torstai 25. elokuuta 2016

Chennel no5

Joidenkin mielestä koirat ovat haisevia otuksia, sillä totta puhuen märkä koira haisee kostealta villasukalta. Ja varsinkin iäkkäämmät koirat voivat haista, vähän sieltä sun täältä. Ientulehduksesta kärsivän koiran suu haisee naalin anaalilta ja rasvaisesta turkista jää silittäessä käsiin eltaantunut haju. Selma ei oikeastaan haise muuten kuin märkänä, jolloin se tuoksahtaa tyypilliseltä märältä koiralta. Mutta sen tassut tuoksuvat vastapaahdetulta popcornilta, niin kummalliselta kuin se kuulostaakin.
Hera taas ei haise, ei edes märkänä. Sen turkkia voi vaikka nuuhkia, eikä siitä silti irtoa kuin puhtaan koiran vieno aavistus. Itse asiassa ihan raikas. Enkä siis näin ollen ole paljoa harjoittanut koirien pesemistä vaan vain pahimpien kurakelien sattuessa huuhtaisen irtolian pois pelkällä kylmällä vedellä. Muistan lukeneeni jostain, että koiraa ei tarvitse pestä ellei se ole pyörinyt jossain, mitä ihmisnenä ei siedä.
Mitä siinä tuijotat?
Oletettavasti Hera itse ei arvosta omaa olematonta ominaistuoksuaan, sillä aina tilaisuuden tarjoutuessa se hinkkaa itseään milloin mihinkin. Ihanan kohdan löytäessään se nuuskii, sitten hieraisee päätä kääntämällä kumpaankin leukaperää maassa olevaan hajuun, tämän jälkeen se tahkoaa vuoron perää korvantaukset tuohon vastustamattomaan paikkaan, minkä jälkeen se kiepsahtaa selälleen ja kiemurtelee antaumuksella koettaen saada maksimaalisen hyödyn löytämästään hajuvedestä.
Sen ollessa vielä pentu se onnistui pyörimään kävelyllä ollessamme erään puskan takana tavarassa, joka paljastui ihmisen paskaksi. Pesin koiran kahteen kertaan, mutta haju lähti vasta kulumalla. Toisen kerran se ei millään olisi malttanut tulla sisälle lähitalon autokatoksen nurkalla olevasta pienestä hiekoitushiekkakasasta. Mitä ilmeisimmin Hera oli löytänyt parasta hajuvettä, aitoa Chennel vitosta.
Ihmettelin sisälle tultuani olohuoneen sohvasta hetken päästä leijailevaa vienoa ammoniakin hajua. Vasta silloin muistin, että tuo samainen autokatoksen katve oli lähipubista poistuvien, monesti taksia tai muuta kyytiä odottelevien kusinurkkaus.
Jälleen kerran kiikutin Heran hinkattavaksi persikan tuoksuisella sampoolla. Lopputulos oli makeahko urea ja voin kertoa, että yhdistelmä ei ollut kovinkaan onnistunut. Jatkamme vielä Heran kanssa sitä parhaan tuoksun metsästystä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti