pitempään.

Olin kyllä tiennyt, että russelit ovat viisaita, itsepäisiä ja ovelia, mutta tämä oli kyllä enemmän mitä olin ikinä osannut kuvitella…