lauantai 22. marraskuuta 2014

Nips naps

Hankittuamme Heran olimme sitä mieltä, että kaikkea on kokeiltava kerran. Ajattelimme, että saattaisi olla hieno kokemus käydä läpi koiran pennuttaminen kaikkine siihen liittyvine vaiheineen. Ajatusta tarkemmin vatvuloituamme ja tietoa kerättyämme tulimme toisiin aatoksiin. Suutari pysyköön lestissään. Koirien kasvattaminen ja pennuttaminen on parasta jättää asiaan vihkiytyneille ja olisihan siinä se vaara, että saisimme kasan pentuja, joille kaikille ei löytyisi kotia. Mikäli haluaisimme toisen koiran, kannattaisi se hankkia valmiina pakkauksena hyvältä kasvattajalta.
Näin päätettyämme teimme myös sen päätöksen, että antaisimme steriloida Heran.
Odotimme ensimmäiseen juoksuun ja siitä sen verran, että mahdolliset valeraskaudet ja muut hormonimyrskyt olisi selätetty.
Hera ja sen pentu
Päätös oli hyvä, sillä valeraskaus osoittautui aika rankaksi. Hera teki pari päivää vimmatusti pesää, minkä jälkeen se valikoi rakkaimman lelunsa, punaisen pienen vinkulelun, jota se hoiti ja kuljetti paikasta toiseen itkien ja uikuttaen sydäntä särkevästi. Hera ei syönyt, ei juonut eikä halunnut mennä ulos ja jättää pentuaan hetkeksikään. Tätä kesti kolmisen vuorokautta, minkä jälkeen se pikkuhiljaa rauhoittui.

Vein Heran eläinlääkärille aamupäivällä kymmeneltä ja rauhoittavan piikin alettua vaikuttaa jätin sen sinne. Sovimme, että hakisin sen iltapäivällä kahden paikkeilla. Olimme varanneet toimenpiteen joululoman alkuun, jotta meillä olisi aikaa olla kotona toipilaan kanssa.
Hakumatkalle varasimme mukaan peiton, sillä arvelin koiran palelevan autossa. Maksaessani lystiä alkoi vastaanoton takahuoneesta kuulua sydäntä viiltävä uikutus. Eläinlääkäri totesi hymyillen, että koira oli heräämässä ja mitä ilmeisimmin tunnisti tutun ääneen ja alkoi itkeä surkeaa oloaan.
Lähtiessämme saimme evästykseksi ohjeen välttää rasitusta, pariin päivään ei sohvalle hyppäämistä ja kipulääkettä kahdesti päivässä 3-5 päivän ajan.

Kannoin vetelän koiran autoon, peittoon käärittynä ja mieheni ajoi kotiin minun istuessa takapenkillä potilas sylissäni. Ihmettelin toimenpiteen pienuutta, sillä olin kuvitellut koiran olevan kääreissä ja paketissa, mutta leikkauksesta kieli vain pieni tulitikkulaatikon kokoinen laastarilappu keskellä ylävatsaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti