Lomalla voi tehdä mitä vaan |
Viime kesä ei
ollut yhtä helteinen eikä töihin palaaminen tuntunut siltä osin mitenkään
vastenmieliseltä, vaikka lomalla siirtynyt vuorokausirytmi ja yleinen
aktiivisuustaso vaatisi jälleen kovalla kädellä tehtävän ryhtiliikkeen.
Ainoa asia, joka
jännitti, oli se, miten Hera pärjää. Se oli viettänyt koko kesän meidän
kanssamme vuoroin mökillä vuoroin kaupungissa saaden jakamatonta huomiota
kaikkialta.
Ennen lomien
alkua se oli joutunut harjoittelemaan yksinoloa, joten ihan yllättävänä juttuna
yksin jääminen ei tulisi. Ja olimme luonnollisestikin harjoitelleet sitä
tasaisin väliajoin kesälläkin: yksin kotona pari tuntia, kun me käymme
asioilla, kaupassa…ihan missä vaan.
Mökillä nukutaan päivät pitkät |
Opettajan työssä
päiviini mahtuu hyppytunteja, jotka aikaisemmin tuli käytettyä tuntien
valmisteluun ja muuhun vastaavaan. Nyt tunnin loputtua hyppäsin autoon, ajoin
kotiin tuulispäänä, ulos koiran kanssa pienelle lenkille, takaisin autoon ja
juuri ajoissa seuraavalle tunnille.
Ennen lomaa Heran
ollessa aivan pikkuinen laskin myös sen varaan, että vielä kotona asuva nuorempi tytär voisi jakaa hoitovastuuta, sillä hänellä lukiolaisena oli viimeisessä jaksossa myös jonkin verran hyppytunteja.
Koulun alussa
suurena apuna oli vanhin tyttäremme, joka ajoitti lomansa elokuulle. Koulun
lähellä asuvana hän oli aamulla vastassa, kun kaarsin parkkipaikalle, otti
Heran ja sen pienen repun, johon oli pakannut päivän aikana tarvittavat
varusteet. Tilanne ja tunne oli pikkuisen kuin olisi vienyt taaperon
hoitotädille.
Ai tää on sun kassi vai? |
Iltapäivällä
tapasimme jälleen auton luona ja tytär palautti minulle onnellisen koiran, joka
oli saanut nukkua hänen sängyssään, syödä kylmiä nakkeja suoraan jääkaapista ja
istuskella puistonpenkillä kaikkien ohikulkijoiden ihailtavana.
Heralla oli selvä
näkemys työkassistani, jonka se mitä ilmeisimmin osasi yhdistää yksinoloon. Kun
kassi oli poissa, minä olin poissa, kun kassi oli kotona, minäkin olin kotona.
Hera ratkaisi ongelman loistavasti, sillä se varmaan tiesi, että kasvattajalta
saadussa pentuohjeessa luki painokkaasti, että pentua ei saa herättää, mikäli
se nukkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti