Leijonaa mä metsästän

Vaikkei Hera varsinainen metsästyskoira olekaan, se jahtaa kaikkea jahdattavaa, kuten lentokoneita ja helikoptereita. Mitä järeämpi ääni jostain vempeleestä lähtee, sitä kovempi on yritys tappaa se.

Ja tietysti pitää reagoida haukkuen ja perään pinkoen, mikäli hänen russeliutensa kokee ilmatilansa loukatuksi esimerkiksi jonkun typerän rastaan taholta. Inhokkilistalle kuuluvat myös oravat, jotka perskutta vie aina ovat lasin toisella puolella, ainakin Heran mielestä.

Kurre perkele....

Kaikki saalistettavat eivät onneksi ole ulottumattomissa ilmatilassa tai nopeasti karkuun pinkovia, kuten peurat, vaan Hera on onnistunut saalistuksessaan tuloksekkaasti. Ensimmäinen kunnon kaato taisi olla se sisiliskoraukka, joka joutui jättämään häntänsä Heran ihmeteltäväksi itse liskon vilahtaessa piiloon. Niin kauan kun häntä kiemurteli ruohikossa, se jaksoi kiinnostaa Heraa, minkä jälkeen Selma tuli ja söi sen, siis hännän, ei Heraa.

Russeleita käytetään maailmalla etenkin pienten jyrsijöiden hävittämisessä. Onko se sillä geeneissä vai onko pienten vipeltäjien haju niin vastustamaton, mene ja tiedä, mutta kaupungissa myyränkolojen puhkoma takapihamme saa Heran aivan tolaltaan. Se tunkee kuonoaan joka koloon, tuhisee häntä tanassa ja koettaa kaivaa itseään pitemmälle koloon niin, että osa kukkapenkeistä on aika hurjan näköisiä sen jäljiltä, eikä Selmakaan jää kakkoseksi. Takapihalla pissalla käydessä pitää olla varuillaan ja pitää kunnon ote hihnasta, sillä Selma saa yhtäkkiä vainun ja lähtee kuin ammus kuono maassa myyrien, hiirien, rusakoiden ja muiden ihanuuksien perään.

Vaikka Heran pitäisi vastata tappopuolesta ja Selman vain saaliin paikantamisesta, Selma onnistui, vahingossa kylläkin, löytämään ruohikosta muutaman pesästä pudonneen tiaisen ja kun se loppasi ne kielelleen, raukat heittivät henkensä.

Onneksi Heraakin onnisti lopulta, jottei Selman urotyöt täysin mustanneet russelin hurjaa mainetta. Pari kesää sitten Hera kaivoi vimmatusti saunan nurkalla, kivijalan juuressa. Se kaivoi pää syvällä pienessä kolossa ja tuhisi niin että multa pöllysi. Selma kävi välillä uteliaana kurkkimassa, mitä kaveri kaiveli, mutta poistui nopeasti Heran muristessa ja puolustaessa kuoppaansa, mitä se ei aikaisemmin ollut tehnyt. Syy tähän selvisi, kun se tovin kaivettuaan alkoi pinkoa onnesta soikeana ympyrää ruohikolla, välillä nakellen niskojaan aivan kuin se olisi heitellyt jotain ilmaan, minkä jälkeen se jäi tuijottamaan ruohikkoon. Kävelin lähemmäs, jolloin se nappasi jotain suuhunsa ja jatkoi iloista juoksuaan. Se pudotti jotain ja pysähtyi, jolloin näin, mitä suurriistaa terrierimme oli onnistunut pyydystämään. Ruohikossa makasi henkihieverissä pieni hiirenpoikanen, vain muutaman sentin mittainen, mutta jo niin kehittynyt, että sillä oli karvapeite. Armahdin tuota pientä ressukkaa ja nakkasin sen hännästä tynnyriin, jossa juuri silloin oli risunpolttoroihu parhaimmillaan.

Ensimmäisen kunnon saaliin äkillisesti kadottua tulen molokinkitaan Hera koetti saada kiinni toisen, mutta sen saunan kivijalan vierestä auki kaivama pesäkolo oli tyhjentynyt sillä aikaa.