 |
| En istu pissillä vaikka siltä näyttääkin.... |
Pikkuhiljaa Hera
kuitenkin oppi ja vahinkoja sattui yhä harvemmin. Mutta se oli yli
puolivuotias, joten minusta oli jo aikakin. Sen verran vainoharhainen olin,
että laitoin matot lattialle vasta jouluksi, Heran ollessa 9 kuukauden ikäinen.
Vuodenvaihteen jälkeen Heran oltua sisäsiisti jo hyvän aikaa, se pissi eteisen
lattialle kahtena peräkkäisenä yönä. Minulla oli teoria siitä, että kyse
saattoi olla jollain tapaa sen juoksuihin liittyvä tiheentyvä virtsaamistarve.
Vaikkakin Hera oli leikattu joulukuussa, ajattelin sen elimistön muistavan
jollain tapaa sen hormonikierron. Tai oliko kyseessä jokin tulehdus vai oliko
se jostain syystä sattumalta juonut tavallista runsaammin. Mikä siihen loppujen
lopuksi oli syynä, mene ja tiedä, mutta niiden kahden kerran jälkeen vahinkoja
ei ole sattunut.
Paitsi kerran
mökillä, kun ulkona satoi, eikä Hera siedä sadetta. Ja oltuamme pitemmän
rupeaman mökillä se luultavasti kuvitteli, että kaupunkiasunto on otettava uudelleen
haltuun, ja merkkasi olohuoneen lattian mökiltä palattuamme. Ja sen kerran, kun
se oli uppiniskaisella päällä, se kipitti perässä kellarikerrokseen meidän
ollessa menossa saunaan. Se pysähtyi keskelle käytävää, tuijotti meitä
uhmakkaasti, istahti ja kusaisi pienen lätäkön, minkä jälkeen se pinkoi pakoon
hippulat vinkuen. Ai niin, ja se kerta, kun se oli nuoremman tyttären luona
hoidossa. Heidän makuuhuoneensa matto taisi haista poikaystävän äidin koirille,
sillä sekin oli merkattava. Ja sitten syksyinen aamu mökillä, kun ylipitkä
nurmikko oli aamukasteesta märkä. Hera jatkoi sikeitä uniaan, kun hätyytin
koiria aamupissille. Ihmettelin, kun sillä ei ollut hätä, kunnes näin eteisen
räsymatolla tumman läiskän.
Jos pissiminen
oli alussa haasteellista ja vielä ajankin kuluttua vähän sattumanvaraista, oli kakkiminen
sitäkin mielenkiintoisempi projekti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti