Urhea sotilas

Heran ensimmäinen uudenvuoden aatto 2013 oli yhtä painajaista. Se tärisi ja oli ihan paniikissa. Kun yritimme saada sen ulos tarpeille, se kiskoi ja tempoi hihnan henkensä hädässä päästäkseen takaisin sisälle eikä suostunut tekemään mitään.

Muutamaa päivää aikaisemmin, kun raketteja oli alettu myydä, jotkut pikkunassikat pamauttivat paukun ihan meidän vieressämme ollessamme kävelyllä. Johtuiko sen pelko tuosta muistosta vai olisiko se joka tapauksessa ollut paukkuarka, mene ja tiedä.

Toinen uusivuosi jännitti, kun nyt meillä oli kaksi koiraa. Selma ei pamauksille korvaansa lotkauttanut, mutta Hera tärisi ja oli levoton. Se haki turvaa meistä ja kiipeili syliin, kaivautui kainaloon.

Jouluaattona 2014 oli sentään  lunta

Mitkään paukahdukset eivät ole Heran mieleen. Jos jossain paukahtaa pakoputki, se kyyristyy kuin sillä olisi hengenhätä ja alkaa täristä. Ukkonenkin saa sen levottomaksi, joskaan ei niin pahasti kuin kaikki pamaukset.

Tämän vuoksi emme olleet suunnitelleet mitään erityistä ohjelmaa eilisillaksi, sillä emme voisi jättää koiria yksin. Välipäivinä oli jo paukahdellut silloin tällöin, ja Hera oli selkeästi pelokas, minkä vuoksi aloin etsiä edes jotain lievennystä. netistä löysin ohjeen, jossa näytettiin, kuinka koiran ympärille voi sitoa liinan tai minkä tahansa kaistaleen. Tämän sanottiin rauhottavan koiraa.

No, tuumasta toimeen. Kaivoin kaapista vanhan ideaalisiteen, jonka sitten kiedoin ohjeen mukaan kuin pintelin Heran ympärille ja viimeistelin kiinnityksen isolla hakaneulalla. Se näytti haavoittuneelta sotilaalta beigenvärisine kääreineen.

Ihme ja kumma: iltakuudelta alkanut räiskintä näytti vaikuttavan Heraan vain vähän. Kyllä se haki turvaa ensimmäiset kuultuaan, mutta tämän jälkeen se rauhoittui ja pystyi jopa nukkumaan. Ulos se ei kyllä halunnut eikä siellä suostunut mitään toimittamaan, mutta sisällä se oli kutakuinkin levollinen.

Pahimman paukutuksen ajan panimme telkkaria kovemmalle ja leikitimme Heraa, jolloin se unohti keskittyä pelkäämiseen.