Maali!

Kirjoitin Herasta joskus taannoin, ja kerroin, että koirapuistossa eräs puistoilija kutsui pommikoneeksi. Sen pelottomuus ja yltiöpäinen rohkeus herättääkin melkein joka kerta hilpeyttä sen luonnetta todistaneiden ihmisten keskuudessa. Tässä erään kerran koirapuiston lähelle oli pysäköity pieni kauhakuormaaja, jonka ohi emme päässeet, sillä Hera oli sitä mieltä, että se pitäisi kyllä tappaa. Kuten myös Haunisissa, jossa käymme metsälenkillä, se haastaa satunnaisesti kärrytietä pitkin ajavan maanomistajan, joka käy tiluksillaan pakettiautolla tai traktorilla. Hera on tassut tanakasti harallaan ja häntä pystyssä kuin pulloharja keskellä tietä, eikä päästä ajoneuvoa ohi. Onneksi kuljettaja ja apukuski vain naureskelevat ja heilauttavat kättä hitaasti Heran ohi hivuttaessaan.

Selma taas on toista maata. Ensimmäisenä kesänä se säikähti rannassa olevia joutsenia ja on siitä lähtien ollut aina varuillaan ja tarkistaa rannan kurkkaamalla oikealle ja vasemmalle kuin suojatietä ylittävä, ennen kuin uskaltaa veteen. Toisaalta ymmärrän Selmaa, sillä parin metrin päässä siivet levitettynä sähisevä joutsen, joka suojelee poikasiaan, on pelottava ilmestys.

Siellä ne joutsenet ui ja mää vaaan kattelen...

Joutsenet eivät ole se ainoa asia, jota Selma pelkää. Se pelkää myös jalkapalloa. Siis ei itse pelivälinettä, sillä sen kanssa on hauska leikkiä etenkin jos se on hieman lötkö, jolloin siitä saa otteen hampaillaan. Selma pelkää televisiosta tulevaa jalkapalloa. Satuimme katsomaan jotain ottelua ja maalin tullessa mieheni pamautti nyrkillä pöytään ja tuuletti tämän jälkeen kovaäänisesti.

Ihmettelimme, että mikä koiraan meni, kun se kapusi syliini, läähätti ja oli levoton. Tajusimme sen säikähtäneen tuuletusta. Mitä me emme voineet edes kuvitella oli se, että tuo yksi kerta oli Selmalle liikaa.

Iltana eräänä television urheiluruutu näytti jalkapallokoosteen. Yhtäkkiä Selma kapusi syliini, koetti halata, työnsi päänsä pääni päälle, minkä jälkeen se kapusi olkapäilleni ja edelleen niskani taakse, hartioille. Todellakin, tuo iso koira kiipesi ylitseni sohvan selkänojan päälle ja läähätti. Kesti tovin, ennen kuin tajusimme yhdistää tapahtuneen telkkarista tulevaan urheiluruutuun.

Joka kerta, kun haluamme katsoa jalkapalloa tulee muistaa laitaa television ääni hiljaiselle ja vähitellen lisätä ääntä. Pitkien turnausten aikana se tottuu siihen, että telkkarista tulee jalkapalloa viikkosotalla, monta tuntia illassa. Ensimmäiset ottelut ottavat koville, sitten se nukkuu korvaansa lotkauttamatta lopun kisoista. Kunhan vaan muistamme, että yhtään maalia, niin hieno ja toivottu kuin se onkin, ei tuuleteta omalla sohvalla.