Verenhimoiset nymfit

Hämähäkit, kärpäset ja muut höntiäiset kuuluvat kesään ja hyttyset ovat se välttämätön paha, jotta kirjosiepoilla, peipposilla ja muilla livertäjillä on ruokaa poikasilleen.

Käärmeistä ei varsinaisesti ole muuta haittaa kuin se, että niitä pelästyy niin herkästi. Ja kun me kaksijalkaiset ja matelijat elelemme toisiamme kunnioittavaa rinnakkaiseloa, ei edes kyistä ole vaaraa. Ne kyllä painuvat piiloon hyvissä ajoin tömistellessämme huussipolulla, emmekä edes aina tiedä, kuka menoamme vahtii ruohikon suojissa. Koira kuitenkin liikkuu sen verran nopeasti ja kevyesti tassutellen, että se kyllä saattaa yllättää kyyn, mistä voi seurata ikäviä asioita.

Muuten käärmeistä on paljon hyötyä, sillä ne pitävät pikkujyrsijät pois talonnurkista. Ihan täydellisiä hiirenloukkuja nekään eivät ole, sillä keväisin mökin siivous alkaa metsähiirten papanoiden siivoamisella. Minua ihmetyttää ja askarruttaa joka kerta, kuinka hiirenpipanoita löytyy mitä kummallisimmista paikoista, sellaisistakin, joihin en ymmärrä, miten nuo pienet siimahännät ovat päässeet.

Jos pikkujyrsijät vain jättäisivät jälkeensä pieniä käyntikortteja, ei se olisi kovinkaan iso juttu, mutta niiden olemassaolo mahdollistaa sen kaikista viheliäimmän mökkiötökän kehityskaaren, sillä ne toimivat isäntäeläiminä ja veripankkina punkkien ensimmäiselle kehitysvaiheelle, toukille.

Tässä mielipiteeni punkeista

Ja punkeista en oikein löydä mitään hyvää sanottavaa.

Neljännesvuosisadan aikana vain parina viimeisenä kesänä punkit ovat lisääntyneet kiusaksi asti. Aikaisemmin niitä oli, mutta koskaan en nähnyt elävää esimerkkiä yhdestäkään.

Heraa edeltävänä kesänä nappasin tuon tuostakin kiinni säärtä kävelevän tai niskassa askeltavan perkeleen keksinnön, onneksi vain yksi täysikasvuinen ehti tarttua kiinni. Pienimpiä nymfejä sai napsia ihosta melkein päivittäin, ne kuitenkaan eivät kiinnittyneet kovinkaan napakasti paksuun nahkaani.

Heralla oli punkkeja, välillä ne onnistui huomaamaan, kun ne ryömivät pitkin koiran selkää, mutta kaiken kaikkiaan koirasta napsittiin irti viitisentoista kappaletta kesän aikana. Käytimme niskaan kaadettavaa litkua, mikä tehosikin muutaman päivän, kunnes koira oli uinut niin monta kertaa, että se huuhtoutui pois, mikä sinänsä on huono juttu kalanpoikasten kannalta, sillä punkkiaine käsittääkseni on sen verran järeä myrkky, että sen sanotaan vahingoittavan niitä. Seuraavana keväänä olisimme ajoissa liikkeellä ja varautuisimme punkkikesään toisin asein…