Pakkomielle

Rohkea rokan syö. Käytin joululoman ja tammikuun kahlaamalla läpi labradorinnoutajien sivustolla olevaa kasvattajaluetteloa. Karsin aluksi pois kaikki yli 150 kilometrin päässä sijaitsevat. Tämän jälkeen katsoin, kenellä oli kennelin kotisivuilla maininta pentusuunnitelmista. Mikäli kevääksi tai alkukesään 2014 oli suunnitteilla pentue, kirjoitin kasvattajille sähköpostiviestin, jossa kerroin perheestämme, Herasta ja siitä, että olimme aikeissa ottaa koiralle kaverin.

Lähetin toistakymmentä viestiä, joihin vastauksia tuli vain muutamaan, mikä oli minusta ihmeellistä, sillä jos kotisivuilla on yhteystiedot sähköpostiosoitteineen, olisi voitava olettaa, että ihmiset vaivautuisivat vastaamaan.

meidän labradorimme kesällä 2014

No, koska me emme tarvinneet kuin yhden sopivan vapaana olevan pennun, näin jälkeenpäin on samantekevää, kuinka monta vastausta sain. Eräs vastaaja kiitti kohteliaasti viestistäni ja mielenkiinnostani heidän koiriaan kohtaan, mutta kirjoitti samaan hengenvetoon, että he kasvattavat metsästyslinjaisia koiria, joten meidän tarpeisiimme heidän koiransa eivät olisi soveliaita. He kehottivat ottamaan yhteyttä näyttelylinjaisien labradorien kasvattajiin ja toivottivat onnea uuden koiran etsinnässä.

Täytyy myöntää, että asia oli minulle aivan uusi. Käsitykseni koirarodusta pohjautuu lapsuuteni tuttujen labradoriin ja muihin tapaamiini rodun edustajiin, jotka kaikki olivat rauhallisia, leikkisiä, ihmisrakkaita punkeroita. Sukelsin jälleen netin pohjattomaan tietokaivoon ja viisastuin. Rotu on selkeästi jaettu kahteen linjaan, joista toinen on sulavalinjainen, siro ja kehitetty aktiivisesti rodunomaisia lajeja harrastaville. Koska en metsästä enkä tunne voimakasta vetoa sitoutua noutamis- tai jäljittämisharrastukseen, rodun toinen linja sopisi tarpeisiimme paremmin. Näyttelylinjaisiksi kutsuttu haara tuntui tutummalta. Kuvissa oli raskastekoisia, upeita koiria, jotka hymyilivät koko leveällä naamallaan.

Olin myyty ja samalla jännittynyt, löytäisimmekö meille sopivan pennun läheltä, ja vieläpä siihen ajankohtaan, jonka olin mielessäni lukinnut koiran hankinnalle kaikista sopivimmaksi.