Iltasella puistossa

Koirapuistoista suosikikseni on kaikkien yritysten ja ympäri ajamisten jälkeen valikoitunut toisiksi lähinnä oleva. Onneksi kotimme lähettyvillä on kaksi puistoa, koska kaikista lähin, viiden minuutin kävelymatkan päässä oleva, on melkein aina tyhjillään. Kävellen tuohon toisiksi lähimpään kestää runsaan vartin, mutta laiskana ihmisenä ja mukamas kiireisenä, hurautan sinne melkein poikkeuksetta autolla.

Minun on tapana käydä siellä iltapäivällä neljän ja kuuden välillä. Ja koska me olemme tapojemme orjia, olen tutustunut moneen samanaikaisesti kävijään. Jotkut käyvät satunnaisesti, toiset vähän useammin. Suurimman osan kanssa jutustellaan varovaisesti tunnustellen koirista.

Välillä ei sielläkään ole tuona ajankohtana seuraa ja kun harmittelin tätä eräälle toiselle koiranomistajalle, hän kertoi, että iltaisin seura on taattu. Niinpä päätin poiketa tavoistani ja lähdin puistoon muutamaa tuntia myöhemmin.

Joskus voi seuraa olla paljonkin

Tyhjään puistoon tuli samalla ovenavauksella toinen koira omistajineen. Kello oli seitsemän. En ehtinyt sanoa kuin hei, kun tämä jo kaivoi soivan puhelimen taskustaan. Tervehdittyään soittajaa hän laski puhelimen korvaltaan ja kysyi yllättäen koirani nimeä. Ällistyneenä en voinut kuin vastata, Hera.

Tämän jälkeen nainen jatkoi puheluaan ja kertoi, että muita ei ole vielä tullut, mutta täällä on yksi uusi, Hera. Sitten hän lisäsi saaneensa tekstarin ja että Tassu on tulossa, vartin päästä.

Kymmenisen minuutin sisällä paikalle oli tullut puolentusinaa koiria ja heidän omistajiaan. Keskustelu kävi vilkkaana ja velloi laidasta laitaan. Joku tiesi kertoa, että Masa oli lomalla, eikä siksi tulisi tänään ja Peku sukuloimassa Keski-Suomessa. Sakua ei kukaan ollut nähnyt vähään aikaan, mikä oli hyvä, sillä sen idiootimpaa sai hakea.

Ymmärsin, että tämä porukka oli tiivis ja tarkkaan järjestäytynyt. Se tekstitteli keskenään puistoon tuloaikojaan ja tiedotti, kuka milloinkin oli paikalla. Totesin, että olen ulkopuolinen enkä toisaalta tuntenut paloa työstää itseäni heidän joukkoonsa, etenkin, kun olin poikkeuksellisesti liikkeellä niin myöhäiseen ajankohtaan.

Huikatessani heille heit huomasin, kuinka kaipasin niitä omia koirakavereitani ja sitä seuraa, jonka kanssa kulutin aikaa iltapäivisin, runsaan tunnin kerrallaan.