Lapsuuteni
juhannuksista mieleenpainuvimmat olivat ne, jotka vietimme saaristossa,
veneillen. Monesti olimme joko jonkun tutun kesäpaikassa tai sitten
vierasvenesatamassa ja osallistuimme paikallisten juhannuskarkeloihin, johon
sisältyi kukkaseppelein ja lehväköynnöksin koristellun juhannussalon nosto, musiikkia,
tanssia ja hyttysiä.
Veneettöminäkin
vietimme juhannuksia tuttujen mökeillä, missä oli tylsää. Aikuiset juhlivat
aikuisten tavoin, minä ja sisareni istuimme pelaamassa korttia saatuamme osamme
pöydän antimista. Laihana lohtuna oli se tieto, että kaikki kaverit olivat
kohtalotovereita: kukin joutui tahollaan olemaan vanhempiensa kanssa jossain
maalla, pahimmassa tapauksessa kiviriippanaan joku itseään selvästi nuorempi
serkku, jonka kanssa oli pakko viettää aikaa.
Lasten ollessa
pieniä emme varsinaisesti viettäneet juhannuksia. Mikäli sää salli, kävimme appivanhempieni
mökillä ja söimme lasten isovanhempien seurassa. Mikäli satoi, pysyttelimme
visusti mukavuuksien äärellä, nauttien kaupungin hiljaisuudesta.
Heran ensimmäinen
juhannus oli toisenlainen. Olimme jo jonkin aikaa isännöineet kesämökkiä omin
voimin, kun meitä edeltävä sukupolvi ei enää jaksanut. Omat lapset alkoivat
olla kotoa muuttaneita ja päättivät koota ison porukan ja viettää juhannusta
kanssamme.
Täydellä
tusinalla mölkättiin, syötiin, juotiin, heitettiin tikkaa, pelattiin
kuningasta, syötiin, grillattiin, pelattiin lentopalloa, painittiin, saunottiin,
uitiin, paistettiin makkaraa, laulettiin ja naurettiin.
Illan viiletessä
istuimme rannan tuntumassa olevalla nuotiopaikalla, jossa tuli lämmitti
ihanasti ja savu piti hyttyset loitommalla. Joku näppäili kitaraa, lauloimme
välillä hiljaa, välillä kovaa ja kun sanat unohtuivat, hyräiltiin mukana.
Ennen nukkumaan
menoa järjestettiin kynttiläkierros, jossa palava kynttilä kiersi kädestä
toiseen. Kynttilän osuessa kohdalle piti sanoa jotain, mikä oli erityisesti
painunut mieleen. Yksi kiitteli ruokaa, toinen hauskaa seuraa. Kynttilän
osuessa kohdalleni, huomasin palan nousevan kurkkuuni. Huomasin, etten kyennyt
peittelemään liikutustani koettaessani sanoa, kuinka suunnattoman kiitollinen
olin juuri siitä hetkestä, kun sain istua lastemme ja heidän kavereidensa kanssa
kesäyössä nuotion lämmössä.
Kitara ja aamuauringon
ensi säteet toivottivat minulle hyvää yötä.
Hauskaa juhannusta
ja pitäkää kynttiläkierros, joskus nimittäin ne pienet jutut luovat ne parhaat
muistot….
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti