Dogs behaving badly...or not

Hera ja Selma eivät ole yksiselitteisesti joko niin tai näin. Välillä ne siis tottelevat ja osaavat käyttäytyä. Toisinaan sitten taas ei.

Niin

kuin viimeksi koirapuistoon mennessäni. Minulla on tapana aukaista takaluukku ja irrottaa talutushihnat. Heran ja Selman pitää istua paikoillaan ja odottaa lupaa. Katson tarkasti joka suuntaan, ettei missään näy ketään, minkä jälkeen ne saavat kirmata muutaman kymmenen metriä portille, jossa ne odottavat innokkaina sisään pääsyä, etenkin, jos sen toisella puolella odottaa joku nelijalkainen kaveri yhtä innokkaana.

Puiston läheisyyteen oli pysäköity uudehko pakettiauto ja näin, että puistossa oli koira. Hyvä, niinpä Heran ja Selman saattoi päästää autosta puiston portille. Tuumasta toimeen. Lukitsin auton ja kiiruhdin niiden perään, vaikka mihinkä ne siitä lähtisivät, kun portin takana odotti innokas kaveri, nuori dobermanniuros. Selma kuitenkin nuuhkaisi ilmaa, pyörähti ympäri ja oli parilla loikalla pakettiauton toisella puolella, jossa se hyppäsi tavaratilaan avoimesta sivuovesta. Sisältä kuului kamala kiljunta. Olin vain viitisen metriä puiston portilta, joten harpoin perille, avasin portin ja päästin Heran sisään. Samalla näin, että puistossa istuva mies kuului romanivähemmistöön. Mies viittilöi, että se toinen koira meni autoon.

Kiersin pakun toiselle puolelle, ääntä kohti. Sisällä tavaratilan perukoilla istui upeaan kansallispukuun pukeutunut nainen syömässä voileipää. Ja Selma, joka oli käynyt mitä ilmeisimmin nenänsä ja pohjattoman vatsansa ohjaamana koettamassa onneaan.

Aina ei koiriaan onneksi tarvitse hävetä. Nuorempi tyttäreni on kesätöissä vanhainkodissa osastolla, jossa koiravierailut ovat odotettu kohokohta. Tyttäreni ehdotti minulle, että hän veisi joku päivä koirat töihin. Epäröin aluksi hieman, sillä näin sieluni silmin, kuinka Hera painaa kuin herhiläinen ympäri osastoa suussaan jokin varastettu tavara ja Selma tervehtii kaikkea ja kaikkia hyppimällä heitä vasten. Annoin periksi, kun tytär vakuutti hallitsevansa tilanteen. Ja niin hän tekikin.

Heran ja mamman yhteinen hetki

Koirien vierailu oli niin suuri menestys, että ne ovat käyneet siellä jo kolmesti. Jotkut asukkaista pelkäävät, minkä koira vaistoaa ja jättää heidät rauhaan. Monilla taas on ollut koira, minkä vuoksi he nauttivat nelijalkaisten vierailuista. Hera istuu topakasti sylissä kyydissä, kun pyörätuolissa olevaa mummoa työnnetään pitkin käytävää. Selma istuu kärsivällisesti vieressä, kun vanhuksen käppyräiset sormet hiljaa silittävät sen pehmeitä luppakorvia. Tytär laittaa koirat tekemään niiden osaamia temppuja, mikä sai erään rouvan taputtamaan käsiään ja melkein tikahtumaan naurusta.

Vierailun päätteeksi tyttäreni vei Heran erääseen huoneeseen, jonka asukkaalla hän tiesi joskus olleen koiran. Hän laski sänkyä alas ja Hera loikkasi siihen. Tyttäreni kertoi minulle, että hän ei ole koskaan nähnyt mitään kasvonilmeitä tämän sängyssä silmät kiinni makaavan vanhuksen kasvoilla ja että tämä on jo aikoja sitten siirtynyt sellaiseen maailmaan, johon meillä ei ole pääsyä. Tytär otti jäykistyneestä kädestä kiinni ja nosti sen Heran niskaan ja silitti koiraa selästä vanhuksen kädellä. Yhtäkkiä ohuet huulet kiristyivät hymyntapaiseen. Tyttäreni päästi pelkästä ällistyksestä irti kädestä ja koirasta, jolloin Hera varovasti tunnustellen askelsi vanhuksen pään luo, painoi kuonolla tätä poskeen ja nuolaisi varovasti. Hymy levisi vanhuksen kasvoille.

ps, kuva otettu henkilön luvalla...